tero39

Blogiini kirjoittelen omia ajatuksiani liittyen ruokaan ja matkustamiseen sekä elämiseen yleensä.

Valmistalo tulille

Tänään tuli sitten työmaalta ilmoitus että kaikki on valmista alkamaan. Oma pitkäaikainen unelma on siis tosi. Omakotitalo itselle. Mikään erikoinen mökki ei ole kyseessä mutta kuitenkin neliöitä on itselle ja perheelle riittävästi. Talon pitäisi valmistua jo loppuvuodesta. Olettaen että rakentaminen etenee aikataulun mukaan. Vastaava työnjohtaja on ainakin luottavaisin mielen ja sanoo, että tälläisen ns. perustalon rakentaminen pitäisi hoitua melkolailla ilman mitään se kummempia ongelmia. Toivottavasta vastaava työnjohtaja on oikeassa. Mihinkään yllätyksiin ei nimittäin olisi juurikaan varaa. Sen verran tiukalle on laskettu lainat.

Talopaketti omatalolta
Melkoisen pitkän tutkinnan jälkeen päädyimme ostamaan talon Omatalolta. Heidän valikoima miellytti meitä ja myös meidän budjettia. Omatalon taloa oli myös mahdollista muunnella sellaiseksi kuin me sen halusimme melko helposti. Mitään suurempaa muutosta emme kuitenkaan päättäneet tehdä. Pikkuasioita siellä täällä mutta hyvin pitkälti sillä peruspohjalla.

Vaikeat ajat
Tämänhetkinen tilanne toki aiheuttaa hieman harmaita hiuksia mutta olemme vaimon kanssa melko luottavaisin mielin hankkeessa mukana. Emme juuri itse osallistu rakentamiseen vaan olemme palkanneet ammattilaiset hoitamaan työnsä. Ainakin rakentaminen onnistuu tällä hetkellä ihan normaalisti. Myös oma työtilanteemme näyttää ainakin toistaiseksi vakaalta. Taloa ei myöskään ole rakennettu kokonaan velkarahalla mikä sekin on tietenkin hyvä asia. Nähtäväksi toki jää meneekö kaikki niinkuin strömsössä vai tuleeko matkaan mutkia. Tänne olisi tarkoitus hieman lisää projektista laittaa sitä mukaan kuin siitä on jotain kerrottavaa. Katsotaan miten homma lähtee käyntiin.


Kiloja lisää lomien jälkeen

Kylläpä tuli taas sikailtua joulun aikana ja syötyä sitä ja tätä ja kaikkea tietenkin liikaa. Painoa tulikin tämän sikailun myötä ihan mukavasti lisää. Pääsee tässä sitten heti tammikuussa taas aloittamaan kuntoilun oikein urakalla. Näyttäisi kuitenkin että oma painoindeksi on vielä nippa nappa normaalin rajoissa (24,7 - Painoindeksilaskuri.com). Toki tuohon ei parane enää mitään lisää ottaa.

Syömisen lisäksi toki myös juominen lomilla maistui. Varmaan onkin osasyyllinen siihen, että painoa kertyi. Vaikka hirveän vähän tulee pyhien aikoihin etenkin ulkomailla autolla ajettua, muutama kerta sitä piti kulkea paikasta toiseen. Oltiinhan kuitenkin rapakon toisella puolella kuten aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin. Yleensä aina otan muutaman tunnin varoajan siihen, alkoholilaskuri näyttää. Puhallettava mittari olisi tarkin mutta eipä nyt sellaista ole.

Asiaan ... Amerikan reissu

Ja sitten itse asiaan. Eli missä sitä tuli lomilla oltua? Suomessa? Ei todellakaan! Tällä kertaa tuli vedettyä pieni ässä hihasta ja matkustettua Amerikkaan. Floridaan jos tarkkoja ollaan. Sinne myös moni eläkeläinen on eksynyt minkä johdosta paikkaa melko tylsäksi haukutaan. Mutta ruoka ja juoma on hyvää sekä säät sallii. Mitäpä sitä muuta nyt lomilla edes tarvitsee. Itse ainakin nautin ja voin myös suositella.

Huvipuistoja tuolla olisi vaikka muille jakaa, mutta nyt tällä kertaa jäi ne näkemättä. Mutta eipä tuo mitään, varmasti tulee uudestaan vielä joskus mentyä samoille paikoille. Sen verran positiivinen kuva jäi itselle mieleen.

Miami oli myös oikein kunnon kokoinen kaupunki hienoine pilvenpiirtäjineen. Vähän mielenkiintoinen paikka siinä mielessä että on erilaisia keskittymiä siellä täällä ja välissä sitten saattaa olla aika epämääräistäkin seutua. Suhteellisen turvalliselta homma kuitenkin hyvillä alueilla vaikutti. Melko kallista tosin. Shoppailut jenkkien reissuilla kannattaa hoitaa aina outlet ostareilla. Paljon laatua sopuhintaan. Nyt etenkin kuin mentiin pyhien jälkeen ostamaan tavaraa.


Matkalla Amerikkaan  1

Tänä jouluna olisi tarkoitus vetää hieman erilainen joulu. Tarkoitus nimittäin mennä Amerikkaan ihmettelemään paikallista meininkiä. Hienoa!

Amerikassa etenkin New Yorkissa on kyllä ainakin kuvien perusteella kunnon joulumeininkiä joten innolla odottaa että pääsee katsomaan millaista toiminta siellä on. Home Alone leffat tuli pentuna katottua moneen kertaan, etenkin kakkonen, joten todella mielenkiintoista päästä paikoille katsomaan meininkiä. Vähän vanhoja leffojahan nuo ovat joten varmasti on paikat muuttuneet.

Olisi myös tarkoitus vuokrata New Yorkissa auto ja ajaa Atlantic Cityyn katsomaan kasinoita. Ei ehkä Vegasille vedä vertoja mutta varmasti nähtävän arvoinen paikka tuo Atlantic Citykin. Mikään kovin iso uhkapelaamisen ystävä en ole, mutta voihan tuolla jotain muutakin tehdä. Päivä olisi tarkoitus vain olla. Aikaisin aamulla New Yorkista ajaa sinne, yksi yö hotellissa ja sitten seuraavana aamuna pois. En tiedä mikä on promilleraja jenkeissä, se täytyy vielä selvittää ennen kuin auton rattiin hyppää paluumatkalle. Jonkin verran varmasti alkoholia tulee reissun aikana joka tapauksessa nautittua. Yleensä Googlella löytyy helposti alkoholilaskuri millä saa hieman suuntaa omasta ajokunnosta. Toki muutama tunti varoaikaa on hyvä pitää.

Lentäminen
Finnairin lennot tuntuvat olevan sen verran hintavia että tällä kertaa ei mennä ihan kotimaisilla siivillä. Sinisillä siivillä kuitenkin, KLM kyydissä nimittäin.

Eli tosiaan lennän ensin Amsterdamiin ja sieltä sitten vasta New Yorkkiin joulutunnelmaa etsimään. Kyllä tässä jo vähän matkakuumetta alkaa olemaan!


Kävin Ranskassa  1

Kävin pyörähtämässä kesällä Ranskassa, Lyonissa. Ruoka oli ok, ei niin hyvää kuin mainostetaan, ja viini maistui. Viini Ranskassa on kyllä todella hyvää ja myös edullista. Sitä myös saa joka paikasta toisin kuin Suomesta.

Lentäminen oli taas tosin erittäin tuskallista. Edes takaisin lennot myöhässä ja vaihdot jouduttiin suorittamaan todella kiireellä. Lufthansalla viime aikoina tuntuu koneet olevan jatkuvasti myöhässä.

Lyon on Ranskan kulinaristikehto ja sopiikin hyvin ruokamatkustajalle. Omaan tyyliin kyllä ruoka alkaa olemaan hieman outdated. Perinteinen ranskalainen ruoka ei jaksa säväyttää ollenkaan. Ei ollenkaan. Suomessa, etenkin Helsinginssä, on paljon freesejä smart casual paikkoja jotka eivät ole hinnoilla pilattuja. Ranskassa, tai ainakaan Lyonissa, niitä ei ole monta. Ranskassa myös ihmiset ovat täysin oma lukunsa. Mahdollisesti jos Ranskaa puhuu, saattavat olla ystävällisiä. En tiedä kuin en puhu. Mutta kyllä olen kuullut pahaa myös muidenkin ystävieni korvista, ranskaa vielä sujuvasti puhuvien.

Kaupunkilomat
Kaupunkilomat, mitä tätäkin matka oli, on kyllä ihan parhaita. Toki majoituksen hinta on aina hieman kovempi verrattuna rantalomakohteisiin. Onneksi Air BnB mistä löytää välillä aina hyviä tarjouksia. Sieltä majoituksen olen monesti hankkinut ja on toimivat. Voin kyllä suositella varauksetta.


Kuka on blogin takana?  1

Tervetuloa seuraamaan Tero bloggaa blogia. Olen ulkomailla paljon matkusteleva keski-ikäinen suomalainen joka on joitain vuosia sitten pyrkinyt vaihtamaan kasvispohjaiseen ruokavalioon. Mikään vegaani blogi tämä ei kuitenkaan tule olemaan, vaan vapaa-muotoinen yleistä elämää sisältävä life style blogi.

Milloin lisään tekstiä?
Tätä en osaa etukäteen sanoa, mutta pyrin aina silloin tällöin lisäämään jotain ajatuksia blogiini. Kannattaa siis aina silloin tällöin tarkistaa, jos uutta luettavaa olisi tullut esille. Mitään lupauksia siis en pysty antamaan.

Miksi matkustan paljon?
Tykkään nähdä ja kokea uutta. Tämän takia pyrinkin tekemään aktiivisesti reissuja ulkomailla. Kaukomatkailua kuitenkin harrastan harvakseltaan. Taino... Kerran vuodessa pyrin matkustamaan Euroopan ulkopuolella ja toistaiseksi olen siinä melko hyvin onnistunut.

Euroopan sisällä taas pyörin ahkeraan. Kiitos edullisten lentojen. Useimmiten majoitus ulkomailla hoituu helposti Air BnB:n kautta. Vaikka hotellit kivoja ovatkin, on omassa asunnossa aina mukavampi kokkailla omia ruokia.

Miksi olen vegaani?
Asiaan tutustuttuani tarkemmin se vain kävi järkeen. Lisäksi Suomessa se on todella helppoa. Jokainen ravintola tarjoaa vaihtoehtoja ja kaupasta löytyy useita vegaanituotteita. Toki joskus minäkin lipsahdan ja syön jotain eläinperäistä. En tästä pyri kuitenkaan tekemään mitään numeroa. Myös jos joku minulle jotain tarjoaa, en tee asiasta mitään numeroa vaan syön sen mitä lautaseltani löytyy.

Koska treenaan paljon, on minun saatava proteiinia. Vegaani proteiini on kuitenkin täysin yhtä hyvää jollei parempaa ja sitä saa helposti. Kuinhan vain tietää mistä. Tätä tulen varmasti jonkin verran myös blogissani avaamaan.