Instituutio Maria Pettersson

City-lehden tuleva päätoimittaja osaa olla tarvittaessa röyhkeä.

Pettersson kuuntelee aamuisin äänikirjaa kuulokkeista hampaiden pesun aikana, ettei tapahtuma olisi niin tylsä ja virikkeetön. Musiikkia niistä kuuluu harvemmin.
Pettersson kuuntelee aamuisin äänikirjaa kuulokkeista hampaiden pesun aikana, ettei tapahtuma olisi niin tylsä ja virikkeetön. Musiikkia niistä kuuluu harvemmin.

Maria Pettersson piirtää sormella kotinsa pohjapiirustusta nepalilaisen ravintolan pöytään. Tiedän millaisen, sillä olen käynyt pari vuotta sitten tismalleen samanlaisen vuokrakaksion asuntonäytössä Punavuoressa. Tarkalleen ottaen suoraan Petterssonin ja hänen puolisonsa yläpuolella olevassa asunnossa.

Kämppä jäi vuokraamatta. Mieleen jäivät rumat keittiönkaapit.

"Meillä on varmaan ihan samanlaiset. Ne on myös tosi kauheat."

Niin. Vuodenvaihteessa tämän lehden päätoimittajana aloittava 27-vuotias Pettersson asuu tyytyväisenä vuokralla eikä aio hankkia lapsia.

"En pidä ajatuksesta, että hankkisin. Joistain lapsista pidän, joistain en, ihan niin kuin aikuisistakin."

Mielipide provosoi monia, sillä onnellinen lapsettomuus jostain härskistä syystä ärsyttää.

"Lapset ovat kyllä tuttuja. Työskentelin opintojeni alkuvaiheessa opettajana eri aineissa ala-asteella, yläasteella ja lukiossa."

Myös laumanjohtajana toiminut partiolainen väittää pokkana, ettei ole kuullut partion olevan joidenkin mielestä tosi nolo harrastus.

"Olen kuullut väitteen, että oikeistolainen, mutta ei se omassa lippukunnassani ole näkynyt."

Ja kuten kuvasta näkyy, gootiksikin häntä voisi luulla.

"Mutta se ei ole yksi identiteeteistäni. Ellei tässä sitten ole sama juttu kuin jos hipsteriltä kysyy että onko se hipsteri", Pettersson kuittaa ja katsoo syvälle silmiin.

Katseesta saan vihdoin vastauksen minua vaivanneeseen dilemmaan: hän ei suinkaan ole ujo tai varautunut, vaan hämmentävän tyyni ja keskittynyt.

Pettersson, omaa sukua Pitkänen, syntyi Tampereella ja on työskennellyt viimeiset puolitoista vuotta Ylioppilaslehdessä päätoimittajana. Sitä ennen hän oli Cityssä toimittajana. Cityssä hänet muistetaan erityisesti jutuista nuorten älylääkkeistä ja matkaraportista Pohjois-Koreasta.

Pettersson on ehtinyt puurtaa niin matkamuistomyymälässä, puhelinmyynnissä kuin tutkimusapulaisenakin.

"Kiinnostavin duuni, jossa olen ollut, oli varmaan tehtaassa, jossa työnkuvani oli asettaa hintakylttien klipsuja paikoilleen."

Kun Ylioppilaslehti kirjoitti keväällä 2010 uudesta päätoimittajastaan, juttu sai otsikon Matkalla instituutioksi. Nyt Petterssonin kasvot ovat mediakentällä tutut. Hän on vakiinnuttanut asemansa Ylen pressiklubin kommentaattorina. Lisäksi Aikakauslehtien Liitto valitsi Petterssonin keväällä vuoden pääkirjoitustoimittajaksi.

Johtaja-asema sen sijaan ei ole koskaan ollut hänen tähtäimessään.

"Mä odotan edelleen, että kasvaisin aikuiseksi ja ryhtyisin tekemään oikeaa työtä. Sellaista, jossa pitää käyttää jakkupukua", hän virnuilee.

Hän kuitenkin tulee Cityyn luotsaamaan vaativaa hommaa. City-lehti uudistuu rysäyksellä ensi syksynä.

Eva Havo, Petterssonin entinen kirjallisen ilmaisun opettaja Kallion lukiossa, muistaa hänen pitäneen jo lukiolaisena hämmentävän hyvin lankoja käsissään.

"Muistan elävästi yhden hektisen Kirjan ja ruusun päivän, kun olin vetämässä runokioskia oppilaiden kanssa Akateemisessa kirjakaupassa. Maria talutti minut, stressipäisen opettajansa, istumaan ja rauhoitteli, että istu nyt siinä rauhassa, tämä asia hoidetaan näin."

Havon mukaan Petterssonissa kiteytyy taito laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Taito arvioida, mikä pitää tehdä heti, mikä yhdessä ja minkä on annettava vielä hautua.

Mutta koska kyseessä on luonteenpiirre, kenties vaatimattomuuden lisäksi, Pettersson ei itse halua nostaa asiaa framille.

"Musta on itsestäänselvää, ettei ole hankalaa vaikka soitella kymmeneen ravintolaan ja tilailla kakkuja, jos jollakulla on synttärit."

Ennen pestin alkamista Cityssä Pettersson lomailee kaksi viikkoa. Hän matkustaa Vietnamiin nähdäkseen mausoleumissa viruvan diktaattorin Ho Chi Minhin balsamoidun ruumiin.

"Sen jälkeen meillä on yhteinen tulevaisuus edessä työn merkeissä."

9 kommenttia

Anonyymi

14.12.2011 20:14

Pitäsköhän kirjottaa omasta pomosta firman lehteen samanlainen juttu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

15.12.2011 23:30

Paitsi ettei Pettersson ole jutun kirjoitushetkellä pomoni. Mutta jos olet toimittaja ja haluat kirjoittaa lehtesi uudistusta luotsaamaan tulevasta henkilöstä, idea on ihan kiinnostava. Luen mieluusti.
-Antti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Skidikaveri

21.12.2011 01:14

Häh, onko Maria muka tamperelainen syntyjään? Ainakin samalla hiekkalaatikolla oltiin Maununnevalla Mimmin (lempinimi) kanssa jo 1987, ja oli muuttanut Malminkartanosta. Oli erittäin fiksu ja älykäs jo lapsena Eipä ihme, kun isäkin on professori.
Onnea uuteen työpaikkaan ja koko uralle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Perushoitsu

23.12.2011 02:06

En tunne Mariaa, mutta ätinsä kyllä työn puolesta sairaalassa. Tuli mieleen noista Eva Havon kommenteista, että kyllä on tytär tullut äitiinsä. Tämä osaa johtajana tilannearvioinnit kiperissäkin paikoissa salamana, ja osaa kannustaa alaisiaan meitä arvostaen.
Tsemppiä ja menestystä Marialle edelleen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Skidikaverille

23.12.2011 02:43

Maria alias Mimmi syntyi kyllä Tampereella 1984. Muutimme Helsinkiin 1986 ja asuimme Malminkartanossa noin vuoden ennen muuttoa Perhekunnantien hiekkalaatikolle :-). Lienetkö sama epeli, joka yritti osaamansa mausteiden nimet luettelemalla saada Mimmin isän maistamaan hiekkakakkuaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cityUudiStus

26.12.2011 19:04

Syksylläkö Cityn piti uudistua? Ei kauheen radikaalia oo vielä tapahtunnu, muuta kuin chattihuoneiden supistus:)
Ja Maria, olet kovin nuori vielä, lapsia ehtii tekemään vielä myöhemminkin.. uskon että mielesi ehtii muuttua ajankanssa ja iän myötä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Peria Mattersson

6.4.2017 01:38

Takana loistava tulevaisuus? Ainoa asia mistä Maria Pettersson muistetaan on hänen Hesariin pari vuotta sitten väsäämänsä valheellinen tarina "turvallisesta monikulttuurisesta Malmöstä", siis kaupungista jossa maahanmuuttajat ampuvat toisiaan ja raiskaavat lähes joka ilta. Maria uhrasi oman journalistisen uskottavuutensa ja hävisi suomalaiselta mediakartalta tyystin. En kyllä jäänyt kaipaamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Citizen K.

2.6.2018 00:05

Minäkin ajauduin tähän vanhaan ketjuun, kun googlasin tietoja Petterssonista. Kommentoijalla ei ole kovin kummoisia lahjoja ennustamiseen!

Pettersson on edennyt urallaan tavallaan tiedotusalan pomojen pomoksi , journalistien ammattilehden päätoimittajaksi ja Journalistiliiton viestintäjohtajaksi:

https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/maria-petterssonista-journalistin-paatoimittaja/

Tuosta vanhasta (erinomaisesta) Malmön jutusta: jos Malmö olisi Tukholman kaupunginosa, niin vähemmän rikollisuuta/asukasmäärä olisi vain lentokenttäkaupunginosa Brommassa.

Zippozip

19.10.2017 04:02

Eksyin tällekin ikivanhalle sivustolle googlamalla tietoja Petterssonista, joka on mainio journalisti. Uusimedian arvovaltainen asiantuntijaraati nimesi hänet neljän kovimman suomalaisen journalistin joukkoon (itse asiassa kolmen) v. 2016:

http://uusimedia.info/suomalainen-journalismi-2016/kyselyyn-vastanneet-asiantuntijat/
http://uusimedia.info/suomalainen-journalismi-2016/4-kovinta-journalistia-2016/

Unelmasi Petterssonin häipymisestä mediakartalta on ennenaikainen. Hän on töissä Brysselissä euromepin tiedotusavustajana, mutta kirjoittaa jatkuvasti Helsingin Sanomiin, Imageen, Vihreään Lankaan ja Voima-lehteen.

Tuo Malmön juttu oli mainio piruilu suomalaisille rasisteille. Tuossa uusiksi:

https://www.hs.fi/nyt/art-2000002842718.html

Virolaisillakin on hyvä huumorintaju, kun sama juttu julkaistiin myös Eesti Paevalehessä:

http://epl.delfi.ee/news/arvamus/sojatanner-reportaaz-malmo-mitmekultuurilisest-porgust?id=72153439

Pettersson on vahvasti mediakartalla, sinä näköjään et.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi