Jees, viikonloppu edessä ja aurinko paistaa!

  • Tommi

Viikko alkaa olla taas pulkassa, aurinko paistaa ja viikonloppu edessä! Mukava fiilis. :) Varsinkin, kun viikonloppuna olisi pieni treffientapainen tiedossa.. ihan kahville vain, mutta ihan mukavalta tapaukselta vaikuttaa. Mutta katsoo nyt. Voin kuitenkin kaikille suositella Tutorointia! :)

Muita uutisia.. Seinäjoella on upea ilma ulkona! Kokonaista 10 astetta, ja aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta. Tämä tosin alkaa paljastamaan kämpästäni pieniä piirteitä, joista kyllä esitteessäkin mainittiin. Kämppääni paistaa aurinko melko pitkälti koko päivän, aamusta iltapäivään. Tänään ensimmäistä kertaa jo jouduin avaamaan ikkunan, kun koulusta saavuin, sen verran lämmintä oli sisällä. Tosin patterikin oli näemmä päällä vielä, juuri säädin hieman viileämmälle. Toivotaan siis että en koko kesää joudu elelemään 30 asteen helteessä ilman paitaa! Noh, johan siihen Turussa tottui, onhan tuossa tuo tuuletin. Sillä pärjää pitkälti!

Hmm, mahdoinkohan jo mainita täällä blogissa, että kesätöitä sain? Seinäjoen Voimalaitoksella, matkaa jotain 30 min pyörällä. Ihan jees, vaikka palkka melko matala onkin. Sen siitä saa, kun kesätöihin menee vain puolen vuoden opiskelun jälkeen! :) Sinänsä syksyllä aloittaneilla on huomattavasti helpompaa, heillä on ollut pitempään aikaa tutustua paikkakuntaankin, ennenkuin jo pitää kesätyöhakemuksia alkaa lähettelemään. Meidän luokalla on vieläkin joitain ilman kesätöitä, en ihmettele. Melko äkkiä tämä kesä saapui, hyppäsi nurkan takaa! Enää kolme viikkoa koulua! Ihan outoa..

Kirjoitettaessa soi Nightwish - For the Heart I Once Had

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:02

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus