Blogi

Torstaina työkaverini oli säädellyt työkännykkäänsä ja testannut uusia asetuksia soittaen luuriin omasta privaattiluuristaan.

Perjantaiaamuna hän sitten töissä oli tapansa mukaan alkanut purkaa vastaamattomien puheluiden luetteloa. Luuri korvalla hän oli sitten tuijottanut omaa soivaa kännykkäänsä ja miettinyt että "ei voi vastata, kun on tämä toinen puhelu auki". Koska kukaan ei vastannut, oli hän napannut puhelun poikki ja ottanut oman puhelimensa ja soittanut numeroon, josta hänelle äsken soitettiin - kun työnumero vuorostaan hälyytti. Ensin työ, siten huvi. Oma luuri kiinni ja työpuhelin käteen ihan samaan aikaan, kun puhelu "sieltä jostain" katkesi.

Höh.

Muutama kerta saman toistoa ja perään mieletön mesoominen: Tää ei oo todellista! Joku varmaan pilailee nyt mun kanssa?!.. Kunnes työkaverini vihdoin tajusi soitelleensa itse itselleen puhelimesta toiseen.

Että näin meidän duunissa.

Sain tänään tekstiviestin, jossa luki Tuli kaihomieli, kun ohjelman lisäksi oli tuttu musiikki Veeteineen - tippa linssiin hyvine muistoineen sinusta ja siitä ajasta. Aika vain kulkee eteenpäin - onneksi kuitenkin. Vitsi, että tuli hyvä mieli. Parasta työssä ei ole tilipäivä, vaan se, että tietää tehneensä antaneensa itsestään muutakin kuin ulkokuorten.

Terveisiä sinne kotikonnuille (ja vähän muuallekin). Kello on 01:35 ja täällä kaikki hyvin.

PS. En käynyt saunassa, vaan läksin Coloradon kautta kotiin (miten 1500 m matkaan voikin mennä 3 h, enkä matkustanut edes bussilla?).

Rakas päiväkirja,

Anteeksi, etten ole viime aikoina paljolti kirjoitellut. On ollut vähän kiireitä sekä työ- että siviilipuolella.

Viikonloppu meni aika rauhallisissa merkeissä. Sain jopa kämpän kohtuu kuosiin, kun ennen iltavierailua otin imurin kohtalaisen kovia kokeneisiin käsiini ja nyin masiina pitkin neliöitä vajaan vartin. Hirveesti tulee 38 m2 alalla pölyä verrattuna sataan neliöön!

E-fantti voi hyvin, vaikkakin vihertää edelleen. Luulen, että se oppii ihan näillä hetkillä ensimmäiset sanansa. Virtanen sen sijaan ei taida oppia ikinä mitään. Se vaan mököttää nurkassa - suosio ei ole yhtä suuri kuin E-fantin ja Dräkönin (joka muuten kokeili jo kattoelämää, mutta palasi maanpinnalle halattavaksi).

Poreet on jälleen lämpimiä. Oli kuulemma ihan vaan pikkuvika.

Viimeiset viikot on menneet melkoisen hypetyksen merkeissä; lähinnä töissä, mutta silti äärimmäisen innostuksen ilmapiirissä. Uutta on kiva luoda.

Vaikka väsymys on tällä(kin) hetkellä aika valtaisa, olen joka tapauksessa tyytyväinen valintaani. Lahti on ottanut minut vastaan verrattain mukavasti ja ympäristökään ei vaikuta ihan mahdottomalta ;).

Nyt alkaa olla aika hellittää hieman ja katsoa pidemmälle tulevaan. Jotenkin tuntuu siltä, että olen juuri sillä tiellä, joka minua varten on suunniteltu. Valinta oli kuitenkin omani.

Istuin päivän koulutuksessa, jossa "luennoijana" oli erittäin korkealle arvostamani ihminen. Sain paljon ajattelemisen aihetta ja kotimatkalla tunsin, miten uudet ideat pommittivat harmaan kerroksen aivokuoreni pintaa...

Saa nähdä mitä tästä kaikesta vielä seuraa - optimismiani ei ihan vähällä taiteta. Olen elossa - vielä seuraavat 90 vuotta!

Halaan maailmaa :)

05:45 Herätys.
Koska ylösnousemuksen aika on ennen kukonlaulua, olen valinnut silmien aukaisuun Scooteria. Toimii.

Perkolaattori käyntiin, pyykit koneeseen, suihku, kahvikuppi mukaan ja peilin ääreen oikomaan kuontalo (kiitos uudesta tukasta, Heli =D). Vaatteet päälle ja vähän väriä naamaan. Sähköposti ja ensimmäiset työpuhelut (.. suurinpiirtein tässä järjestyksessä).

07:45 Ulos ja sisään.
Matkalla bussipysäkille (oli roudattavaa, joten fillari sai jäädä) työpuhelu, bussissa tekstari. Kopsuttelu torin kulmalta väliaikaistoimistolle. Päivän tunnussana ja iso kahvi. Pöydänvalloitus.

08:20 Ensimmäinen hälytys.
Heti. Ja mä menen. Kaikki on kuitenkin OK, vaikka muuta väitettiin. Moikkaan ja aamuhymyilen sinisissä haalareissa kulkeville tutuille kasvoille. Takaisin toimistolle.

11:10 Toinen hälytys.
Jotain sentään. Liian iso auto, liian pieni aukko.. o'ou. Onneksi on mielikuvitusta ja kalustoa, joilla homma saadaan hanskaan. Hissi on silti jumissa kutosessa, eikä tavara kulje. Menee iltapäivään?

Ehdin melkein takaisin toimistolle, kun saan pyynnön tulla takaisin keskipisteeseen allekirjoittamaan sopimuksia. Käännös kannoilla, muutama ystävällinen lause vieraalla kielellä, nimi paperiin ja uudet 180'.

13:15 Syömään.
Pieni hengähdyshetki. Vaikka lupaan itselleni muuta, vastaan suupalojen välissä kysymyksiin aikatauluista, henkilöistä, syistä ja seurauksista. En uskalla edes arvioida päivän puhelujen määrää. Ellen itse soita, soittaa joku. Puhuessa kuulen, miten seuraava koputtaa. Outlook suoltaa uutta viestiä tuon tuostakin. Ihana kiire.

14:52 Haastattelu.
Tosi kiva tyttö. Haluan hänet ja hän suostuu tarjoukseeni. Hyvä. Oikein hyvä. Ohikulkeva nuorimies tuo ison kahvin ja puhuttelee pomonaiseksi allekirjoitusta pyytäessään.

15:30 Naisten kesken.
Vihersisustussuunnitelma vaikuttaa hyvältä. Valoja lisää - ja elävää tulta. Ainakin ulos. Paljon erivärisiä tyynyjä ja tummaa puuta. Raidalliset mukit ja ainakin 2 ltk kopiopaperia. Kuminauhoja ei saa unohtaa! Pitkähihaisiin nopeanvärinen painatus - yksinkertaisen tyylikäs.

18:59 Sähköpostia.
Illan viimeiset - 170 meiliä ja muutama tekstari. Tilanvaraus ja siirtolavan tarkistus. Onni on puolellani ja tulennielijäkin saatanee. Viimeistä puhelua ei olisi pitänyt soittaa.

19:50 Kotimatka.
Nurkan takana törmään tuttuihin kasvoihin. Päätetään käydä illallisella. Hyvää ja ihanan kallista :).

Olisin voinut kävellä, mutta villakangastakki ja sade eivät ole toimiva yhdistelmä. Eikä n. 32 kg olkalaukku (eniten painoarvoa lienee muistiinpanoilla), korkeakorkoiset saappaat ja 1000 m märkää mäkeä ylös ja alas.

21:45 Kotona.
Pyykit kuivumaan, iso lasi jääteetä ja vähän kirjaa surffailun ohella.

Tätä tää on - @theMoment.

Hali <3

Rankan maanantaipäivän iltana en kaipaa vauhtia ja
vaarallisia tilanteita. En tuuperruttavaa kahdentunnin
bussissa istumista kilometrin matkaa taittaakseni.

Haluan halauksen ja huulteni hellittäväksi pehmeän suun.
Käpertyä kainaloon, imeä itseeni lämpöä, joka turruttaa tyhjän olon.
Vielä haluan kuuntelijan, tyynnyttäjän keinuttamaan mieleni rauhaan
ja seesteiseen hetkeen.

*huokaus*

Takana rankka päivä
(ei paha sellainen; raskas vain - lyijyä täynnä).
Edessä tyhjyydessään kaikuva ilta.
Vain omat ajatukset seurana.

lat. "Ajattelen, siis olen (olemassa)."

1600-luvun alkupuolella vaikuttanut rationalisti René Descartes uskoi, että ihminen kykeni epäilemään kaiken muun paitsi ajattelevan tietoisuuden olemassaoloa ja näin sen todellisuus oli varmempi kuin minkään muun todellisuus.

Shakespearin Hamlet taas pohtii pitkässä monologissaan (jossa Hamlet ei muuten oikeasti pitele pääkalloa - kallokohtaus on ihan toinen juttu):

"Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain mertaa vastaan,
Lopettain kaikki? - Kuolla, - nukkua,
Ei muuta; - luulla, uness' että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, - se loppu hartaast'
Ois halattava. Kuolla, nukkua: -
Nukkua! kenties uneksia? - siinä
Se vastus. Millaiset lie unet kuolon,
Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset,
Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset
Ne elon kurjuutta niin pitkittävät..."
- William Shakespeare, suom. Paavo Cajander

Hamlet totisesti oli olemassa (kaikkine ympäristön paineineen ja lemmentuskineen) - ja vaikka ei olisisikaan ollut, olivat ajatuksensa niin väkevät, että näin voi helposti uskoa. Samoin olen olemassa minä, vaikka ajatuksiani en tänään saakaan likipitäenkään yhtä jäntevään kehykseen.

Olen ajatellut viimeaikoina paljon. Olen pohtinut, miettinyt, tuuminut, pinnistellyt, haaveillut, suunnitellut - ajatellut. Olen tehnyt sitä työkseni, huvikseni ja pakosta.. ja vaikka kuinka ajattelen, ei loppua näy.

Mitä ajattelet?

Yksi julmimmista kysymyksistä hetkellä, jolloin haluaisi sanoa niin paljon, mutta ei saa mielensä liikkeitä ryhmiteltyä järkeviksi kokonaisuuksiksi ja puettua sanoiksi.

En mitään (erityistä).

Typerin vastaus esitettyyn kysymykseen, mutta toisaalta täyttä ymmärrystä vailla ei enempää ole välttämättä järkevää sanoa (enkä kyllä valehtelematta osaisikaan sanoa ja toisaalta valehtelemisessa olen suosiolla ihan helvetin huono).

.. hylätä ehdottoman virheellisenä kaikki sellainen, missä saatoin kuvitella olevan pienintäkään epäilystä, nähdäkseni, jäisikö uskomuksiini tämän jälkeen mitään täysin epäilyksetöntä. Niinpä sen vuoksi, että aistimme pettävät silloin tällöin, tahdoin olettaa, ettei mikään asia olisi sellainen, millaiseksi aistit meidät saavat sen kuvittelemaan ..

Descartesin sanoista entisestään sekavoituneena päätän tämän tällä erää tähän. Tosin tyytyväisenä siitä tosiasiasta, että jos en olisi olemassa, en ajattelisi.

PS: Kiva, että Kimi voitti.

Tässä keskeneräisessä
maailmassa on
niin paljon
tekemätöntä työtä.

Luojan kiitos,
minäkään en ole valmis

- C.Me

Joka päivästä löydän uutta - silti himoitsen lisää. Odotan saavuttavani, pääseväni, tavoittavani. Odottaminen vain ei auta. Jos muistaisin, kertoisin ketä lainaan sanoessani odottaminen on synti tulevaa aikaa kohtaan samoin kuin niitä hetkiä kohtaan, jotka parhaillaan jätän kokematta.

Ehkä jo huomenna opin olemaan odottamatta. Ainakaan liikaa.

Kommentoin avataren tämänpäiväistä blogimerkintää sanoilla Kadun mieluummin sitä minkä tein sen sijaan että katuisin sitä, minkä jätin tekemättä.

Katuminen on turhaa. Varsinkin silloin, kun katuu lausumattomia sanoja ja tekemättömiä asioita. Tämän syksyn ohjenuorani on ollut pyrkiä elämään niin, että ei tarvitse taakseen katsoessaan miettiä mitä olisi tapahtunut, jos olisinkin sanonut sen, mitä pitkään mietin. Kertonut mitä ajattelin ja tunsin. Tai sitä, että jätin koskettamatta, lähtemättä tai saapumatta.

Tähän saakka olen saanut kiittää itseäni päätöksestäni. Ehkä olen sanonut liikaa tai tehnyt tekoja, jotka ovat johtaneet kivisemmälle polulle. Silti olo on hyvä. Mieli aurinkoinen ja tie kevyt.

Tartuntapintani Cityyn ohenee; laimenen suhteessa ympäröivään nettiyhteisöön. Ehkä minulle käy kuin mehutiivisteelle, jonka käyttöohjeeseen on lipsahtanut pilkkuvirhe ja loppukäyttäjä tekee sekoituksen 1:90 - lähes hajuttoman, mauttoman ja värittömän.

Tänään ei (todellakaan) ole kuin eilen.

Kuka sanoo, että pitäisikään?

Kun lakkaa etsimästä niin löytää. Kaikki tapahtuu silloin, kun ei ollenkaan odota.

En aio lopettaa hymyilemistä, vaikka poskiin sattuu. Sydän ei pysy sinusrytmissä, mutta silti mun on ihan tajuttoman hyvä olla. Kosketan kevyesti sormenjälkeäsi viinilasin pinnassa, kehrään ja jatkan tavaroiden purkamista. Korvissa kaikuu kristallinen huilu.

Hyvää yötä.