Lupaviidakko.fi

Lupaviidakko.fi kokoaa yhteen varoittavat esimerkit ja surullisen kuuluisat tarinat lupien, kieltojen sekä rajoitusten Suomesta. Asioita käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella, huumoria kuitenkaan unohtamatta!

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.

“Harrastuksestani tipahti karenssi!”  11

(Tarinat osoitteesta: https://lupaviidakko.fi)

Soitat kitaraa – Olet siis ammattimuusikko! Eihän se ihan noinkaan mene. Mutta niin kuin seuraavasta tarinasta käy ilmi, kannattaa silti olla varovainen missä harrastuksistaan kertoo.

Valmistuin koulusta, ja kuten koulusta valmistumisen jälkeen yleensä tehdään, ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. TE-toimiston alkukartoituksessa minulta kyseltiin mitä tulevaisuudessa ajattelin tehdä ja jutustelimme sitten niitä näitä. Menin sitten sanomaan, että minulla oli päässäni idea eräästä käsikirjoituksesta, jonka haluaisin joskus vielä kirjoittaa. Ajattelin, että kirjoitusprojektille voisi jossain vaiheessa hakea apuarahoja ja yrittää ehkä saada jopa myydyksi.

Kun mainitsin kirjoittamisesta, TE-toimiston virkailija tarttui siihen ja alkoi kysellä lisää. Totesin, että mahdollisesti kirjoitan siis käsikirjoitusta, jonka voi mahdollisesti muuttaa myöhemmin rahaksi. Virkailija kysyi: ”Eli siis elätät itsesi, olet siis kirjailija?” Vastasin, että en ole. Kirjoitan ainoastaan mahdollisesti myyntikelpoista käsikirjoitusta. Virkailija kuitenkin tokaisi, että tämä muuttaa montakin asiaa ja että tulen toimeen omillani. Virkailijan mukaan olin vähän niin kuin yrittäjä ja kirjoitin elääkseni. Yritin vielä selittää, että ei se pidä paikkaansa, ja että enhän minä siitä nyt mitään rahaa saa, mutta toivon että joskus vielä saisin. Kyse on ennemmin harrastuksesta.

Virkailija intti vastaan toteamalla, etten ole oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa, koska he katsovat että elätän itse itseni. Pyysin virkailijaa muuttamaan lausuntoa, koska kyse on vain harrastuksesta. Virkailija ei siihen tietenkään suostunut, koska oli juuri kirjoittanut lausunnon ja sanoi, että minulle tulee karenssi tästä toiminnasta. Pyysin muuttamaan lausuntoa, koska nyt se oli ymmärretty täysin väärin ja joudun suuriin ongelmiin sen vuoksi, että mainitsin virkailijalle harrastuksestani. Virkailija ei suostunut muuttamaan lausuntoaan ja kysyin, oliko tämä tapaaminen nyt tässä? Virkailija totesi, että oli ja voit hakea lausuntoon muutosta.

Karenssihan siitä minulle lävähti ja jouduin sitten hakemaan muutosta tähän TE-toimiston päätökseen. Kirjoitin muutoksenhakulomakkeeseen, että tämä on minulle HARRASTUS ja minulle ei siitä makseta. Muutoksen käsittelyyn meni useita kuukausia, mutta lopulta asia saatiin korjattua. Kuitenkin virkailijalla oli tuossa tilanteessa täysi mielivalta päättää tehdä minusta kirjailija joutumatta kuitenkaan todistamaan sitä mitenkään – missä kirjani on myynnissä, missä kustannussopimukseni on jne.

On se kumma, kun yrität tiskillä selittää ja pyytää korjausta lausuntoon, mutta sitä ei voida tehdä siinä paikanpäällä, vaan siihen täytyy hakea muutosta myöhemmin. Tilanne on vähän yhtä absurdi kuin jos aloittaisi harrastuksena kitaran soiton ja sattumien kautta päätyisi multimiljonäärimuusikoksi. Aika harvinaista toisin sanoen. Eihän harrastuksenaankaan kitaraa soittava ihminen ole automaattisesti ammattimuusikko.

Kuinka paljon tässä käytettiin ylimääräistä aikaa, vaivaa ja energiaa aivan turhaan?

- Haamukirjoittaja

Internetin Hannu Karpo löytyy osoitteesta: https://lupaviidakko.fi/