Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pippeli.

Mustien miesten pippelit  3

Black Dynamite, Scott Sandersin parodia 1970-luvun blaxploitation-toimintaelokuvista on monien mielestä ihan jees OTT-komedia. DVD-julkaisun edellä Iltalehden kriitikko ei ollut täysin vakuuttunut MIKSI tämä elokuva oli tehty juuri NYT. Vaikka elokuva on täydellinen pastissi paljaine daisareineen ja Shaft-tyylisine takaa-ajoineen on mukana eräs pointti joka ei ole päivääkään vanhentunut -oletus mustien miesten valtavista pippeleistä sekä niiden valkoisessa herrarodussa aikaansaamasta epätoivosta. Kun Black Dynamite, Vietnam-veteraani palaa takaisin kaupunkiin hän saa todeta veljensä Jimmyn kuolleen hämäräperäinen järjestön toimesta. Yllättäen kyseessä on valkoinen salaliitto mustien miesten emaskuloimiseksi. Johdossa on presidentti Nixon.

Avainroolissa on Anakonda-niminen olut. Salakavalan käärmejuoman avulla Amerikan mustista on tarkoitus tehdä munattomia. Tämä kuullostaa tietenkin, kuten monet kriitikot ovat todenneet vain sekoilulta. Mutta takana on hyvin hyvin arkaluontoinen ja vakava rotujenvälisen epäluulon aiheuttaja.Yhdysvaltalainen Sadie Sheafe on tehnyt kokonaisen väitöskirjan aiheeseen liittyen. Tarkemmin sanoen niistä vaikutuksista joita todellisella tai kuvitellulla mustan miehen pippelin koolla on valkoisten miesten mielenrauhaan.

Sheafen mukaan mustan munan pelko sai aikaan sen että Yhdysvalloissa alemmuudentunnosta kärsivät valkoiset miehet kastroivat mustia miehiä aina 1950-luvulle saakka.Oikeastaan rasismin alkusyy siis on epäilys "ne vievät meidän naisemme". Kauheaa aavistusta valkoisen pippelin pienemmyydestä kompensoidaan nyrkkien avulla.

Sheafe kutsuu tätä kompleksia nimellä Osiris. Osiris-kateus on vähän niinkuin Freudin peniskateus, mutta siinä valkoinen mies tahtoo mustan pippelin.

Osiris oli muuten muinaisessa egyptiläisessä uskomusjärjestelmässä kuolemanjumala jonka tunnisti mustasta ihonväristä.