Isotmiehet ei...

Isotmiehet ei itke, siis en itke minäkään, isotmiehet ei paljasta tunteitaan, siis en minäkään. Ja silti sisältä olen vain pienipoika, haluan kertoa miten pahalta tuntuu, haluan näyttää miten paljon sinusta tykkään, VITTU MÄ HALUAN ITKEÄ omaa surkeuttani.
En uskalla, mitä tämä yhteiskunta minusta ajattelisikaan? Eniten minua kiinnostaa mitä sinä ajattelisit minusta, jos kertoisin miltä nyt tuntuu? Sinä vaivaantuisit ja lähtisit pois, sitä en halua missään nimessä, pysy siinä ja pidä minua hellästi sylissäsi. Kun tunnen itseni taas voimakkaaksi korvaan sen sinulle, pidän sinua hellästi sylissä, silitän hiuksiasi, tuon kupin kuumaa kaakaota ja varoitan että älä polta suutasi.

Taitaa iskeä pikkupoikaan syysmasennus. Tunnen itseni ihan mitättömäksi hiirulaiseksi, en osaa mitään tehdä oikein ja oma elämänikin kulkee ohitseni. Jos vain löisin pääni seinään? Helpottaisiko se? Olisi ajatukset ainakin hetken muualla. Älkää pelätkö, en tee sitä, yritän vain näyttää mahdollisimman säälittävältä. Mutta älkäät te peljätkö rakkahat toverit, kun tapaamme, en näytä masennustani teille, olen kuin viilipytty, hymyilevä viilipytty.

Onneksi on kaksi vapaapäivää, eipähän tarvi ajatella töitä. Lähdin kotiin käymään, tulin tänne että saan ruuvata moottoripyörää ja että ajatukseni keskittyvät nyt vain siihen, ei mihinkään muuhun. Ehkäpä tänä aikana muut ajatukset jäävät jo unholaankin, toivottavasti.

Tällä kerralla toivon että muut lukevat tämän mutta sinä et. Vaikka sairas mielikuvitukseni taas toivookin että lukisit. Niin kuka sinä olet? Sinähän olet tietysti...
;)