Jäikö tapaamisesta mieleen kömpelö lause, liian pitkä hiljaisuus tai hetki, jolloin et keksinyt mitään sanottavaa?
Vuonna 2018 julkaistu tutkimussarja antaa jälkipuinnille vastapainon: ihmiset aliarvioivat toistuvasti, kuinka paljon uusi keskustelukumppani piti heistä ja nautti heidän seurastaan.
Tutkijat Erica Boothby, Gus Cooney, Gillian Sandstrom ja Margaret Clark löysivät saman ilmiön viidessä erilaisessa tutkimuksessa.
Viiden minuutin keskustelussa syntyi 0,65 pisteen kuilu
Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimussarjan ensimmäiseen kokeeseen osallistui 36 ihmistä, jotka keskustelivat ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa noin viisi minuuttia.
Seitsemän pisteen asteikolla he arvioivat pitävänsä toisesta keskimäärin 5,82 pisteen verran mutta arvelivat toisen pitävän heistä vain 5,17 pisteen verran.
Molemmat siis pitivät toisistaan varsin paljon, mutta kumpikin uskoi olevansa se osapuoli, josta pidettiin vähemmän.
Ulkopuoliset näkivät myönteiset merkit paremmin
Tutkijat tarkistivat seuraavaksi, näyttivätkö keskustelijat toisilleen lainkaan, että pitivät toisistaan.
Kaksi koulutettua arvioijaa katsoi keskustelutallenteita ja pystyi osallistujien käytöksen perusteella arvioimaan heidän todellista kiinnostustaan toisiaan kohtaan.
Myönteisiä merkkejä siis näkyi, mutta keskustelijat itse eivät käyttäneet niitä yhtä tehokkaasti arvioidessaan sitä, mitä toinen heistä ajatteli.
Oma sisäinen kriitikko vei huomion
Toisessa kokeessa osallistujat keskustelivat vapaasti ja kirjasivat jälkikäteen ajatuksia, jotka olivat vaikuttaneet heidän arvioonsa tapaamisesta.
Omaa suoritusta koskevat ajatukset olivat kielteisempiä kuin ajatukset keskustelukumppanin suoriutumisesta, ja tämä liittyi suurempaan pitämisen kuiluun.
Täydellinen versio keskustelusta, johon vertaat omaa suoritustasi, on olemassa vain sinun päässäsi.
Ilmiö sai nimekseen pitämisen kuilu
Tutkijat kutsuivat ilmiötä nimellä liking gap, jonka voi suomentaa pitämisen kuiluksi.
Sillä tarkoitetaan eroa sen välillä, kuinka paljon toinen todella pitää sinusta ja kuinka paljon arvelet hänen pitävän sinusta.
Ihmiset pitivät toisistaan; he eivät vain osanneet arvioida toisen myönteistä suhtautumista oikein.
Kuilu säilyi 45 minuutin keskusteluissakin
Yhdessä kokeessa 102 ihmistä sai keskustella ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa niin pitkään kuin halusi, ja keskustelut kestivät kahdesta minuutista 45 minuuttiin.
Pidemmät keskustelut yhdistyivät suurempaan pitämiseen ja siihen, että keskustelusta nautittiin enemmän.
Pitämisen kuilu säilyi kuitenkin keskustelun pituudesta riippumatta: osallistujat arvioivat edelleen liian pieneksi sekä sen, kuinka paljon toinen piti heistä, että sen, kuinka paljon toinen oli nauttinut keskustelusta.
Ilmiö näkyi myös oikeassa työpajassa
Tutkimus vietiin laboratorion ulkopuolelle Britanniassa järjestettyihin How to Talk to Strangers -työpajoihin, joissa toisilleen tuntemattomat ihmiset keskustelivat keskenään.
Osallistujat arvioivat sekä sitä, kuinka kiinnostavana he pitivät keskustelukumppaniaan, että sitä, kuinka kiinnostavana he uskoivat toisen pitävän heitä.
Keskustelun jälkeen ihmiset pitivät toista kiinnostavampana kuin olettivat toisen pitävän heitä.
Epävarmuus säilyi vielä kuukausien jälkeen
Pisimmässä tutkimuksessa seurattiin 102 Yalen ensimmäisen vuoden opiskelijaa, jotka asuivat samoissa asuntolasoluissa.
He arvioivat asuintovereitaan syyskuussa, lokakuussa, joulukuussa, helmikuussa ja toukokuussa, ja pitämisen kuilu näkyi vielä helmikuun mittauksessa.
Vasta toukokuussa ero katosi, kun opiskelijat olivat ehtineet tuntea toisensa lähes koko lukuvuoden ajan.
Oma jännitys näkyy vähemmän kuin tuntuu
Tutkimuksen taustalla on kaksi muutakin sosiaalipsykologiasta tuttua ilmiötä: valokeilavaikutuksessa yliarvioimme sen, kuinka paljon muut huomaavat tekemisemme, ja läpinäkyvyysharhassa sen, kuinka selvästi sisäinen jännityksemme näkyy ulospäin.
Tutkimuksessa keskustelukumppani näki hymyt, kysymykset, naurun ja tavallisen vuorovaikutuksen, mutta ei kuullut toisen pään sisäistä arvostelua.
Tutkimuksen aineisto on julkaistu avoimesti Open Science Frameworkissa, vaikka tutkimussuunnitelmaa ei rekisteröity etukäteen.
Kotimatkan kömpelö hetki ei välttämättä ollut toiselle kömpelö
Hiljaisuus, väärään kohtaan osunut vitsi tai vähän liian pitkä vastaus voi jäädä omassa päässä pyörimään paljon pidemmäksi aikaa kuin toisen.
Tutkimussarjan eri asetelmissa toistui sama kuvio: ihmiset arvioivat kohtaamisen jälkeen oman vastaanottonsa kielteisemmäksi kuin toisen antamat arviot antoivat aihetta.
Kun seuraavan tapaamisen jälkeen hiljainen hetki alkaa pyöriä päässäsi, keskustelukumppanille mieleen on voinut jäädä paljon yksinkertaisempi vaikutelma: oli mukava jutella.
LUE SEURAAVAKSI NÄMÄ
Vihaatko small talkia? Psykologien mukaan se kertoo tästä yllättävästä piirteestä
Mitä ensitreffeillä ei kannata sanoa? Näitä keskusteluja moni katuu jälkikäteen
Odotatko liian kauan ensitreffien jälkeen? Näin pian viesti kannattaa oikeasti lähettää
