Brändiruhtinas on Ostovallankumous-kirjailija Jukka Aminoffin blogi, mikä käsittelee brändejä, markkinointia, myyntiä, asiakaskokemuksia ja monia muita kiehtovia ilmiöitä ruhtinaallisella otteella.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Helsinki.
Kapteeninkadulla sijaitseva Ateria-ravintola tarjoaa huikeita asiakaskokemuksia.
Helsingissä sijaitseva Ullanlinna on tunnettu gourmet-tason ravintoloistaan, jotka tuovat kansainvälisiä trendejä Suomeen herkkusuiden nautittaviksi. Alueelta löytyy ruokapaikkoja, jotka ovat saaneet vaikutteita Espanjasta, Italiasta, Venäjältä, Ranskasta, Japanista ja monista muista maista.
Viime vuonna avatun Pontus-ravintolan viereen, osoitteeseen Kapteeninkatu 26, on avattu Ateria-niminen ravintola, joka ei ainoastaan tarjoile täyteläisiä annoksia, mutta myös pikaruokamaisella valmistusvauhdilla. Ullanlinnassa puhutaankin jo pudotuspelin alkamisesta.
Ateria-ravintolan “Eat Shit And Die”- ateriat valmistuvat nimittäin tasan 38 sekunnissa. Ateria-ravintola on saavuttanut suoranaisen yleisöryntäyksen asiakkaista välittävällä inhimillisellä otteella sekä innovatiivisilla herkkuresepteillään.
Sylkihampurilainen on nimittäin saanut myönteisen vastaanoton. Hampurilainen sopii vegaaneille, detoxaajille, luomuruokafaneille, laihduttajille, metroseksuaaleille ja myös kaikille muille, jotka haluavat siitä edes jotain maksaa. Lätkänpelaajia hemmotellaan kuitenkin ilmaisaterioilla.
Sylkihampurilainen valmistuu nimittäin suuren ja mahtavan v€%&&uksen säestämänä. Eikä vuoropäällikkö saa pikaruokakokkia millään tavoin ruotuun. Ammattiliittokin antaisi kokille kenkää, jos vain siihen pystyisi. Ateria-ravintolan asiakkaat saavat ruokaelämyksen lisäksi seurailla vuoropäällikön ja kokin välisiä kuristusotteita. Ateria-ravintolan logo ei suinkaan kerro siitä, että ravintola tarjoaisi ruokia kannibalismin harjoittajille, vaan logon design kuvastaa enemminkin vuoropäällikön ja kokin välisiä verisiä henkilösuhteita. Jonkin asiakkaan mielestä molemmat voisi aivan hyvin iskeä toasteriin, eli pullapaahtimeen.
Juuri tämän takia Ateria tarjoaa viiden tähden asiakaskokemuksia, mutta asiakkaiden kannattaa kuitenkin varata itselleen oma, siivoamaton pöytä, täyteen ahdetun roskiksen vierestä tämän linkin kautta. Ravintolamusiikkia tahdittaa Scorpions-niminen rokkipumppu, joka on kuin mätä kirsikka kovettuneen kakun päällä.
Sedu Koskinen on muuttanut Suomen yökerhokulttuuria enemmän kuin monet osaavat edes arvata. Kuva: Yön kuningas - Sedu Koskinen & Teemu Potapoff (Docendo, 2017)
Tämä henkibrändi ei esittelyä kaipaa, eli Suomen yökerhoelämän kuninkaana tunnettua Seppo “Sedu” Koskista, joka on laatinut elämänkerran Yön kuningas (Docendo, 2017) yhdessä tietokirjailija Teemu Potapoffin kanssa. Teos on mainio kurkistus Sedun elämäntarinaan ja arvoihin. Samalla hän antaa tärkeitä puheenvuoroja ja oikoo väärinkäsityksiä, sekä perättömiä huhuja.
Koskisen ura voi vaikuttaa pintapuolisesti katsottuna suoraan kuin kansainvälisen playboyn satukirjasta, mutta hänen tarinansa on kaikkea muuta. Hän syntyi aviottomana lapsena Pälkäneellä ja aloitti työnteon jo 10-vuotiaana myymällä rapuja, kaloja, kieloja ja käpyjä, eli hän oppi myyntimiehen taitoja varsin nuorena. Myöhemmällä iällä Sedu suoritti teknikon tutkinnon päätyen töihin Paraisille ja sieltä Turkuun mouvitehtaalle ja myöhemmin kunnossapitopalvelun osastopäälliköksi. Kaikkien näiden vuosien varrella hänen rinnallaan kulki hänen suuri rakkaus jalkapalloon, taitavasta pelaajasta valmentajaksi.
Yrittäjyyden makuun Sedu pääsi perustamalle Kunnossapito Service -nimisen yrityksen vuonna 1989, jota voidaan luonnehtia henkilöstöpalveluksi. Tuohon aikaan Suomessa elettiin kasinotalouden aikaa, eli talous kävin varsin kuumana, jonka ansiosta kauppa kävi hyvin. Asiakkaiksi hän sai tunnettuja yrityksiä kuten Suomen sokerin, Partekin, Leverin, Nesteen, Valmetin, Valion, Hartwallin, Jalostajan, Hellaksen ja monia muita. Imatran Voima halusi lopulta ostaa Kunnossapito Servicen itselleen, josta Sedu sai itselleen riittävän suuren pesämunan ensimmäisen ravintolan perustamiseksi Turkuun, jonka nimeksi tuli Bar 1957. Ensimmäisen paikan vaikutteita haettiin Lontoosta. Tästä lähti liikkeelle Sedun valloitusretket ravintolamaailmassa. Keskellä pahinta lama-aikaa 1990-luvun alkupuolella.
Koskisen ensimmäinen paikka oli menestys, jonka ansiosta hänen itseluottamus kasvoi entisestään. Tästä syntyi idea avata toinen paikka, Puuteri, joka sai inspiraation Nizzan matkan aikana. Puuteria varten investoitiin runsaasti rahaa ja uusi yökerho oli myös suuri riski, koska yökerho sijaitsi "kuoleman paikassa". Puuterista tuli kuitenkin hitti, joka niitti mainetta ympäri Suomen. Tästä lähti Sedun rakettimainen nousu.
Koskinen on yksi Suomen yökerhoelämän keskeisimmistä uudistajista ja näin myös myöntävät hänen kovimmat kilpailijat. Puuteri, Tiger, Studio 51, Royal Onnela ja Lux ovat Sedun mielestä hänen parhaimpia saavutuksia, jotka toivat uutta eloa Turun ja Helsingin yöelämään ja samalla nostattivat yökerhomaailman tasoa astetta korkeammalle. Onnelat tekivät oman tehtävänsä muissa kaupungeissa.
Vaikutteita hän haki Lontoon, Nizzan, Pariisin ja New Yorkin katukuvasta, ja halusi tuoda kansainvälisiä sekä moderneja vaikutteita Suomeen. Siinä hän myös onnistui, joka näkyi siinä, että VIP-kulttuuri kehittyi hänen ansiostaan ja yökerhojen avajaisista tuli suuria seurapiiritapahtumia ja julkisuuden henkilöt paistattelivat punaisilla matoilla lehtien viihdepalstoilla. Suomeen tuotiin suuren maailman luksusta. SK-yhtiön liikevaihto lähenteli lähes 100 miljoonan euron liikevaihtoa parhaimpana vuotenaan. Aiheuttaen sen, että vanhojen yökerhomonopolien asemat olivat murtuneet.
Samalla hänellä oli suuret ajatukset siitä, että SK listautuu pörssiin, mutta vuonna 2007 alkanut finanssikriisi teki pörssilistautumisesta mahdottoman. Samoihin aikoihin Sedun johtama yhtiö koki suuria haasteita, koska uusia paikkoja oli avattu vauhdilla ja kustannukset lähtivät karkaamaan käsistä. Samalla jalkapallojoukkue Hakaan sijoitetut varat eivät tuoneet kaivattuja voittoja. SK Festivalsin järjestämät F1-venekisat ja RMJ-festivaali lisäsivät tappioita. Tappiokierteeseen ajautuminen johti lopulta siihen, että Sedu myi osakeomistuksiaan ja pikku hiljaa vetäytyi taka-alalle. Monet ajattelivat, että tämä oli satumaisen dynastian loppu.
Sedu teki kuitenkin paluun yökerhomaailmaan perustamalla Namu-yökerhon Helsinkiin ja Showroomin Turkuun. Vuonna 2015 hän teki todellisen comebackin perustamalla Hernesaaren Rannan, mikä jäljittelee Tanskan pääkaupungissa, Kööpenhaminassa toimivaa Halvandetia. Paikkaa luonnehditaan aikuisten huvipuistoksi. Turun Samppalinna avattiin vuonna 2017, eli Sedu on jälleen uudessa vauhdissa.
Sedu on yksi Suomen viihdemarkkinoiden uudistajista. Hän tuonut Suomeen paljon hyvää, eli kehittänyt yökerhokulttuuria entistä pidemmälle. Yön kuningas -teos nostaa Sedun saavutukset hänen ansaitsemalleen tasolle. Kyseessä on teos, jonka kaikkien yrittäjyydestä kiinnostuneiden tulisi lukea, koska yrittäjyyden avulla voidaan muuttaa asioita kohti parempaa. Yrittäjyys on myös yhdistelmä luovuutta ja riskiä, jonka takia ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan, koska koskaan ei voi tietää, että mikä breikkaa ja mikä ei. Vahva lukusuositus.
Suomi100-näyttely: Kahden kuukauden kuningas 17.-26.11.2017
100-vuotiasta Suomea juhlitaan tänä vuonna monin eri tavoin, mikä kertoo siitä, että Suomi on kulttuuriltaan ja historialtaan rikas maa. Yksi tämän vuoden erikoisimmista näyttelyistä on "Kahden kuukauden kuningas". Suomi ei ole koskaan ollut itsenäisenä valtiona monarkia, mutta Suomi oli 600 vuoden ajan Ruotsin kuningaskunnan "Itämaa" ja päälle 100 vuotta Venäjän tsaarien alaisuudessa autonomisena maana - tsaareilla oli aina viimeinen sana sanottavanaan Suomen sisäisiin asioihin.
Hessenin prinssi ja maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kasselilla olisi ollut varsin komea arvonimi mikäli hänet olisi valittu Suomen kuninkaaksi. Hänen tittelinsä olisi ollut: Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä.
Mikäli Suomesta olisi tullut monarkia, meillä olisi Kuopion kreivi, Porvoon paroni, Pietarsaaren prinssi ja monia muita arvonimiä. Nurmijärven kreivikunta saattaisi olla olemassa. Professori Laura Kolbe harjoittaa tämänkaltaista leikittelyä teoksessaan Yläluokka - olemisen sietämätön vaikeus (2014). Kolbe toteaa teoksessaan, että Suomessa on suuri määrä monarkian ihannoijia, eli näyttely vastaa monien historia- ja kulttuurinälkään.
Ritarihuoneen näyttelyssä on esillä Suomen kuninkaalle osoitettuja esineitä ja samalla on mahdollisuus kuulla mielenkiintoisia historiallisia tarinoita. Stockmannin tavaratalo sai tehtäväkseen sisustaa kuninkaanlinna ajanmukaiseen kuntoon, jonka takia tavaratalon palveluksessa olleet arkkitehti Gustaf Strengell (1878-1937) ja sisustusarkkitehti Harry Röneholm (1892-1951) lähtivät matkalle Eurooppaan ostamaan sisustustavaroita. Osa näistä tavaroista on nähtävissä näyttelyssä.
Tapahtuman tuotot luovutetaan sosiaaliseen työhön.
Kahden kuukauden kuningas
17.11.2017 - 26.11.2017
Ritarihuone / Ritarikatu 1, 00170 Helsinki
Pääsyliput: 10 € (Lapset alle 12 v veloituksetta)
Opastukset: Opastuksen voi tilata suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Yhdelle opastukselle mahtuu enintään 25 henkilöä. Opastuksen hinta on 70 € + pääsyliput 10 € / hlö.
Käytännön asioita:
Maksu vain käteisellä.
Ritarihuoneen alakerrassa on vaatesäilytys.
Isommat selkäreput ja laukut jätetään vierailun ajaksi naulakkoon.
Kahvilassa myydään sekä suolaisia että makeita herkkuja.
Helsinki Fashion Week järjestetään virallisesti toisena vuonna peräkkäin. Tämän vuoden teemana on teknologia. Pääarvona ecomuoti. Viime vuoden tapahtuma järjestettiin Helsingin Suomenlinnassa ja tapahtuma keräsi heti kansainvälisen median huomion.
Vogue, GQ, Glamour, Elle, L'Officiel Hommes ja monet muut ulkomaiset mediat kirjoittivat tapahtumasta. Tapahtuma keräsi itselleen parhaimman mahdollisen lähtölaukauksen. Harva voi toivoa parempaa, eli tapahtuma pääsee laatumedian huomion keskipisteeksi. Nyt on aika nousta vieläkin korkeammalle.
Helsinki Fashion Weekin perustamistarina on hyvin tyypillinen, eli tapahtuman perustajat olivat tutkineet, että järjestetäänkö tämänkaltaista tapahtumaa Suomessa lainkaan. Mitään muotiviikon kaltaista ei ollut, eli ajatus lähti siitä. Suomen muotiteollisuus oli viettänyt nimittäin ruususen unta, jonka takia ala tarvitsi hieman uutta puhtia. Heräämisen merkkejä on ilmassa, koska monet ovat heränneet siihen, että suomalainen muoti kiinnostaa maailmalla. HFW:n kaltainen toimija on elintärkeä tämänkaltaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, koska se avaa portteja koko alalle.
HFW on erittäin kansainvälinen tapahtuma, joka kerää yhteen kotimaisia ja kansainvälisiä suunnittelijoita ja brändejä ympäri maailman. Makia Clothing, R-Collection, Neulomo, Tauko Design ja monet muut kotimaiset toimijat ovat mukana. Muotiviikot eivät siis enää edusta vain järjestäjämaan muotia, vaan Pariisin, Lontoon ja New Yorkin muotiviikot ovat lähtökohtaisesti kansainvälisiä. Marimekkokin on osallistunut Pariisin ja New Yorkin muotiviikoille.
Helsinki Fashion Week tulee tänä vuonna keskittymään teknologiaan ja pysyvästi ympäristöystävällisen muodin esittelyyn, jonka kysyntä on kasvamaan päin. HFW on tänä vuonna herättänyt alkukiinnostusta enemmän kuin aiemmin, koska Suomen kaltaista Pohjoismaata pidetään varsin trendikkäänä. Suomen maabrändi kiinnostaa.
HFW:n tavoitteena onkin viedä Suomen muotiteollisuutta kokonaisuudessaan maailmalle, vaikka kaikki brändit ja suunnittelijat eivät ole mukana muotiviikoilla. Vielä ei ole liian myöhäistä osallistua tapahtumaan, 2018 tapahtuma on jo tekeillä ja haku ensi vuoden suunnittelijoille on pian avoinna. Kaikkien hakijoiden pitää täyttää vaadittavat hakuvaatimukset.
Helsingin muotiviikot järjestetään siis 22.-26.7.2017 pääosin Amos Andersonin taidemuseossa, osoitteessa Yrjönkatu 27, Helsinki, eli aivan ydinkeskustassa.
Sedu Koskinen & Teemu Potapoff - Yön Kuningas (Docendo, 2017)
Yrittäjä Sedu Koskinen täyttää tänään 60-vuotta. Hänet tunnetaan yökerhojen valtiaana, joka on ollut myös monessa mukana. Koskinen on tehnyt merkittävän uran vaikean alan keskuudessa, joka on Suomessa viimeaikoina tunnettu siitä, että rajoitukset ovat kovat, eikä kotimainen alkoholilainsäädäntö ole aina edes kotimaisten toimijoiden puolella. Koskinen arvostelikin tämän päivän Iltalehden haastattelussa sitä, että Suomen lainsäädäntö suosii verotuksen ja sääntelyn kautta lähinnä Viron taloutta ja lauttaliikennettä.
Tämä kirjoitus perustuu tästä eteenpäin suhteellisen paljon lähinnä omiin muistikuviin. Muistan Helsingin yökerhoelämän tilanteen 2000-luvun alussa. Vaihtoehtoja oli suhteellisen vähän. Itseäni iäkkäämmät ovat muistelleet samaa, että Helsingissä oli lähinnä vain muutama todellinen yökerhokohde. Taso oli heidän mielestään liikkumassa vain alaspäin, eli monet paikat muuttuivat entistä enemmän halpojen juomien paikoiksi ja yökerhojen puitteet olivat karut.
Sedu siirtyikin Turusta Helsinkiin. Turussa hän oli jo menestynyt ja samaa saattoi odottaa Helsingissä. Kaupungin yökerhoelämä tarvitsikin hieman ravistelua, mutta ylöspäin. Syntyi Tiger, Barfly, Ooppera, Jam Jam, Kaivohuone, Studio 51, Royal Onnela, Lux, Namu ja Hernesaaren ranta sekä lukuisia muita paikkoja. Uusi kilpailu teki hyvää markkinoille ja Helsingin yökerhoelämä onkin saanut näistä vuosista uutta tulta alleen. On syntynyt uusia kilpailevia paikkoja.
Studio 51:sen nähdessäni osasin yhdistää paikan New Yorkissa toimineeseen Studio 54 -yökerhoon, mistä tehtiin elokuva vuonna 1998. Molempien yökerhojen ideoina oli se, että VIP-tilojen kautta löytyy toisia VIP-tiloja. Markkinoinnin näkökulmasta mielenkiintoinen siksi, että asiakkaat ovat halunneet päästä siihen viimeiseen, eli parhaaseen VIP-tilaan, nähtävästi hinnalla millä hyvänsä.
Tulevana syksynä kannattaa odottaa Docendon kustantamaa teosta, joka kertoo Koskisen elämästä. Teoksen nimi on Yön kuningas. Kirjan ovat kirjoittaneet Sedu Koskinen ja toimittaja-kirjailija Teemu Potapoff. Teoksessa kerrotaan Sedu urasta, elämästä sekä yökerhoyrittäjyyteen liittyviä tarinoita, jotka kiehtovat varmasti monia liike-elämästä innostuneita. Onnittelut Sedulle ja monet odottavat uusien hankkeiden toteutumista Helsingissä, Turussa ja muualla. Yrittäjät eivät koskaan anna periksi. Muuten ei tapahdu edistystä.
Eilen alkoi jälleen suuri some-keskustelu, kun uutiset ilmoittivat, että Helsingin vaakuna väistyy ja tilalle tulee kokonaan uusi brändi-ilme. Some-keskustelu jakaantui, perinteitä kunnioittaen, vastustajiin ja kannattajiin. Uudistusta vertailtiin vuoden 1987 Ellos-luetteloon ja Miami Vice -televisiosarjaan. Näissä vertailukohteissa ei ole mitään pahaa.
Vilkkaissa keskusteluissa ei ole mitään uutta, kun luodaan uutta. Makuasiat jakavat ihmisiä aina eri leireihin. Suomessa kuitenkin häiritsee suuri muutosvastarinta siihen, että jos luodaan jotain uutta tai halutaan antaa lisää vapauksia.
Markkinointialan toimijat ovat kuitenkin tottuneet siihen, että ylistystä ja arvostelua sataa aina niskaan - teki sitten mitä tahansa. Uudet teokset ovat usein myös kompromissien kompromisseja, joissa tilaajat pääsevät vaikuttamaan aina sisältöihin - myönteisesti tai kielteisesti.
Olisi kuitenkin soveliasta markkinointitoimijoita kohtaan se, että annettaisiin rakentavaa palautetta siten, että mitä olisi pitänyt tehdä, eikä vain anneta kielteistä palautetta, joka ei vie keskustelua minnekään. Jokainen markkinointitoimija tietää myös sen, että jokainen edistysaskel on aina tärkeä, jotta kehitystä voidaan viedä eteenpäin. Etenevätkö markkinoinnin trendit Suomessa nopeasti? Eivät, vaan etenevät yleensä aika hitaasti.
Uudistus on myös herkkä asia siten, että luottamushenkilöt ovat vastuussa äänestäjilleen, eli veronmaksajille siitä, että mihin heidän rahojaan kulutetaan. Kyseessä on siis kaikkien helsinkiläisten asia, siksi nousi varsin voimakas some-keskustelu, koska monille tämä asia tuli suurena yllätyksenä. Tämä on vapaan demokratian merkki.
Uudet ajat tarvitset aina ajanmukaista markkinointia. Uusi ilme on nähtävästi rakennettu siten, että uusi brändi-ilme toimisi mahdollisimman mutkattomasti erityisesti digitaalisessa maailmassa, jonka painoarvo markkinointikanavana on lisääntynyt viimeaikoina. Uusi graafinen ilme antaa paljon joustoa, mikä on tarpeen, kun tehdään markkinointia eri kanaviin sekä käytetään erilaisia brändinimiä. Eri alojen toimet ja kaupunginosat saavat itselleen myös osansa brändiuudistuksen myötä, mikä on hyvä asia. Näin yhdenmukaistetaan Helsingin brändiä, mutta samaan aikaan kaupunginosat pääset osallisiksi brändiuudistukseen "itsenäisinä" toimijoina.
En ole myöskään huolissani siitä, että onko kyseessä kuinka lyhyt- tai pitkäaikainen uudistus. Ilmeet kestävät sen ajan kuin kestävät, mutta ilmaantuessaan niiden pitää olla ajantasalla. Ilmeet pitää uusia heti, kun siihen on tarvetta. Näin kaikki yritykset toimivat. 220 000 euroa on Helsingin kokoiselle kaupungille erittäin pieni summa. Markkinoinnin tavoitteena on kuitenkin lisätä kaupungin vetovoimaa, eli tätä kautta tehdään tulosta. Summa voi tuoda itsensä takaisin, vaikka kasvaneen turismin tai ulkomaisen investoinnin takia.
Vaakuna ei ole suinkaan poistumassa minnekään, vaan sitä käytetään juhlallisissa tilaisuuksissa. Sitä voisi enemminkin sanoa niin, että vaakuna sai rinnalleen sitä täydentävän kokonaisuuden, joka vie entistä tehokkaammin Helsinki-brändiä eteenpäin Suomessa ja ulkomailla. Tämä on samalla hyvä esimerkki siitä, ettei vanhaa tarvitse tuhota, vaan uudet ja vanhat asiat voivat toimia rinnakkain. Eri tilanteet vaativat erilaista symboliikkaa.
On tietysti henkilöitä, jotka ovat tiukan heraldisen linjan kannattajia. He ovat ansaitusti huolissaan siitä, ettei perinteitä unohdeta ja tuhota. Voin kuitenkin sanoa sen, että heraldiikan keskuudessa on vapaamielisiä ja vanhoillisia. Vapaamieliset ovat niitä, jotka ovat tehneet esimerkiksi omista sukuvaakunoistaan omia mukaelmia virallisten sukuvaakunoiden rinnalle. Mukaelmat ovat olleet jossain tilanteissa käytännöllisempiä kuin viralliset vaakunat, eli kun rinnastetaan tämä asia Helsingin uuteen ilmeeseen - tässä käytännössä ei ole mitään uutta. Vanhat ja uudet asiat eivät ole toisten vihollisia, vaan voivat täydentää toinen toisiaan.
Brändiuudistuksessa on paljon myönteistä, koska yhdistän uudistuksen nuorekkaaseen Helsinkiin johon kuuluvat Slush, Flow Festival, taide- ja kulttuurikohteet, startup-yrittäjyys, design- ja muotiliikkeet, ravintola-, kahvila-, baari- ja yökerhotoiminta sekä monet muut asiat. Werklig-mainostoimisto on tehnyt brändi-ilmeitä Suomen Jäätelölle, Gold&Greenille, Galipetelle, Kyrö Distillery Companylle, Helsingin kaupunginmuseolle, Powerfoodille, Hernesaaren rannalle, Helsinki Food Companylle sekä monille muille. Mainostoimisto on tehnyt paljon iloisia ilmeitä eri brändeille. Helsinkiä on muuten arvosteltu viimeisten vuosien aikana hyvinkin harmaaksi paikaksi. Eikö olekin hyvä asia, että kaupunki saa hieman väriä?
Peruslähtökohdan pitää olla siinä, että Suomessa kannattaa perustaa alkoholibrändejä ja pyrkiä luomaan niistä kansainvälisiä menestystarinoita. Suomen elinkeinoelämä tarvitsee riittävän laajat hartiat ja monet yrittäjät perustaisivat mielellään uusia brändejä vasta siinä vaiheessa, kun alkoholilainsäädäntöä on merkittävällä tavalla vapautettu.
Toinen asia on se, että verotusta pitäisi laskea huomattavalla tavalla, jotta alkoholin nauttiminen tapahtuisi baareissa, ravintoloissa ja yökerhoissa. Alkoholin saatavuus on kuitenkin Suomessa varsin helppoa, eli tässä mielessä Alkon monopolia ei tarvitsisi purkaa, mutta uudet alkoholibrändit tarvitsevat kuitenkin mahdollisimman laajan myyntikanavaverkoston, jotta ne saisivat uudet tuotteet markkinoille mahdollisimman helposti. Alkon monopoli voisi osoittautua tässä tilanteessa pullonkaulaksi.
Nykyinen alkoholilaki on kuitenkin eriskummallinen. Se tukahduttaa kotimaisten brändien synnyttämisen. Laki suosii tuontiviinan ostamista sekä alkoholin kuluttamista yksityistiloissa, eli pääasiassa kodeissa, joissa tapahtuu myös paljon lieveilmiöitä, kuten häiriköintiä, väkivaltaa ja kuolemia. Nykyinen laki suosii myös syrjäytymistä, eli on parempi jäädä kotiin juomaan kuin mennä nauttimaan julkisiin tiloihin.
Itse en ole kovinkaan harmissani siitä, että limuviinoja salliva esitys on kaatunut, ainakin toistaiseksi, koska lakiehdotus on niin mitättömän pieni askel kohti täydellistä vapauttamista. Uusi laki olisi lähinnä sallinut sen, että limuviinat olisivat siirtyneet esimerkiksi Helsingin Töölön Alkosta 35 metrin välimatkan Alepan hyllylle. 35 metrin matka olisi käynnistänyt vastustajien mielestä täydellisen rappiokulttuurin? Miksi se ei ole käynnistänyt sitä nyt jo?
Lakiehdotus on lähinnä naurettava, mutta sitä vastustetaan aivan kuin se koituisi kaikkien suomalaisten kuolemaksi. Alkoholistit taitavat kuitenkin pitäytyä edelleen väkevissä ja viineissä, joita saa Alkosta, eikä tarvitse edes kulkea Alepan kautta.
Alkoholin vapauttamisen vastustajat kuuluvat myös siihen ryhmään, joka suitsuttaa juhlapuheissa sitä, että suomalaiset ovat sivistyskansaa ja Suomessa on maailman paras opetus. Kuitenkin alkoholin vapauttamista vastustetaan aivan kuin se veisi koko Suomen täydelliseen perikatoon, eli tässä kohtaa unohtuu kokonaan sivistynyt suomalainen. Kuulun kuitenkin siihen ryhmään, joka uskoo siihen, että suomalaiset ovat sivistyneitä ja oppineita, jotka osaavat nauttia alkoholia vastuullisesti.
Tästä syystä alkoholin vapauttamisen pitäisi tapahtua kertaheitolla, joka samalla poistaisi kaiken tarpeettoman jännityksen ja kiehtovuuden alkoholin ympäriltä. Tilastojen mukaan nuoret juovat vähemmän kuin aiemmat ikäpolvet ja humalajuominen on vähentynyt. Suomalaisten alkoholikäyttäytyminen on menossa kohti eurooppalaista keskitasoa - kasvavasta viinarallista huolimatta. Tulevaisuus on tämän asian suhteen valoisa, jonka takia monet asiat puhuvat vapauttamisen puolesta. Sitä voi vaan kysyä, että minkälaisten pelkotilojen valossa vapauttamista oikein vastustetaan ja minkälaista kielteistä mielikuvaa suomalaisista oikein pidetään?
Lukemisen voi kuitenkin päättää myönteisiin tunnelmiin katsomalla Alkon sivistyneen videon samppanjasta.
Ensimmäiseksi pitää sanoa, että on hienoa olla takaisin CITY:n bloggaajana. Kirjoitin tänne viimeksi vuonna 2013. Tuon vuoden jälkeen on tapahtunut kaikkea hyvää. Hyvänä esimerkkinä voin mainita Ostovallankumous-kirjan, jonka kirjoitin yhdessä myyntiguru Mika D. Rubanovitschin kanssa. Itse olen taas enemminkin luova suunnittelija ja brändääjä, koska pidän kaikesta taiteellisuuudesta. Olen enemminkin taiteilijasielu, joka eksyi bisnesmaailman pariin. Tämän takia olen kirjoittanut kaksi luksusalaa käsittelevää teosta ja kirjoitan alasta ahkerasti LinkedInissä.
Tanska on entinen kotimaani, jossa asuin monta vuotta 1980-luvulla. Tanskalaistuin hyvinkin voimakkaasti, mikä jätti samalla pysyvän jäljen jo entisestään vahvaan monikulttuurillisuustaustaani. Olen huomannut viimeisten vuosien aikana, että Helsinki on alkanut entistä enemmän muistuttamaan Kööpenhaminaa, mikä on erittäin hieno asia.
Uusia designtuotteita ja muotibrändejä ilmestyy koko ajan markkinoille. Helsingin ravintolaelämä elää kukoistuskauttaan. Hipsterien kahvilat ja panimot piristävät katukuvaa. Helsinkiin on ilmestynyt uusia olohuoneita kuten Clarion Helsingin terassi, Löyly ja Allas Sea Pool. Kaupungissa tapahtuu valtavan paljon. Kirjakauppojen hyllyt notkuvat keittokirjoja ja miten pitäisi harjoittaa tanskalaisten suosimaa hyggeä.
Siksi kannattaa katsoa alla oleva Hollywood-näyttelijä Mads Mikkelsenin tähdittämä Carlsberg-mainos, jossa hän pyöräilee pitkin Kööpenhaminan katuja, kattoja ja asuinhuoneistoja. Pyöräillessään hän kuvailee tanskalaisten hienostunutta ja boheemia elämäntyyliä. Mainos nostattaa pintaan paljon nostalgisia muistoja, mutta samaan aikaan nousee mielikuvia Helsingin ja Kööpenhaminan välille. Tehdään Helsingistä entistä tyylikkäämpi.
