Lupaviidakko.fi

Lupaviidakko.fi kokoaa yhteen varoittavat esimerkit ja surullisen kuuluisat tarinat lupien, kieltojen sekä rajoitusten Suomesta. Asioita käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella, huumoria kuitenkaan unohtamatta!

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2015.

Pattimainen tilanne, mutta minkäs teet

(Tarinat osoitteesta: https://lupaviidakko.fi)

Vakuutuksia myydään ja ostetaan mielikuvilla, koska "Eihän sitä koskaan tiedä." Seuraavaa tapausta tuskin kukaan olisi pystynyt edes ennustamaan.

Kaikki meidän perheen vakuutukset oli keskitettynä erääseen vakuutusyhtiöön, joka oli kaikinpuolin meille oikein hyvä vakuutusyhtiö. Olimme asiakkaina todella pitkän aikaa ja kaikki oli moitteetonta: maksut, vakuutusturva ja palvelu olivat hyviä. Monta kertaa, kun jotain vakuutuksen täytyi korvata, aina rahat tuli tilille.

Yllättäen minussa todettiin parantumaton sairaus, joka toisi kuluja koko loppuelämäni ajan. Vakuutusyhtiö olisi tietenkin korvannut kaikki sairauteen liittyvät kulut, ellei yhtiö olisi juuri päättänyt uudistaa rakennettaan ja luopua yksityisasiakkaista. Vakuutusyhtiö oli päättänyt keskittää toimintansa suurempien yhtiöiden asioiden hoitamiseen. Yksityisasiakkaiden käskettiin hakea vakuutuksensa jostain muusta firmasta.

Niinpä mekin jouduimme vaihtamaan vakuutusyhtiötä ja kilpailuttamaan koko perheen vakuutukset. Kaikki vakuutusyhtiöt sanoivat samaa - sairauteni oli tullut ennen uuden vakuutuksen ottamista ja siksi sen aiheuttamista kuluista ei korvattaisi minulle senttiäkään. Kaikki sairauteen liittyvät kulut poistettiin vakuutusturvasta.

Kaikki sairauteen liittyvät kulut tuosta eteenpäin ovat kaatuneet minun omaan niskaani. Pahimmillaan kuluja on ollut kuukaudessa useiden satojen eurojen edestä ja tulevaisuudessa kulut tulevat kasvamaan. Vaikka vuosikymmeniä maksoin vakuutusmaksuja minua kohdellaan kuin jälkiviisasta, joka sairastuttuaan ottaisi vasta vakuutuksen ja vaatisi siitä jälkikäteen korvauksia. Olen yksinkertaisesti väliinputoaja.

- Sairas tarina

Internetin Hannu Karpo löytyy osoitteesta: https://lupaviidakko.fi/


Saatko osaksesi tarpeetonta kuittailua – Et ole yksin!  2

(Tarinat osoitteesta: https://lupaviidakko.fi)

Suomessa on uutisoitu useassa eri yhteydessä varsinkin ravintolatyöntekijöiden arkea hankaloittavasta kuittipakosta. Tässä muutamia esimerkkejä "kuittailun" kohteeksi joutumisesta.

Viime aikoina eri yhteyksissä ja uutisoinneissa on noussut esille Suomessa vallitseva kuittipakko. Sanktioita seuraa esimerkiksi kuitin tulostamatta jättämisestä, tai jos tarkastajan paikalle sattuessa et muista tarjota sitä asiakkaalle. Tässä muutamia, surkuhupaisia esimerkkejä sekä hyviä faktoja lainauksien muodossa ystäväni facebook-seinältä, keskusteluketjun aloittajan luvalla:

“Muistan kanssa vuosia sitten, eräällä erittäin sääntöviidakkoa noudattaneella firmalla, kun oli ihan pakko tulostaa se kuitti ja heittää vaikka baaritiskille hetkeksi vaikkei asiakas sitä halunnut. Tämähän on sitten se yksi "järkevä" ratkaisu asiaan!”

“Kaikki te, joita tämä asia ei kosketa omasta mielestänne ollenkaan: Tämän kaltaiseen toimintaan kun kuitenkin käytetään rahaa. Rahaa, jolla voisi olla muutakin käyttöä. Sillä rahalla voitaisiin jättää ehkä joku kirjasto lakkauttamatta. Tai palkata pari hoitajaa lisää vanhainkotiin, korjata yleisiä teitä tai tukea taidetta. Noin esimerkiksi. Mutta ei. P.S. Olivat tutkineet, vähentääkö tämä kuittipakko nyt sitten sitä harmaata taloutta. Ei kuulemma. Jännä.”

“Pääsin puhutteluun kun kehtasin antaa orkesterille limonadia monta tuoppia ilman kuittia. Nollakuitti kassasta. Wuhuu.”

“Eräässä Keski-Suomalaisessa ravintolassa todistettua: Tuli huomautus kun jokaiselle ei väkisin annettu kuittia. Seuraavalla kerralla tuli huomautus, kun tiskin edusta oli epäsiisti - jokaiselle asiakkaalle kun annettiin se kuitti väkisin. Oi Suomi.”

“Tämä kuitin tyrkyttäminen on kyllä sellainen että voi saatana. Tuossa viime syksynä tein hajavuoroja eräissä ruokamarketeissa. Konserni opetti, että ei saa kohteliaasti kysyä asiakkaalta, ottaako hän kuittia ja jos ei ota niin voisin laittaa sen roskiin itse. Pitää vaan olla hiljaa ja yrittää tunkea se sille väkisin. Sitten kun sitä tunki liki asiakasta niin kukaan ei kehdannut olla ottamatta sitä, ja noin 95% niistä kuiteista oli sitten pitkin sitä kassahihnaa ja kassanpäätyä. Sadesäällä niitä sai irroitella irti rapaisesta lattiasta. Ai jeesus että keittää vieläkin.”

“Meillä kävi kerran niin, että asiakas ei tahtonut kuttia kun siltä kysytiin ja sitä ei silloin asiakkaalle annettu. Tässä kohdassa tarkastaja ilmoitti, että "Se ei ole asiakaan päätettävissä tahtooko se kuitin vai ei.”

- Kuitteja vaikka väkisin

Internetin Hannu Karpo löytyy osoitteesta: https://lupaviidakko.fi/


Kela tulkitsi meidät ruokakunnaksi – menetimme asumistuet  2

(Tarinat osoitteesta: https://lupaviidakko.fi)

Se on tietenkin ymmärrettävää, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä voidaan Kelan päätösten mukaan asettaa samaksi ruokakunnaksi. Annettu päätös aiheutti sen, että nämä kämppikset olivat nyt saman taloudellisen varakkuuden varassa. Ongelmaksi muodostui yksi ainoa lause.

Elettiin talvea 2013, kun muutin hetkeä aikaisemmin tutustumani ihmisen kanssa yhteen saman katon alle. Olimme valmistuneet ammattikorkeakoulusta ja hän halusi muuttaa minun kanssa samaan kaupunkiin. Etsimme yhteistä asuntoa pitkään, kunnes viimein meille tarjottiin yksityiseltä kolmiota. Vuokra oli korkea, mutta päätimme selvitä sen maksamisesta. Teimme vuokrasopimukset, kummallekkin omat. Vuokranantaja oli kokenut vuokrasopimusten tekijä, joten ajattelimme, että selviäisimme ilman ongelmia. Kunnes asumistukihakemukset tulivat takaisin.

Vain toinen meistä tulisi saamaan asumistukea, koska olemme nyt ruokakunta yhteisillä tuloilla. Päätöksestä johtuen toinen meistä tulisi elättämään toisen, koska tulot ovat nyt yhteisiä ja asumistuki määräytyy saatujen tulojen mukaan. Vuokra oli reilut 800 euroa ja tukea saimme yhteensä alle 100 euroa. Tukea laski meidän molempien satunnaiset keikkatyöt. Päätöksen tultua otimme yhteyttä Kelaan sähköpostitse sekä puhelimitse. Minkäänlaista apua ei saatu kummastakaan paikasta. Lopputulos oli selvä, asutte yhdessä, olette samaa ruokakuntaa. Kuitenkaan tässä vaiheessa, kukaan ei suostunut selvittämään meille miten samaan ruokakuntaan kuuluu ja miten siitä pääsee eroon.

Useiden turhien selvityspyyntöjen jälkeen päädyimme Kelan toimistolle. Ääntä korottamalla saimme ajan ja pääsimme selvittämään asiaa mukavan Kelan virkailijan kanssa. Hän kertoi suoraan, että hänen lapsellaan on ollut samat ongelmat ja asia tulisi ratkaista seuraavalla tavalla. Vuokrasopimuksessa oli yksi väärä lause “ Vuokralainen 1 on vuokralaisen 2 kanssa yhteisvastuussa vuokrasta”. Tämä lause teki meistä samassa ruokakunnassa asuvia. Soitimme vuokranantajalle, joka otti tämän lauseen pois ja laitoimme uudet hakemukset menemään Kelalle. Noin kuukautta myöhemmin saimme omat asumistuet.

Vaikka kirjoitukseni onkin näin lyhyt, niin tämä koko selvitysvaihe kesti noin 5 kuukautta. Asumistuet olivat katkolla koko ajan. Minä jouduin lainaamaan perheeltäni ja ystäviltäni yli 1000 euroa rahaa, joista osan olen edelleen velkaa. Kämppikseni lainasi myös omalta perheeltään satoja euroja rahaa. Hakemusten käsittelyssä tehtiin useita virheitä. Pahin virhe mielestäni oli, kun kämppikselle laitettiin asiakirjoja koskien minun henkilökohtaisia asioita. Jopa jotkut minua koskevat välipäätökset annettiin vain kämppikselle, mutta ei minulle. Minua koskevat päätökset sain vain, jos pyysin ne kirjallisesti jälkikäteen.

Mitään ongelmia ei olisi tullut, jos meistä toinen tai molemmat olisi ollu vielä opiskelijan statuksella. Yleinen asumistuki mahdollistaa sen, että kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä voivat joutua samaan ruokakuntaan. Ongelma muodostuu kuitenkin siinä, että hyvin harva vuokranantaja tekee vuokrasopimuksia ilman yhteisvastuu lausetta. Sillä pidetään huolta, että vuokranantaja saa aina vuokransa. Yhteisvastuulauseke opiskelijan vuokrasopimuksessa, ei vaikuta mitenkään Kelan myöntämään asumistukeen. Mielestäni ei ole tasa-arvoista, että kahden työttömän henkilön yhteisasuminen tehdään näin vaikeaksi. Ilmeisesti olisi parempi, että kaksi vähävaraista ihmistä asuisi erikseen eikä yhdessä.

Eniten kuitenkin harmittaa se, että kukaan ei vaivautunut kertomaan meille heti alussa mistä on kysymys. Asian käsittelyssä kului turhaan meidän kaikkien aikaa.

– Asuntovelka ilman asuntoa

Internetin Hannu Karpo löytyy osoitteesta: https://lupaviidakko.fi/