12.2.2009 • jeeee

Kohtalokkaat munat

Olipas onnistunut kirjastoreissu. Lempituolini ja -lehteni vapaana, sekä maksoin 20 sentin sakkomaksun, joka oli painanut omatuntoani koko viime yön. Edellisellä maksukerralla jouduin keventämään kukkaroani 12 eurolla, kun läikyttelin Bulgakovin The…

6.2.2009 • jeeee

Odottaa

Sitä odottelee, että aamuyöstä postinkantaja tömistelisi omalle luukulle ja sen jälkeen kun uni ei enää tule, luovuttaa ja nousee keittämään kahvit. Sitä odottaa, että uudestaan murtunut varvas paranisi ja pääsisi…

4.2.2009 • jeeee

Tässä minä tulen

Tulin kaupungilta asioilta, ajatukset väsymyksestä raskaina sekä tapani mukaan vilkuilin rakennusten kattokoristeita (ei kannata näin liukkailla) ja sitten pysähdyin hetkeksi lähialueeni luistinradan vierelle. Ihan reunassa luisteli pieni poika kahden aikuisen…

20.1.2009 • jeeee

Pakoteitä

Maanantai-iltana, seinien hiipiessä päälle ja kun oli vaikea hengittää, ajattelin jos fantasia auttaisi, puhdistin pikaisesti rillini ja lähdin elokuviin. Katsoin The Fallin yhdessä kuuden muun ihmisen kanssa. Ei elokuva mikään…

15.1.2009 • jeeee

Feng sushi,

ja polkupyörän huoltamisen taide. Nämä illat olen kontannut pyöräkellarin lattialla ja nyt on ensimmäinen fillareistani palasina, mutta olenkin aina ollut huomattavasti parempi hajottamaan kuin hallitsemaan. En ole ihan varma, saanko…

8.1.2009 • jeeee

…

”Wú shì biàn bù lài cuì?” ”Häh?” *hrrrhh ptyh* ”Niin, lähetsä” *harrrh* ”messiin?” *pptyyh* ”Häh?” *ptyh* ”Sä puhuit tossa just jotain kiinaa ensin!” ”Vitut puhunu!” *hrrrr sptüth* ”Äijä kuulee harhoja.”…

6.1.2009 • jeeee

Laulava aivomato

Ohrwurm saksaksi, brainworm englanniksi mutta ilmiö on universaali. Päässä soi jokin kappale tai melodianpätkä soi kappale tai melodianpätkä uudelleen soi ja soi uudelleen musiikki. Nyt olen vihellellyt Tiikerihaita, tai sitä…

31.12.2008 • jeeee

Hiio-hoi

Ei hassumpi vuosi. Loppuukin näköjään hyvin, sillä saattaa olla, että ostin kaupungin viimeisen pullon Ron Zapaca Centenarios 23 años -rommia, jota aion illalla nauttia kera kuubalaisen sikarin Fidel Castron terveydeksi…

22.12.2008 • jeeee

Kolme muistettavaa asiaa

1. Pidä hauskaa sillä minkä omaat ja omistat. 2. Pidä itsesi kunnossa, jotta jaksat pitää hauskaa. 3. Pidä asiasi ja asuntosi jonkinlaisessa järjestyksessä, mutta älä anna niiden hoidon estää pitämästä…

21.12.2008 • jeeee

Master i Margarita

Muutaman vuoden välein luen uudelleen Mihail Bulgakovin klassikon. Ymmärtää hyvin, miksi se on suomennettuna Saatana saapuu Moskovaan. No, tämän sateisen sunnuntaipäivän vietin etsimällä kirjan tapahtumapaikkoja kartan ja Google Earthin avulla,…