Vuokrasin Herziltä auton ja ajelin iltapuhteiksi kotikonnuille pakkaamaan kamoja. On se vaan uskomatonta, miten pian alkaa kiintyä uuteen elinympäristöön, kun asiat menevät aurinkoiseen suuntaan; työ sujuu, löytää sopivan kopperon, jonne rakentaa pesää ainakin hetkeksi ja tapaa kivoja ihmisiä. Mun kompassineula osoittaa jo etelän suuntaan. Tunsin sen ihan selvästi jo muutaman ajokilometrin jälkeen.
Aika tasan kuuden tunnin matkalla soitin miljoona puhelua kavereille, joiden kanssa ei ole liiemmin tullut pidettyä yhteyttä. Paluumatkalle jäi vielä samanmoinen "urakka". Viime viikot ovat olleet niin täynnä uutta, että työpäivän päätteeksi on ollut liian väsy tai sitten ympäristö liian levoton ihmissuhteiden hoitoon.
Silti oli kiva tulla. Kotona odotti rakas ystävä, joka oli kattanut iltapalan valmiiksi ja huolehtinut, että jääkaapissa on jogurttia ja kahvimaitoa aamuksi. Aamulla tulee toinen ystävä auttamaan pakkaamisessa ja pari kaveria on jo valitellut, kun olen valinnut niin surkean muuttopäivän, että pääsee olemaan läsnä vasta illalla.. En vielä uskaltanut kertoa, että jos saan kaiken kasaan päivän aikana, häivyn vielä huomisen kuluessa.
Unilelu 25.9.007 (Blogi)
Väsyttää. Koska mun tämänhetkinen lempityyny jäi Lahteen, ei nukkumisesta voi muuta kuin haaveilla.
Aika usein kuulee sanottavan, että luota intuitioon tai jopa ennusmerkkeihin. Mitäs olet seuraavasta mieltä?
Uinu, uinu, lemmikkini..
Kävin levolle illalla siinä yhdentoista kieppeillä. Säädin herätyksen klo 7:45 ja laskeskelin, että jos saan unen vartissa, ehdin nukkua ihanan pitkän yön. Ja uidud! Juuri kun olin torkahtamassa, soi alivuokraemäntäni (jonka kanssa jaamme muiden neliöiden ohella myös makuukammarin vaatimattoman pinta-alan) puhelin renkutuksella, joka hiljaisena hetkenä kuulosti WW III:lta. Kuuntelin puhelua noin kolme varttia, jonka jälkeen diibadaabasta, lemmekkäistä sanoista ja naurunkiherryksestä (onhan se kivaa, kun toinen on onnellinen, mutta..) turtunut pääni viimein toipui laittomasta toiminnosta ja sai nauhavarmistuksen päälle.
Vieraanamme Sébastien Loeb ja Carlos Sainz?
Keskellä yötä alkoi mieletön ralli. Kissat ravasivat kaksion ympäri ja pomppasivat aina välillä sängyn jalkopäästä kiipeilypuuhun, josta matka raapimisvimman jälkeen jatkui ovenkarmin kautta eteiseen ja oletettavasti olohuoneen ikkunaverhoja ylös.. Ei. En todellakaan mennyt katsomaan. Selinmakuulla vein kädet tyynyn reunojen alle ja painoin kyynärpäillä pehmustetta korville. Mouru kuului läpi ja kirosin puoliääneen kun en muistanut ottaa Eareja mukaan. No, kai se erikoiskoe loppui aikanaan - uni ainakin jatkui jossain vaiheessa.
Terapian tarpeessa
..Kunnes heräsin turkismielenosoitukseen. Silmät, nenä ja suu täynnä karvoja pyristelin eroon alienista joka poti neliraajakouristushalvausta kasvojeni päällä. Otin riskin ja samalla kunnon otteen kollin niskavilloista - ja siirsin sen "äärettömän hellästi" sivummalle. Käänsin kylkeä ja päätin sinnikkäästi jatkaa unta, joka kuitenkin oli tiessään. Vaikka puristin ripset tiiviisti toisiaan vasten, ei Sinistä enää näkynyt. Avasin silmäni ja tarkistin ajan.. 06:31. Just.
Nousin ja kävin pesulla samalla kun kahvi valmistui. Majoittauduin kahvikupin kanssa vessan suojaan nyppimään kulmiani ja päätin, että tänään on se päivä. Olen valmis majoittumaan vähän vaatimattomamminkin kunhan vain saan oman rauhan. Ehtii kai sen maailman ihanimman asunnon etsiä vaikka ensi vuonnakin? Aamupäivällä kävin katsomassa yksiötä. Vuokraisännän charmi ei purrut, eli sen puolen voi unohtaa. Samoin kämppiksen =). Ai asunto? No, se oli aika kiva. Kovasti tilanteeseen sopiva.. ja HETI vapaa.
Kävin katsastamassa ensimmäisen kämpän Lahdessa - ja menetin sydämeni. En kuitenkaan vuokraisännälle (joka oli kyllä varsin charmantti, n. 55 v. mies), vaan asunnolle. Voi taivas, miten vanhat, 70 cm paksut kiviseinät voivatkaan villitä! Keittiö, pikkuinen palvelijan makuuhuone, iso makuuhuone ja vielä ISOmpi olohuone. Siisti sinisävyinen kylppäri. Rauha ja hiljaisuus.
Hengitän paperipussiin ja yritän hillitä itseni. Asunnossa on 90 m2 ja minua vain yksi. Luulen, että vaikka kuinka antaisin egoni laajentua, en pystyisi täyttämään noita kaikkia neliöitä - ja olen jo myynyt osan "kotona" olevista vähistä huonekaluistani.
Jospa tilaan henkisiltä oppailtani mukavan kämppiksen (mielellään jo aikuistuneen) perjantai-iltapäivään mennessä.. Luvassa on hulvatonta menoa viidennessä kerroksessa torin kulmalla. Ei elukoita, kiitos :)
Amme olisi kyllä kiva. Ja parveke. Ja se, ettei tarvitsisi kuunnella yöllisiä kotiintuloja, toisten puheluita, telkkaria tai musiikkia, josta ei pidä. Tai siivota toisen jälkiä keittiössä ja heittää (taas) mädäntynyttä tuorekurkkua pois jääkaapin vihanneslokerosta. Ja pelätä että valkoisesta tulee vaaleanpunaista yhdessä hujauksessa.
Taidan vielä harkita. Tai ottaa riskin ja tehdä vuokratarjouksen. Edullinen. Niin se mies vielä esittelyn päätteeksi sanoi.
Eilisestä saakka on ollut flunssainen olo; kuumeinen, mutta silti kuuma - siis kun kuumeessahan pitää palella. Nenä vuotaa, ääni on vähän painuksissa (nyt ois seksiä ilmassa) ja nielu tuntuu "paksulta".
Ostin äsken junalipun Lahteen ja huomasin, että VR kyselee nettisivuillaan liikematkustajien matka-ajankäytöstä. Haluavat tietysti kannustaa kansalaisia valitsemaan auton asemesta junan ja arvonnan voimin esittelevät business-luokan palveluitaan. Olen junaillut (ihan siinä tavisluokassa) Vihanti-Tikkurila/Helsinki/Lahti -väliä jo muutaman kerran ja hommaan alkaa muodostua jo jonkinmoinen rutiini, joka menee näin:
Etelän suuntaan, eli töihin
Illalla hyppään sunnuntain bussivuoron liikennöivään kutsutaksiin. Puolen tunnin ajomatkan aikana kirjoitan muutaman tekstarin (lähinnä muistettavia/unohtuneita asioita) ja tarkistan vielä seuraavan päivän ja tulevan viikon ohjelman kalenterista. Kutsutaksi ajaa kotiasemalla ihan laiturin tuntumaan, joten isojakaan kantamuksia ei tarvitse kuljetella lihasvoimin pariakymmentä metriä pitempää matkaa.
Jos juna on aikataulussa (hahhah!), on odotusaika Vihannissa n. 10 min. ja se menee tavallisesti puhelimessa äidin tai jonkun ystävän kanssa. Pikajunassa 266 etsin makuuhyttini ja menen nukkumaan ennen yhtätoista. Nukun itseni aika takuuvarmasti heräämättä lähes Riihimäelle saakka, eli kukko kiekuu ehkä 05:45. Vartissa ehtii pukea, pestä hampaat ja tarvittaessa taputella kasvoille meikkivoiteen.
Riksussa on vartti vaihtoaikaa Lahden taajamajunaan, eli jos olen reipas ja haen junan ravintolasta sämplän seuraksi aamukahvin, voin virkistäytyä nauttien aamiaisen raikkaassa ulkoilmassa VR:n aamuliikennettä seuraillen. Loppumatka Lahteen kestää 35 min., eli aikaa on just sopivasti pärstävärkin työkuntoon valmistelua (ripsiväri ja aavistus punaa poskiin ja huuliin) varten.
Koska olen Lahdessa jo ennen seitsemää, otan taksin (jos roinaa ei ole paljoa mukana, menen bussilla) alivuokrakämpälle ja vien kamat asunnolle ennen töihin menoa. Tarvittaessa voin vielä tässä välissä fiksata hiukset.
Kotikonnuille Pohjoiseen
Matkustan pohjoiseen tavallisesti päiväjunalla, jolloin voin tarvittaessa tehdä töitä koko matkan. Taajamajunassa Lahdesta Riihimäelle ei aina kannata edes läppäriä kaivaa esille, joten käyn läpi muistikirjamerkintöjä ja suunnittelen seuraavia liikkuja ja selaan otsikot päivälehdestä.
Riihimäellä vaihtoaikaa on vain pari minuuttia, mutta Oulun IC-juna lähtee viereiseltä laiturilta, joten vaihto on helppo. Viimeksi juna oli n. 20 min. myöhässä, joten odotellessa hoidin muutaman puhelun.
Varaan IC-junaan paikan työskentelyhyttiin (jos pääsen valitsemaan, niin paikka on 2-4 hengen akvaariossa), jolloin en terrorisoi kovin montaa kanssamatkustajaa naputuksella ja puheluilla. Jossain välissä haen kahvin ja (ellen ole ottanut mitään evästä mukaan) sikakalliin juustoreissarin tai tonnikalapatongin.
On the road - toimisto matkalla jossain päin Suomea 14.9.2007 (blogi)
Kotiasemalla vaihto bussiin. Viimeinen puolituntinen menee sitten ilmoitusluontoisissa puheluissa ja tekstiviesteissä "molen bäk, nähdäänkö?" tai kuten viimeksi, jolloin harjoitin englanninkielentaitojani keskustellen vieressä istuvan ugandalaisen vaihto-oppilaan kanssa.
Istun olohuoneen sohvalla ja poden koti-ikävää. Olen asunut tässä osoitteessa pian 18 kk ja samassa kaupungissa lähes koko ikäni - pian neljäkymmentä vuotta. Vietettyäni muutaman viikon matkalaukkuelämää Vantaa-Helsinki-Lahti -akselilla, en millään haluaisi kuluttaa aikaani täällä, vaan pakata kamat ja lähteä.
Kuinka tässä näin on päässyt käymään?
Ymmärtäisin vahvan vietin, jos toisessa päässä lankaa olisi ihminen, joka kerisi vyyhtiäni. Vaan ei ole. On vain intuitio. Voimistuva aavistus siitä, että nurkan takana odottaa jotain ihan muuta. Ja sitten on tietysti työ. Tosi kiva sellainen :).
Mut, hei.. Päästä mut meneen. Mä haluaisin kotiin.
Ensimmäinen viikko putkessa ja pää on täynnä monenmoista pohdittavaa. Päätin jo, että naputtelen matkalla käsin kirjoittamani muistiinpanot puhtaaksi.
Kivaa on olut. Tulevaisuus vaikuttaa juuri niin haasteelliselta, kuin ajattelinkin. Sysksystä tulee ihan helvetin kiireinen (tuskin vielä edes tajuan sitä kaikkea hulabaloota), mutta nyt saan oikeasti tehdä sitä, mistä olen pitkään haaveillut ja se tuntuu oikein hyvältä.
Maanantaina sitten takas tänne ja ehkä loppuviikosta Lahteen.. Ainakin itse suunnittelen niin.
Tsäh! siis ma tänne.. *siirtää tavaroita takaisin laukusta pöydälle*
Puolen tunnin etsinnän jälkeen olin varma, että jätin sen pääkonttorille toimipisteestä toiseen siirtyessäni - eikä minulla tietenkään ole sinne avaimia!
Ensimmäiset kaksi tuntia olivat kamalia. Jos joku on soittanut kiireellisestä asiasta? Tai laittanut viestiä, johon odottaa vastausta? Ai niin.. lupasin soittaaa/tekstata sille, tälle ja tuolle.... Sitten se kaikki vain jää, kun on pakon edessä hyväksyttävä realiteetit. Kuinka vapauttavaa onkaan huomata, että vielä tänään tulee toimeen ilman sitä viheliäistä laitetta! On jopa helpompi hengittää.
Eilen illalla tapasin työpäivän jälkeen pitkästä aikaa tähtisilmän. Annoin vietellä makuaistejni mm. itsetehdyllä, murtuneella suklaakääretortulla *N.A.M.* :). Kiitos!
Päivälle oli sovittuna palaveri, joka peruuntui. Muuten käytin aikani järjestelmään tutustumiseen.
Päivän mukavia työylläreitä oli mm. se, että sain käyttööni kommunikaattorin (yhteistilausSIMmini ei vielä ehtinyt 'toimitukseen' mukaan), jota räpläsin sen verran, että sain sieltä pois kaiken, mitä edellinen käyttäjä oli muistiin jättänyt. Kamalaa, kun puhelimessa on tekstiviestejä, s-posteja ja kuvia - ja toinen vaan sanoo, ettei nyt ehdi niitä poistamaan!
Totesin päivän mittaan että 9300'seen on hankittava uusi akku ja lisää muistia, jos siis aion sen pitää (kun vaihtoehtona on täysin uusi puhelin, joten ei tarvi kahta kertaa miettiä mihin valinnassani päädyn :D).
Lisää työkaluja tuli iltapäivällä, kun (ihan helpostikateltava) atk-tukipoika tuli asentamaan uuden läppärini. Merkki on vanha tuttu, mutta fyysinen koko pikkuisen pienempi ja mikä tärkeintä - tehoa enemmän ja painoa varmaan 7 kg vähemmän kuin omassa!
Työkaverit "pääkallopaikalla" vaikuttavat mukavilta - ainakin ilmapiiri on kuplivan iloinen ja melkein tunnen jo olleeni talossa kauemmin kuin pari päivää. Kai se on hyvä asia?
Illalla oli minun vuoro laitella vuokraisännälle ruokaa. Ostin kotimatkalla broileria, kasviksia ja mangoa ja väsäsin niistä kohtalaisenherkullisen wokin, jonka maustoin curryllä, hunajalla, inkiväärillä, neilikalla ja kanelilla. Melkein nuolin lautasenkin..
Heräsin levottoman yön jälkeen kuuden maissa ja totesin kehoni siirtyneen yön tunteina tavoitteen mukaisesti n. 600 km etelän suuntaan pisteestä, jossa silmäni suljin. Katsoin tovin aikaa itseäni peilistä ja tein muutamia taikoja saattaakseni julkisivuni esiintymiskuntoon. Kun kaikki tuntui olevan kutakuinkin kohdallaan ja majapaikkani asettui hetkeksi aloilleen, tein n. 500 m aamulenkin (mukaanluettuna porrasnousua). Tervehdittyäni pirteänoloista Juhaa ja suoritettuani hänelle taksan mukaisen korvauksen, astuin tuoksuvien patojen ja maljojen ääreen nauttimaan upeasta aamiaisesta ja sanomalehdistä.
Aamiaisen jälkeen jatkoin matkaa n. 700 m ja saavutin määränpääni, eli uuden työpaikkani. Kapusin kolmanteen kerrokseen ja tervehdin paria vastaantulijaa. Päivän ohjelma alkoi sopimuksen allekirjoittamisella ja jatkui perehtymisellä kahvinkeittoon, työkavereiden nimien ulkoaopettelulla, yleisellä säheltämisellä ja iltapäivällä kahdenvälisellä intensiivikoulutuksella.
Töiden jälkeen raahasin selkeästi väsyneen maallisen tomumajani alivuokraisännän asujaimistoon ja annoin ruokkia itseni janssoninkiusauksella (joka oli muuten überhyvää!). Vaikka väsytti, käytiin vielä tunnin lenkki reippaasti harppoen ja koska lenkin loppuvaiheessa olimme pakotettuja täydentämään jääkaapin sisustaa, piipahdimme lähikaupassa, josta mukaan tarttui valitettavasti myös tarpeettomia hiilihydraatteja (yök).
Loppuilta meni hiilarikännissä rupatellen, läppäreitä naputellen ja vuokraisännän N70 ominaisuuksiin perehtyen. Siinä luurissa ei siis oikeasti ole graafisia hymiöitä!
Lisäsin blogiini uuden kategorian (uudestisyntymisiä), jonka alle kirjoittelen kotipuoleen kuulumisia "maailmalta". Jos lukijana moista hämmästelet, niin kerrottakoon vielä, että elän tällä hetkellä välitilassa (se on vähän eri asia kuin väliliha), eli asunto on Raahessa ja vakinainen työ ja tuleva koti Lahdessa. Siirtymävaiheessa olen perehtymässä työhöni pääkaupunkiseudulla...
Ellei pää vielä mennyt sekaisin, kerrotakoon, että työsopimusneuvottelut kestivät yli 6 kk (melkein kuin NHL:ssä) ja neuvotteluja käytiin parilla paikkakunnalla Suomessa, Saksassa ja Italiassa.
Koska kotipaikkakunnalle jäi laaja tuttava- ja kaveripiiri sekä pieni, mutta sitäkin pippurisempi ystäväpiiri, päädyin tässä vaiheessa tähän ratkaisumalliin - eli julkaisukelpoiset jutut blodiin ja valonarat sitten P2P :).
