Blogi

Olen ollut kämpillä tässä viikonlopun, enkä ole juuri ulkona käynytkään. Täällä vaan on niin viihtyisää. Siistimpää voisi olla, mutta en minä ole koskaan ollut sellainen oikein intoilija. Mukavaa on ollut katsella youtubea, kirjoitella nettifoorumeille ja olla vaan. Eilen laitoin boksille tallennukseen Salasana: Mercury ja sitten sen kauhukomedian joka tuli joskus aamuyöllä. Kohta alkaa Frasier-putki ja kahviakin on valmiina.
Mukava sunnuntai.
Iltapäivällä vielä erään tuttavan luokse syömään päivällistä.

Katselen tässä sivusilmällä Kuninkaan Paluuta. Aiemmin katselin sivusilmällä sitä Clone Warsin juttua, kaksituntinen animaatio on ihan jees katsottava. Kuninkaan Paluu on tullut katsottua aika monestikin, en ole laskenut, mutta monesti.

Tuossa elokuvassa on silti niin monia tasoja. Käsitelty vielä erinomaisen hyvin, fantasiaseikkailuksi häkellyttävällä tarkkuudella, joka tekee niille piirteille inhimillisesti katsoen oikeutta, kunnioittaen niiden moniselitteisyyttä. Ystävyys, ahneus, sankaruus...kaikki kovin monimutkaisia ja vaikeasti lähestyttäviä aiheita, helposti menee överiksi. Ystävyydestä tulee pliisua ja vastenmielistä hymistelyä, ahneudesta liiankin yksiselitteisesti pahuuden työtä ja vain sitä, sankaruudesta tulee ylimitoitettua superhyvistelyä joka taas on pelkkää hyvää, eikä sisällä muita sävyjä. Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa onneksi ei ole syyllistytty ylilyönteihin. Vaikka ympäristö onkin täynnään magiaa, ihmeellisiä olentoja sekä kaikkea muutakin epätodellista niin kaikki olennot on kuvattu varsin todellisesti reaktioiltaan ja yliyksinkertaistettuja karikatyyrejä ei elokuvista löydy.

Ihan hyvä niin.

Katsoin tässä dokumenttia supersankareiden psykologiasta, tarkemmin ottaen Batmaniin keskittyen. Aihe siis käsittelee ilmiötä eli millaisena kyseinen hahmo nähdään ja millaisia asioita se symboloi, toisaalta käydään myös läpi tarinan henkilön psykologiaa eli kumpi on todellinen henkilö ja kumpi pelkkä kulissi: Batman vai Bruce Wayne? Aiheen tiimoilta käydään läpi myös jungilaisen persoonallisuuskäsityksen ydinalueet sekä haastatellaan erilaisia alan ammattilaisia sekä elokuvan tuottaja, ohjaaja ja Christian Bale eli Batmanin näyttelijä (ja huikea roolisuoritus Amerikan Psykossa, vaikka elokuva olikin kirjaan nähden todella lattea ja pinnallinen esitys noin sanomaltaan).

Dokumentin pääset katsomaan tästä linkistä: http://topdocumentaryfilms.com/batman-unmasked-the-psychology-of-the-dark-knight/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+TopDocumentaryFilms+%28Top+Documentary+Films+-+Watch+Free+Documentaries+Online%29&utm_content=FaceBook

Vähähiilarinen pizza:

150 g arkijuustoa raasteena (alkuperäisohjeessa: Emmental Punaleima -juustoa)
2 kananmunaa
250 g (1 prk) maitorahkaa
4 rkl spelttileseitä (alkuperäisohjeessa: vehnäleseitä)
3 rkl ruisleseitä (ruisjauhoja)
1 tl leivinjauhetta

Siinäpä erinomainen pizzapohja. Muu täytteistys onkin sitten makuasia. Minä suosin salamia, kinkkua, jalapenoa, herkkusieniä, jne. näitä perinteisiä.

Ostin burritotarvikkeita hieman riskirajoja kokeillen Lidlistä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun ei siellä ollut kuin yhdenlaista kastiketta joka oli merkitty että "spicy". Ei siis "hot" mitä ostan tyypillisesti ja olen jo alkanut vilkuilla chilien, sipulien, valkosipulien ja tomaattimurskan suuntaan tehdäkseni oman kastikkeeni tehosekoittimella kun ei noista kaupan "hot" kastikkeistakaan enää oikein ole mitään iloa. Jauheliha, ne lätkät ja kurkut, sipulit sun muut täytteethän on ihan sama mistä ostaa ja kenen merkki niissä on. Olisi siellä ollut toisenlaista chilikastiketta kylläkin, mutta kerran ostin sellaisen ja sitä on vieläkin puoli pulloa jäljellä. Voi käyttää esimerkiksi spagetissa kun ei se ole tulista, vaikka lätkä pullossa niin väittääkin. Tosin voi olla, että niitä ei ole suunniteltu kaltaisilleni.

Yllätyin positiivisesti.
Lidlin El Tequito -merkkinen kastike oli yllättävän onnistunut hankinta. Lidl on muutenkin halvin ja toisaalta paras kauppa minkä tiedän (okei jos lihatiskiä haluaa, niin suosittelen sillä saralla Kuopion kauppahallia), johtuen varmaan pitkälti siitä että siellä ei ole käytössä minkäänlaista etukorttia, kuten ei kauppahallillakaan. Ainoastaan on lahjakortteja, jollaisen 20 euron arvoisena minä sain kun osallistuin grillikilpailuun kesällä. Toisaalta niin se on eräällä kylälläkin jossa on neljä huoltoasemaa ja ainoa jolla ei ole kanta-asiakasjärjestelmää on se jolla on aina halvin bensa.

Kun on tullut oltua "sillä lailla". Näin se vaan neljäkin kuukautta hurahtaa ihan melkein huomaamatta. Voi olla että pari vielä meneekin, en tiedä sitten. Tavallaan ei haluakaan sellaista pelkkää panosuhdetta, mutta välillä sitä miettii että voi kun olisi edes se. Mitenkä sitä tuntuu, että tosi monilla on nämä jutut vaan paremmin hallussa? Että kun jollain on tarve seksille, niin se onnistuu sen partnerin löytämään, naiset varsinkin. Harmillista ettei ole sattunut olemaan se tyyppi joka sitten kävelee nk. ekana vastaan kun joku nainen on silleen virittynyt että nyt sitä kikkeliä. Tai olen aiemmin elämässäni, mutta en ihan vähään aikaan. Nyt kun viimeisin suhde tuossa keväällä päättyi, niin on ollut vähän hiljaisempaa, en ole edes yrittänyt asialle tehdä mitään. Ei se häiritse, paitsi silleen periaatteen tasolla. Että hei, NELJÄ kuukautta.

Katselin tuossa aiemmin kesän korvalla deitti-ilmoituksia ja yhteen ihan mielenkiintoiseen sittemmin vastasinkin. Muutaman päivän viestinvaihdon jälkeen jouduin toteamaan suoriltaan hänelle, että eipä kiinnosta, kun sen verran voisi vaivaa nähdä että edes muistaa mistä ollaan juteltu. Vaikka juttelisi kuinka monen muun kanssa siinä ohella, sehän nyt kuuluu toki asiaan jos useamman vastauksen saa (ja naisethan yleensä saa), mutta joku raja nyt sentään. Ilmeisesti koki olevansa niin haluttava ja superduperkaikkea, että voi kysellä silleen asiat että tulee harvinaisen selväksi ettei hän ole juurikaan viestejäsi lukenut tai välitä mitä niissä luki ja sitä vaan kaikki sietää sitten.
Ehkä joku sietääkin.
Minä en.

Kirjoitan yleensä paremmin tutustuessa viimeistään aika pitkiä viestejä ja (ainakin tarkoitus olisi) tyypillisesti niin että saisi takaisinkin jotain hieman enemmän henkilöstä kertovaa kuin jotain parin rivin yleistoteamuksia. Eikä tämä nyt tarkoita toistakaan äärilaitaa että tarvitsee olla kuin joku nousuhumalainen Jaques Derrida kun minulle kirjoittaa takaisin. Olen huomannut kuitenkin viime aikoina että sen vähän kerran mitä olen deittipalstoilla asioinut, niin eipä sieltä oikein löydy muuta kuin sellaisia parin rivin ja viidenkymmenen hymiön/sydämen, perkuleellisten sydänrivien tyyppejä. Tuolla Cityn Deitissähän vaikkapa nyt kohdallani Kuopiossa naisten ilmoituksia tulee tahtiin yksi kuukaudessa näemmä ja oman ilmoituksen pistäminen ei sikäli oikein kiinnostakaan kun en mahda uskoa että kovin runsaasti naisia niitä käy edes lukemassa. Paitsi varmaan ne hymiötyypit joilla on naisten puolella oma ilmoitus.

Olisiko teillä minkälaisia kokemuksia?