Aerobicin ihmemaa

Cityn suomi-aerobic-suomi-sanakirja

Olet mielestäsi tanssitunnilla, mutta lämmittelyä seuraakin 45 minuutin lihastreeni. Taas! Mitä helvettiä? Hengitä, et ole lukihäiriöinen, et edes yksin. Jumppasalit saavat eniten palautetta tuntinimikkeiden epäselvyydestä.

Sitä mukaa kun aerobicin suosio kasvaa, uusia lajeja syntyy kilpaa. Himoliikkujia houkutellaan eri asioilla kuin sohvaperunoita. Miehille kehitetään uusia ihmeellisiä välineitä. Kun päälle liimaa vielä maailman trendit, lukujärjestyksestä tulee sanskrittia. Body and Mind, Easy and Effective, Core, EtnoBic? Kattokäsitteitä.

"On totta, ettei nimistä ota enää selvää. Niiden määrä on tuplaantunut viidessä vuodessa", sanoo Tiina Ranin, Suomen aerobic-ohjaajia kouluttavan FAFin toimitusjohtaja.

"Tuntien peruskaavaan kuuluu aina alkulämmittely, aerobinen osuus, lihaskunto-osuus ja venyttely. Eri nimet kertovat eri osien painotuksesta. Esim. body tarkoittaa lihaspainotteisuutta ja usein myös välineitä. Aerobiset osuudet parantavat kestävyyttä, hapenottokykyä ja polttavat energiavarastoja."

Vinkiksi: eniten miehiä löytää spinningistä, BodyPumpista ja BodyCombatista. Tai Tukholmasta, jossa kolmasosa ohjaajista on miehiä. Vähäpukeisimmat naiset jumppaavat Cardio Striptease -tunneilla, joilla varusteiksi riittävät alushousut ja rintaliivit. Hyvä uutinen: lajia harrastaa Jennifer Aniston. Huono uutinen: tarjolla vain Los Angelesissa.

Jos olet edelleen hämilläsi, tartu Cityn suomi-aerobic-suomi-sanakirjaan. Lista koostuu pelkistä jumppalajeista.

Armybic
Rankka perusjumppa, ei monimutkaisia askelsarjoja. Pääosassa tehokkaat lihaskuntoliikkeet. Hyväkuntoisille, myös miehille.
Samaa sarjaa: Sportaerobic (lisänä high aerobic -askelia eli hyppyjä).
Kehittää: Peruslihaskunto, kestävyys.

Ball-treenit
Ison pallon päällä tehtävät lihaskuntoharjoitukset, vain lyhyt aerobinen osuus.
Samaa sarjaa: Erilaiset yhdistelmätunnit esim. kepin tai steppilaudan kanssa.
Kehittää: Lihaskunto, liikkuvuus, kehon hallinta, tasapaino.

Bodybar
Lihaskuntotunti, välineenä 2-8 kg:n voimatanko. Lyhyt aerobinen osuus. Hyväkuntoisille, myös miehille.
Samaa sarjaa: Bodybarbic (astetta aerobisempi). Ks. myös BodyPump.
Kehittää: Koko kehon lihaskunto, niska, hartiat, hapenottokyky.

BodyCombat
Itsepuolustuslajeihin perustuva tehotreeni. Liikkeitä mm. karatesta, nyrkkeilystä, tai chistä ja kung fusta. Ei välineitä. Les Mills -tunti. Les Mills on kansainvälinen liikuntayritys, joka on luonut seitsemän standardoitua
ryhmätreeniä.
Samaa sarjaa: Combat Mix (taekwondo, nyrkkeily ja aerobic).
Kehittää: Aerobinen kunto, ryhti, taistelulajitekniikat.

BodyPump
Lihaskuntotreeni levytangoilla, levypainoilla ja käsipainoilla. 2-30 kg:n painot voi valita itse. Paljon pieniä toistoja, apuna myös step-penkki. Les Mills -tunti.
Samaa sarjaa: Pump (lihaskuntoa tangoilla ja painoilla ilman Les Mills -formaattia). Ks. myös Bodybar.
Kehittää: Kaikki suuret lihasryhmät, nostotekniikka, ryhti.

BodyStep
Intervallityyppinen step-aerobic, myös hyppyjä. Penkkiaskellus kuormittaa jalkoja, penkin korkeutta voi säätää. Lyhyt lihaskunto-osuus esim. kepin kanssa keskittyy ylä- ja keskivartaloon. Les Mills -tunti
Samaa sarjaa: Step (ilman Les Mills -formaattia).
Kehittää: Aerobinen kunto, jalkalihakset.

Core
Keskikehon lihaskuntotreeni tasapainolaudalla, ei askelkuvioita. Lauta kiertyy myös sivusuunnassa, säädettävissä kolme eri vastustasoa. Sopii kaikille, kuluttaa myös energiaa.
Samaa sarjaa: -
Kehittää: Syvät vatsa- ja selkälihakset, tasapaino, koordinaatio. Reidet, nilkat, polvet.

Dance Aerobic
Erilaiset tanssilliset tunnit, mm.
salsa, bailatino, hip hop, afro, funk. Koreografiat usein haastavia, aloittelijoille easy-versioita. Ei välineitä, harvoin lihaskunto-osuus.
Samaa sarjaa: Combo, Mix (yhdistelmiä eri tansseita, ei lihaskuntoliikkeitä).
Kehittää: Aerobinen kunto, tanssitaito.

Fat Burning
Perusaerobic, vain vähän lihaskuntoliikkeitä. Tunnit vaihtelevat tehoiltaan ja sisällöiltään, esim. easy tai basic. Ei välineitä.
Samaa sarjaa: Rasvanpoltto, Trimmi.
Kehittää: Solakkuus, hapenottokyky, koordinaatio.

Intervalli Body/Aerobic
Treeni, jossa rasituksen tasoa vaihdellaan kevyestä raskaaseen lyhyin suoritusjaksoin. Body-versiossa on aerobicia enemmän lihaskuntoliikkeitä.
Samaa sarjaa: -.
Kehittää: Sekä aerobinen että lihaskunto.

Kuntonyrkkeily
Nyrkkeilyn tekniikka ja lihaskuntoliikkeet yhdistettyinä aerobic-askeliin. Yksin ja parin kanssa, hanskoilla tai ilman.
Samaa sarjaa: Kick Power, Kick Fun (potkunyrkkeily ja aerobic). Combat Mix (taekwondo, nyrkkeily ja aerobic). Ks. myös BodyCombat.
Kehittää: Keskivartalon lihakset, vartalon hallinta, kestävyys.

Muokkaus
Rankka lihaskuntotreeni. Vain lyhyt aerobinen osuus, harvoin koreografioita tai hyppyjä. Välineitä mm. voimatanko, käsipainot, kuminauha. Myös ronskimmille.
Samaa sarjaa: Suuri osa Body-alkuisista tunneista. Kiinteytys (astetta kevyempi versio, jossa tasapituiset aerobinen ja lihaskunto-osuus).
Kehittää: Koko vartalon lihaskunto ja -kiinteys.

Pace
Progressive Aerobic Circuit Exercise. Ohjattu kiertotreeni laitteilla, joissa on hydraulinen vastus. Laitetta vaihdetaan alle minuutin välein. Vedenpainevastus reagoi tekijän voimiin ja tahtiin.
Samaa sarjaa: Circuit (nopea kiertotreeni ilman hydrauliikkaa).
Kehittää: Sekä aerobinen että lihaskunto.

Lähteet: FAFin toimitusjohtaja Tiina Ranin, Motivus , Wellness, Elixia, Esport, http://www.etnofitness.com

Coming Soon

"Les Millsin kaltaiset formaattitunnit kasvattavat suosiotaan", sanoo FAFin toimitusjohtaja Tiina Ranin. Suomesta puuttuvat vielä high aerobinen BodyAttack, tanssillinen BodyJam ja spinning RPM.
"Jenkeissä suositaan myös Sport Specific -tunteja, joiden lihastreenit perustuvat esim. alppilajeista tai juoksusta lainattuihin liikkeisiin. Myös pienryhmien Personal Training on nousussa."
Juuri nyt saleilla voi kokeilla ainakin kahta uutuutta:

Bosu
Core-laudan kehittäjien uutuus: ilmalla täytetty puolipallo. Treenit kehittävät tasapainoa ja keskivartalon lihaksia.
http://www.fysioline.fi
http://www.groupwellness.com
http://www.gogo.fi/bosu

Gymstick
Suomessa kehitetty jumppakepin ja vastuskuminauhan yhdistelmä. Kymmeniä mahdollisia lihaskuntoliikkeitä, vastus säädöstä riippuen 3-15 kg.
http://www.gymstick.net

11 kommenttia

HELOO

4.1.2004 00:06

MISTÄ LÖYTYY DANCE AIROBICKIA???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tavisjuntti

4.1.2004 00:27

Armybic,bodystep,core,ball-whatever,,,,

löytyiskö enään ihan vaan jumppaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zatopeka

7.1.2004 16:04

Tavallisesta jumpasta, ilman trendikkäitä lisänimikkeitä tai -laitteita, haaveksuvalle löytyy jotain ihan tavallisten naisvoimisteluryhmien ja niiden koulujen liikuntasaleissa kokoontuvien jumppakerhojen ohjelmistoista. Eikä maksa paljon! Ongelmana on, että usein jumppapaikat ovat yksittäisillä kouluilla, tiettyinä aikoina ja jumppaamaan pääsee vain 1-2krt/viikko, mutta jos käy tuuri, niin tavallista hikijumppaa löytyy lähikoulun salista sopivaan aikaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MauriUskinen

13.1.2004 21:40

No jo ollaan päästy ihmisen elossa siihen vaiheeseen josta tein gragun ja väitöskirjan jo 80-luvulla. Ennustin sauvikävelyn, ennustin armybicksin, ennusten pallovenyttelyn HUOM. tosin lajien nimet eivät tietenkään olleet niin olennaisia aspekteja kuin nytkin kirjoituksista voisi lukea. Vedottiin nojapuihin, vedottiin puolapuihin, vedottiin apinakiikkuun, mutta toisin kävikin! Urheilusta tulikn kaupallista ja trendikästä statuskamaa eikä peli mennytkään kansalaisvelvollisuuden piikkiin kuten ajalle tyypillistä oli silloisessa neuvosto-suomessa.
Kun viimeisetkin isänmaallisuuteen verhotut itänaapurin perseennuolemistarpeet oli täytetty alkoi tämä katkera ja omanarvon tunteeton paskakansa etsiä uusia esikuvia tylsämieliseen kunniattomaan arkeensa. Jolloin koululiikunta rappeutui osana opettajien kurin höltymistä ja pedofiilian rantautumista koululaitoksen piiriin. Mutta jos liian paljon huonoa niin aina rippunen hyvääkin sillä silloin alkoivat limanuljaska liikemiehet haistaa markkinarakoa äärimmäisen kateassa ja äärimmäisen kateellisessa kansassa.. "Hetkonen" ajatteli naapuri nähtyään uusissa trikoissaan saapastelevan naapurinsa hoikistuneena ja pirteänä jolloin hän heti ynnäsi: Kyllähän se vaan niin on ettei lihava vätys-naapurini ole voinut lenkkeilemällä painoaa pudottaa, sen TÄYTYY olla nuo komet trikoot joillan hän selvästikin ylpeänä ohi saapasteli! Ostanpa samanlaiset ja pääsen helpolla mahastani joka jo todellakin alkaa olla esteenä virtsaamiselle.
Olkoonkin tarinani hieman kärjistetty mutta voin vannoa että jokainen tämän kyylävaltion kansalainen tunnistaa itsensä tuossa naapurin reippaasti ylipainoisesta hepusta ja tietää minkä takia meille suomalaisille tahdottomille paskoille on niin helppo myydä kaikki mahdollinen paska mitä tänne ikinä kuunapäivänä tyrkytetäänkin.
Niin että siitä vaan ostamaan venytyspallo, minäkin sain sillä jo tuloksia kahdessa päivässä, Vain 39,40£. tilaa www.mauriuskinen@hotmail.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kriitikko

20.1.2004 10:10

Aloitin karaten syksyllä enkä ole katunut, tehokkaat puolitoista tuntiset treenit kolme kertaa viikossa sekä mahdollisuus vapaa harjoiteluun vielä erikseen, paljon lihasharjoittelua ja venyttelyä jne. ja kaiken lisäksi oppii hyödyllisiä itsepuolustekniikoita. Kaikki tämä halvalla verrattuna noihin pallojumppa-armeijatreeneihin ja kilot lähtee takuu varmasti, suosittelen kaiken ikäisille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

xxxxxxxxx

5.7.2004 22:06

Ajattelin tuoda esille omia kokemuksiani aerobicin harrastamisesta. Olen käynyt tunneilla jo reilut pari vuotta, aluksi vain kerran pari viikossa, nykyään lähes päivittäin. Aluksi homma oli tietysti tuskan hiki otsalla rehkimistä, mutta vähitellen aloin todella huomata, että rehkiminen kannattaa. Aerobic on lajina suhteellisen rankkaa, pomppimista riittää ja voimat ovat koetuksella. Mutta odotapas vain kun tunti on ohi. Sitä hyvän olon tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Tunne siitä, että on todella tehnyt kropallaan jotain, on mieletön. Tässä lajissa myös tulokset näkyvät melko nopeasti. Kroppa kiinteytyy selvästi jo parissa viikossa ja kunto kohoaa kuin huomaamatta. Tunneilla tehdään kuitenkin kovaa työtä joka ikisellä solulla ja lihaksella, eikä se varmasti jää huomaamatta muidenkaan kasvoista. Aerobic on mielestäni erittäin tehokasta ja monipuolista liikuntaa, jossa lihakset saavat kunnon työannoksen. Kannattaa kokeilla erilaisia tuntityyppejä, toisissa kun liikutaan enemmän, tehdään askelsarjoja ym. ja toisissa painotetaan enemmän lihaskuntoa. Nykyään on tarjolla myös paljon tanssillisia tunteja, joissa on ehkä rennompi meininki kuin kovan työn lihaskuntotunneilla. Suosittelen lämpimästi kaikille aerobicia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fitnessfreak

30.8.2004 15:58

en kyllä yhdy moiseen. olen itse töissä mielestäni maan parhaimmalla ja komeimmalla kuntosalilla, joten alan kokemusta löytyy. faktaahan on, ettei suomeen edes rantaudu läheskään kaikki maailman aerobic- villityksistä, vaan vain marginaalinen osa. tottakai uusia alan alalajeja tuodaan suomeenkin kokoajan, eihän se saman ohjelman ja lajin jatkuva toisto vuodesta toiseen olisi kenellekkään mielekästä! sehän on vain rikkaus, että yhdeltä saliltakin voit löytää kymmeniä erilaisia tunteja ikään,kuntoon ja mielialaan nähden. ja miksi aerobic on suositumpaa kuin esim.karate? tuntejahan järjestetään saleilla aamusta iltaan ja tunnille voi mennä oman aikataulun mukaan. jos nyt et pääsekään joku kerta tai vaikka muutama viikkokin jää väliin, et jää lajissa jälkeen.jos ostat salille vaikka kuukausikortin tai liityt jäseneksi, voit käydä jumpassa niin monta kertaa kuin huvittaa! ja hintaanhan sisaältyy aerobicin lisäksi sauna, joissain tapauksissa uiminen....että niin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kartanonherra

2.9.2004 13:55

Itsellä karaten/ju-jutsun kuuden vuoden harrastus takana (myös krav magaa ja aikidoa kokeillut) ja kuten eräs tässä kertoi sen olevan hyvää harjoitusta. Toki niin onkin, mutta ei kannata asioita verrata suoranaisesti toisiinsa. Kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla myös aerobicia ja varmasti siitä saa oivan harjoitusmuodon, kun vaan käy kokeilemassa erilaisia tunteja. Itse aloitin toukokuussa ja olen käynyt liki kaikilla eri tunneilla (pum, power body, fit, combat, busters, body harmony, syvävenyttely jne., paitsi latinobic yms. vaikeammat askelkuviot - vielä) ja voin suositella. Eipä ole ollut tarve mennä liikunnan vuoksi karateen/ju-jutsuun - itsepuolustukselliset tavoitteet onkin sitten eri asia. Toki itsepuolustuslajeista saa henkistä pääomaa, taidon puolustautua (tosin kunnon taito tulee vasta useiden vuosien kuluttua), mutta myös vammautumisia sattuu paljon useammin ja harjoitukset ovat tiettyyn aikaan eli rajoitetuimpia vaikka seuralla onkin 5 krt/vko treenit, mutta ei sitä voi verrata kuntosaliin, jossa on 50-100 tuntia viikossa: siitä on helppo valita omansa kiireisenkin... esim. crossing on turvallinen laji ja monet ovat pelkästään sillä laihduttaneet 10-15 kg puolessa vuodessa. Kaikesta liikunnasta on hyötyä ja mitä monipuolisemmin harjoittelee sitä moninaisempi on kunto eri osa-alueilla.

Liikutaan itse kukin tahoillamme avoimena kokeilemaan uusia lajeja ilman perusteetonta kritiikkiä ilman kunnollista lajiin tutustumista eli omakohtaista kokemusta. ;))

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiedoksi

21.11.2005 12:21

BodyJam rantautuu Suomeen tammi-helmikuussa 2006. Ja eikun jammaamaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tyttönen

26.1.2006 11:54

Onkohan kellään tietoa että milloin tämä kuuluisa bodyjam olisi tulossa Kuopioon ja minne päin Kuopiota!?Kiinnostaisi niin pirusti aloittaa tämä kyseinen laji mutta kun ei löydy mistään..=/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kuullut

7.8.2006 22:15

Eli Kuopion Kuntostudiolla olisi tarkoitus aloittaa bodyjam syyskuun alusta... 2 kertaa viikossa, toinen vetäjä on mari ja toinen teemu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi