1124
Myrskyisää
Aivan ihan oli juosta myrskyävän meren rantaa pitkin. Jääkylmät pisarat hakkasi kasvoihin ja tuuli meinasi viedä pipon ja minut mukanaan. Silta heilui aaltojen mukana niin, että melkein kaaduin kun heiluminen…
Talvi
Huoh. Lumi taitaa olla kaukainen haave vaan. Pikkasen alkaa lumen uupuminen huolettamaan maaliskuisten Salpausselän kisojen kannalta. Sitä ennen on Lahden seudulla monet muutkin talvitapahtumat, joita ole mukana järjestämässä, mutta kyllä…
Puolueeton?
Lehdet alkaa pikkuhiljaa pursuamaan artikkeleita ja uutisia lähestyvistä vaaleista. Voi miten helppoa olisikaan, jos pääsisi kansanedustajaksi. En mitenkään syvällisesti ole politiikkaan perehtynyt, mutta onko ne monet muutkaan ehdokkaat saatika sitten…
Lupauksia
Uusi vuosi tuli ja tein liudan lupauksia. Yksi niistä oli aloittaa päiväkirjan tai blogin kirjoittaminen. Niinpä olen täällä. Hirvittävän vaikeaa on keksiä, millä bloginsa alkaisi. Jotenkin sitä kuitenkin on pakko…