Teoriasta totuuteen

Tarkoitus on yleisen horinan lisäksi kaivella yleistotuuksien takaa ne oikeat totuudet, valheellisten väitteiden verhoamat käytännön tosiasiat jne. jne.


Ihmisen tyhmyydestä.  1

Törmäsin tämmöiseen ilmiöön, pitäisi kai sanoa ihmissuhderintamalla mutta kyse ei ole mistään ihmissuhteesta, jonka peruselementti on tyyppi jonka itsetunto ei kestänyt ennenkään keskinäistä sanailua ja ottaa uudelleen kontaktia vaikka on ITSE pyytänyt että emme olisi missään tekemisissä toistemme kanssa. Sama skenaario toistuu tällä kertaa sillä erotuksella että tyypin itsensä mielestä se että hän alkoi aukomaan perusteettomasti naamaansa on jotenkin minun vikani ja minä kehotan häntä pysymään omissa oloissaan ja minä pysyn omissani.

Siis mikä vittu siinä on että aina joku, ja nimenomaan joku joka on jo saanut verbaalisesti selkäänsä, keksii aloittaa saman uudelleen ja kuvittelee että tilanne jotenkin muuttuisi?!? Onko ihminen tosiaan niin masokisti tai vaan tyhmä että luulee pääsevänsä seinän läpi jos vaan tarpeeksi hakkaa päätä siihen?

Maailma on sitten täynnä ihme idiootteja.



Onko mallit, sukupuolesta riippumatta...  2

...röyhkeitä vai idiootteja?

Työpaikalla pyöri tänään aamusta malleja muotinäytöstä vääntämässä ja tunnetusti turvallisuusorganisaatiota kiinnostaa kuka ja millä asialla talossa liikkuu. Jokaisessa vähänkään fiksummassa yrityksessä on nimilistat KAIKISTA työntekijöistä ja vierailevista sankareista joiden on tarkoitus yrityksen tiloissa liikkua mikä firmaa tämmöinen asia yleensäkään kiinnostaa. No, nämä n. 180cm pitkät feikkimerkkien kyllästämät toistensakloonit yksitellen tulivat paikalle ja noin 30 ihmisen listasta 2 tai 3 osasi sanoa oman sukunimensäkin.

Hämmentyneenä kysynkin siis että ovatko nämä ihmiset yksinkertaisesti niin SAATANAN tyhmiä että luulevat että kun sanovat nimekseen vaikka Sanna että tiedetään heti kenestä Sannasta on kyse vai niin täynnä itseään että luulevat samaa asiaa? Veikkaukseni on että ovat vain niin tyhmiä. Montakohan Sannaa tai Timoa tässä maassa on?!? Pitää muistaa että mallin ei tarvitse olla kuin pitkä, alipainoinen ja riittävän tampio että taipuu siihen kaikkeen mitä joutuu töissään tekemään ja vapaa-ajalla töidensä eteen jne. jne.

Mallit, useimmat, ovat siis, ainakin ruohonjuuritasolla, helvetin vähäjärkistä ja paskantärkeää jengiä. Toisaalta mitä voi odottaa jos ihmisen maailma romahtaa kun naamassa on näppylä?


Mä osaan! :)  1

Mä oon kuningas. Se tuli taas todistetuksi. Vetäisin kolme nallen tosi vahvaa olutta ruuanlaiton yhteydessä ja yhen syödessä yhdeksän tunnin ravintoaukon jälkeen. No kolme kasia menee kuulaan aika kovaa aika nopeasti kun juojana on tämmöinen kynäniska. Ja meillä kaikilla oli niin muuukaaaaaavaaaaaaaaaa kunnes emäntä raahasi mut sänkyyn halimaan. Säätämisen jälkeen tein jotain vitsinä, sain palautetta vitsinä, käänsin kylkeä ja sanoin että kukaan ei halua mua, vitsinä, ja filmi katkeaa.

Aamulla herään rakkaani vierestä ja joudun kysymään, edellisen vielä muistaen, että milloin tipahdin. Vastaus oli se mitä pelkäsin, eli kyljen kääntämisen jälkeen. TOSI romanttista hei niin-q.

Tarinan opetus: Syökää ja jos ette niin älkää nykäiskö 7-8 keppanan edestä soppaa tuntiin ja luulko että taju säilyy makuuasennossa.

Ihqu daa ja sillai, niin-q! <3



Kokemus voi huonontaa tulosta...kai...tai ainakin  3

Kun on elämänsä saanut huonoa seksiä ja usein liian vähän paria hassua poikkeusta lukuunottamatta, tuntuu olevan taas hankala totuttautua uudessa systeemissä siihen ajatukseen että toinen saattaa oikeasti haluta osalistua antavana osapuolena. Ok, on näitä tullut vastaan ennenkin mutta ei ihan n'in tasaisella syötöllä. Raivostuttaa kun on totuttautunut siihen että hyvää saa joskus ja jouluna ja sitten pitäisi sopeutua vuorovaikutukseen ihan molempien yhteisen hyvän nimissä. Raivostuttavaa lähinnä siksi että se ei onnistu ihan heittämällä. "Joutuu" asennoitumaan ennakoon koska vanha tottumus ottaa muuten vallan ja laskee touhun laatua, ratkaisevasti. No kai se ikäloppu koirakin oppii silti uusia temppuja kun asennoituu oikein. Vituttaa silti oman pään sisäinen solmu jota joutuu nyt aukomaan...


Liikaa vaadittu?  2

Onko liikaa vaatia omalta vanhemmaltaan vähintään yhtä aikuista käytöstä kuin tämä vaatii jälkikasvultaan? Mielestäni ei mutta kyllä se taas vaan näyttää uhkaavasti siltä että on.

Tänään kun kampesin aamulla töistä ja laitoin herätyksen sain todeta ett' ylösnousemus on kellon laskurin mukaan 4 tunnin ja 7 minuutin kuluttua. Herään kuitenkin rakkaan äitimuorini soittoon että olen myöhässä tapaamispaikalta. Syy siihen miksi kello ei herättänyt on epäselvä mutta olin 20 minuutissa paikalla mikä on ihan jees kun ottaa huomioon että en ollut valmistellut yhtään edellisenä päivänä. Matkalla kuitenkin havaitsin että saapumispaikka oli kadun X kulma mutta risteyksen toista katua en tajunnut kiireessä kysyä. Koitin soittaa asiasta mutta ei, mamma oli jossakin kohdassa tajunnut kännykän tarkoituksen ihan päin vittua ja jättänyt sen kotiin joten en sitten voinut kysyä mikä kadunkulma se sitten oli. Seurasi turhaa lenkkeilyä mutta tästäkin huolimatta olin tosiaan sen 20 minuuttia herätyksestä paikalla. Pyysin anteeksi myöhästymistä ja huomautin, aivan sivistyneesti vielä siinä vaiheessa rauhallisessa mielentilassa, että olisi jatkossa mukava saada tietää mikä risteys se niistä kaikista on jonne pitää suunnistaa. Vastaus oli että minun olisi pitänyt tietää. Tietää mistä?!? Kun protestoin sain osakseni samanlaista kohtelua kuin kuriton 6v. saa palautteena toimistaan. Tässä vaiheessa leikkasi kiinni ja totesin että jos haluaa minun käyttäytyvän aikuisen lailla on parempi että kohtelee, kuin aikuista ja on välttämätöntä että itse käyttäytyy kuin aikuinen. Taas lisää valitusta jonka jälkeen totesin että on olosuhteiden valossa parempi että menen nyt kotiin ja muori menee yksin sinne hautajaisiin. Kuuskymppiseltä lapselta paloi hermot ja taisi mennä itsekin kotiin.

Se nyt vaan on niin että sitä saa mitä tilaa. Ihan kaikkea ei jaksa eikä kiinnosta kuunnella. Oliko fiksua? Ei varmaan kypsin mahdollinen ratkaisu mutta pointti ei menny muuten perille ja tässä tapauksessa sen oli vaan pakko mennä perille jatkoa ajatelle. Vituttaako? Ei muuten mutta olisi ollut kiva kummien lastenkin takia käydä näyttäytymässä vaikka mummeja itse en olekaan noin 10 vuoteen nähnyt.


Paaston jälkipuinti.  1

Jees. Olo on kuin ruotsalaisella rantahomolla tai kuivan kesän oravalla, joka on kyllä melkein sama asia. Ruotsalainen rantahomo on vaan kokonaan blondattu tai luonnonvaalea ja sillä on kauluspaita, melkein aina pastellinsävyinen ja siinä on kaulukset pystyssä. Molemmilla on vetypissis kainalossa kaupungilla. :)

Mutta joo, melkoisen kuivahtanut olo. Jahka tämä yön turvotus laskee naamasta niin otan sen "after" kuvan ja marssin kioskille ostamaan ansaitsemani suklaapatukan. Hyvänä puolena todettakoon että kun huomattava määrä kakkaa on poistunut kehosta niin jopa 1 vatsalihas koittaa esittäytä rasvan takaa. Huonona se että kestävyys peittojen alla romahti.

Paastoa harkitseville suosittelen ensisijaisesti kasvattamaan rehujen määrää huomattavasti aterioissa ja vähentämään kaikkea lihaa ja jos olo ei sillä parane parissa kuukaudessa niin sitten voi koittaa paastoa. Tähän mennessä tämä ei ole ainakaan henkilökohtaisesti tuonut mitään parannusta elämään tai oloon mutta joitakin takaiskuja on sattunut. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään ilman kiinteää ravintoa.


Paasto päivä 5.  2

"It's the final countdown. Tididiidii, tididittittii."

Viimeistä viedään. Henkilökohtaisesti näin paaston viimeisenä paivänä on mainittava että voi olla että kehossa on vähemmän kuonaa kuin aikaisemmin mutta ei tämä nyt parempia fiilareita aiheuttanut. Aamupalaksi taas sitä rypälemehua ja sitten ollaankin valmiita päivän taisteluihin.

11.58.: Aamiainen, 2 desiä lantrattua rypälemehua. Viimeisen kerran.

14.27 Pussikeitto...

17.xx.: Toinen pussikeitto.

19.50.: Leikkasi kiinni. Johan tää on lusittu. Hain pizzan kioskilta ja pistin uuniin. Odotteli aikani ja söin sen todeten että se ei maistu miltään.

Mitä opimme? Paasto pilaa makuaistin. En suosittele. Syökää muuten vaan enemmän kasviksia niin se ajaa saman asian.