Blogi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2013.

Archievements unlocked  4

Jotain erilaista vaihteeksi, listaan elämäni saavutuksia siinä järjestyksessä kun niitä mieleeni tulee:

Breaking the chains
- Minut kasvatettiin hyvin uskovaisessa perheessä, mutta kun aloin itse ajattelemaan, tulin siihen tulokseen että kyseinen uskonto ei voinut pitää paikkaansa, erosin uskonnosta. Eroni johdosta jouduin katkaisemaan kaikki siteeni silloisiin kavereihini ja ottamaan etäisyyttä perheestäni.

We are the champions
- Suomen mestari ammatissani, vuoden 2001 Taitaja-kisoissa. MM-kisoissa (World Skills Competition) menestys ei ollut kehuttavaa.

Independent
- Äitini oli yksinhuoltaja, kolme lasta elätettävänään. Rahaa ei ollut ylimääräistä. Lapsena sain taskurahaa pulloja keräämällä.
14-vuotiaasta lähtien olen käynyt töissä että olen saanut ostettua vaatteet itselleni. Ensin mainoslehtien jakajana, ammattikoulusta valmistumisen jälkeen oikeissa alani töissä. Nyt olen valmistunut ammattikorkeakoulusta ja olen vakituisessa työsuhteessa. En ole riippuvainen kenestäkään. (Tämä ei välttämättä ole pelkkä saavutus, osittain tämä on myös negatiivinen puoli minusta. En helpolla pyydä apua, olen tottunut että sitä ei ole saatavilla).

It's good to be filosofer, but bad to be known as one.
- Ajattelen paljon, mutta harvemmin voin keskustella kenenkään kanssa syvällisemmin.

Tässä muutama, nyt nukkumaan että huomenna jaksaa virkeänä töihin


Asuntokaupat  1

Asuntokaupat tehdään vielä tällä viikolla, muutto maaliskuun alussa. Mukavan kaksion löysin sitten.

En silti iloitse. Haikeilla mielin odotan muuttoa, onhan se yhden aikakauden loppu. Yksin olen nytkin yhteisessä kämpässämme viime viikot ollut, kun entinen tyttöystäväni on ollut perheensä luona. Muutto tulee olemaan piste iin päällä, lopettaa nykyisen aikakauden. Tai oikeastaan aloittaa uuden, nyt olen/olemme limbossa, entinen elämä on loppu, mutta uusi ei voi vielä alkaa.

Toivon, että en jämähdä kaksioon kovin pitkäksi aikaa, vaan jossain vaiheessa löydän uuden parisuhteen. Toivottavasti selaisen, joka kestää loppuelämäni.

Note to self: Täytä deitti-ilmoitus lähiaikoina.


It is alive!  1

Luulin tämän profiilini jo hukkuneen, mutta täällä se näemmä vielä oli.
Sitä en tiedä onko tämä hyvä vai huono asia..
Monta vuotta kulunut, mukavia vuosia. Löysin tyttöystävän, muutimme yhteen, hommasimme 2 kissaa, menimme kihloihin, valmistuimme about samaan aikaan AMK:sta, muutimme Tampereelle vuokralle, löysimme töitä, suunnittelimme neliön ostamista, tajusimme että olemme kuitenkin melko erilaisia, kumpikaan ei ollut ollut kunnolla onnellinen pitkään aikaan, erosimme.

Tässä näin tiivistetysti. Pahin surku on jo takana, pikku hiljaa koetan kääntää katsetta eteenpäin. Kaksiota olen nyt etsimässä, muutto omaan asuntoon on edessä jahka sellainen löytyy.

Olen nyt viime viikonloppuina käynyt katsomassa ensin neliöitä, sitten kolmioita ja juuri tänään kaksioita..
Neliö olisi ollut yhteinen, kolmio olisi ollut ainoastaan omissa nimissä mutta yhteinen, mutta nyt onkin edessä kaksio, omissa nimissä, yksin.