Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on rakkaus.

Anna Anteeksi.  1

Vaikka et osaakaan lukea vielä niin kirjoitan silti. Ajatus on tärkein.
Olen ollut kokematon. Olen ollut nuori. Tehnyt äitille pahaa. Olemme olleet pahempi toistaan.
Valehdeltu. Unohdettu mikä on tärkeää. Eletty hetkessä, välillä liian pilvissä.
Korvaamattomia tekoja.
Eräs entinen ystäväni Veera oli oikeassa. Olen myös manipuloinut omaa etua ajatellen.
Näistä kaikista teoista huolimatta haluan hyvää kaikille. Tahdon pyrkiä auttamaan muita ja itseäni.
Tahdon pyrkiä olemaan parempi ihminen kaikin puolin. Haluan että kaikkilla ympärilläni olevilla ihmisillä olisi hyvä olla.
Tahdon pyrkiä ajattelemaan muista vain hyvää, sillä ajatus on se mistä kaikki saa alkunsa.
Sekä hyvät että pahat teot. Siksi Olen kiitollinen kaikille niille jotka ovat minua satuttaneet.
Näiden ikävien tapahtumien ansiosta olen tietoinen miltä se tuntuu. Se on ainoa tie ymmärtää ja sitä kautta olla vahvempi ihminen tehdäkseen oikeita ja parempia valintoja.
Olen pahoillani että en ymmärtänyt tuolloin. En ollut tarpeeksi kokenut ymmärtämään. Nyt tiedän paremmin.
Tulet ymmärtämään vielä miksi näin kävi.

Rakkaudella,
isäsi


Puoli vuotta  1

Noniin nyt on sitte viikonloppuna juhlittu ja tullu huomattua miten paljon kavereita löytyy ympäriltä. Se on hienoa et on valinnanvaraa mutta kun ei ehdi millään joka paikkaan. Jouduin nyt sit tilanteeseen jossa piti päättää että menenkö isoihin kemuihin hieman kauemmas jossa aivan kaikki läheisemmät kaverit vai jäisinkö keskustaan juhlimaan. Päätin sitten jäädä pois kemuista mutta minulla olikin painava syy. Olen ollut kiinnostunut yhdestä naisesta jo puoli vuotta ja käynyt kahvilla miljoona kertaa mutta tämä nainen ei nyt oikeen uskalla seurustella. Noh... eilen hän sitten lähti ulos juhlimaan ja viime kerrasta onkin juuri tuo puolivuotta jolloin nähtiin ensimmäisen kerran. Oli pakko tarttua tilaisuuteen. Sain selitellä sitä kavereilleni aika kauankin että miksi ihmeessä jäisin pois kemuista.
Sain sitten vihdoin ja viimein suhteen niinkin pitkälle että samaan sänkyyn päädyttiin mutta... aamulla kun heräsin niin huomasin että hän oli mennyt sohvalle nukkumaan... hän pelästyi.
Noh... jatkoin sitten nukkumista sängyssä kunnes ovikello soi. Nainen kävi avaamassa oven ja siellä olikin mustasukkainen exä.
Käsitän nyt ainakin osittain paremmin mikä on mieltä painanut. On tietysti muitakin aiheita mutta tämä yksi niistä asioista.
Aika näyttää miten käy.
Joka tapauksessa asioilla on tapana järjestyä. :)