Helppo pikalounas, voi muunnella sen mukaan mitä kaapista löytyy. Ohjeesta riittää mainiosti kahdelle.
1 sipuli
1-2 kynttä valkosipulia
muutama kinkkusiivu
rasvaa paistamiseen
6 munaa
1dl murennettua fetaa/muuta juustoa
iso tomaatti
puolikas paprika
pippuria/tabascoa
(suolaa)
Sipulit pilkotaan ja kuullotetaan pinnoitetulla pannulla vähässä rasvassa, loppuvaiheessa mukaan myös pilkottu kinkku. Munien rakenne vatkataan rikki, sekoitetaan joukkoon juustoraaste ja kuullotetut sipulit ja kinkku. Kaadetaan takaisin pannulle, kypsennetään miedolla lämmöllä kannen alla. Tomaatin kannat ja siemenet poistetaan ja se sekä paprika pilkotaan pieneksi. Kun munakas on hieman hyytynyt kaadetaan vihanneshakkelus sen päälle ja kypsennetään vielä jonkun aikaa. Tärkeää on pitää lämpö mietona ettei pohja pala. Loppuvaiheessa munakas taitetaan lastalla kaksinkerroin. Se saa jäädä sisältä meheväksi eli ei kannata paistaa liian pitkään. Maustaa voi maun mukaan pippurilla ja esim tabascolla, suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä sillä sitä on kinkussa ja juustossa ihan riittävästi.
Lisäkkeeksi sopii salaatti ja leipä, tai vaikka mikrotetut pakastevihannekset oliiviöljytilkan ja pippurirouhaisun kanssa.