29.7.2011 Puukko ja puntari

Tuhat somalia ja yksi leijonakoru

Tulipas tehtyä taas erikoinen veto, light-extremeä, tai niin mielelläni ajattelen. Työtyhteisössämme globaalissa konsernissa on myös useita somaleja, sekä sitten niitä jotka ovat syntyneet Suomessa somaliperheeseen tai ovat tänne niin nuorena…

4.7.2011 Puukko ja puntari

Mestarivalehtelija ja taituripuuseppä

Olen useaan otteeseen itsekin todennut hauskan eron eri kansallisuuksissa. Suomalaisille ominaista on jonkinasteinen itseluottamuksen puute, tai meidän näkökannaltamme pikemminkin ulkomaalaisilla sitä on liikaa. Jos etelämpää tullut ulkomaalainen osaa muutaman fraasin…

3.7.2011 Puukko ja puntari

Osa III : Mies menee aikakoneella eteenpäin!

Kahdessa edellisessä ”Aikakone” -osassa esittelin ne nykyajassa toteutuneet kulttuurin, politiikan ja tekniikan ilmiöt, jotka olisivat olleet 1970 -luvun ihmisille etukäteen kerrottuina niin HULLUJA että niitä ei olisi kukaan uskonut IKINÄ…

2.7.2011 Puukko ja puntari

Osa II: Mies saapui aikakoneella 70-luvun Suomeen!

Edellisessä osassa salaperäinen ”Aikakonemies” ilmestyi tulipallossa 1970-luvun Helsingin kauppatorille. Hän väitti tulleensa lähitulevaisuuden Suomesta, ja kertoi lehdistötilaisuudessa miten Suomi ja maailma tulee muuttumaan erittäin nopeasti sellaisilla tavoilla, ettei 1970-lukulaisten villeinkään…

1.7.2011 Puukko ja puntari

Mies saapui aikakoneella Kauppatorille!

Kuvittele Suomea 1970 -luvulla. Millaista se oli? Millaiset olivat asenteet ja odotukset lähitulevaisuudesta? Kuvittele nyt hyvin tarkkaan sitä Suomea. Millaiset olivat asenteet ja asetelmat? Ajattelepa sitten, että tuona aikana olisi…