Kerkko Koskinen - Kuningas Koskinen

Ultra Bran keskushahmo Kerkko Koskinen pitää nimestään. Kuka hän oikein kuvittelee olevansa?

Ultra Brasta ei koskaan pitänyt tulla mitään. Sitä pidettiin opiskelijaälykköjen vitsinä tai edellistä sukupolvea kosiskelevana nostalgiaprojektina.

Nyt saippuaoopperan kokoiselta yhtyeeltä on ilmestymässä kolmas albumi Kalifornia, joka tulee soimaan koko loppuvuoden mitä yllättävimmissä levysoittimissa. Ilman yhtyeen johtajaa, Kerkko Koskista, sitäkään levyä ei olisi olemassa.

Mikään ei koskaan synny tyhjästä. Ei ainakaan rockin ja iskelmän perinteitä omaperäisesti ja mahtipontisesti sekoittava kahdentoista hengen orkesteri, jonka kaksi ensimmäistä albumia Vapaaherran elämää (1996) ja Kroketti (1997) ovat myyneet yhteensä 80 000 kappaletta. Mies Ultra Bran takana – sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti – on säveltäjä Kerkko Koskinen, jota voi pitää todellisena paradoksien arkistona. Kärttyisä romantikko, herkkä tahtoja, syrjäänvetäytyvä diktaattori, säyseä megalomaani, rockia aina vieroksunut Suomen omaperäisin rockmuusikko.

Olen haastatellut Kerkkoa kerran aikaisemmin: silloin mukana olivat myös sanoittaja Anni Sinnemäki ja Ultra Bran rumpali Antti Lehtinen. Anni ja Antti olivat puheliaita ja poreilevia, Kerkko taustalla väijyvä sarkastinen sala-ampuja, joka tarkensi muiden lausumisia kuin kiikaritähtäimen läpi. Tänään, yksin, kulmikkaan persoonallisuuden maineessa oleva Kerkko on ystävällinen, mutta selvästi varuillaan ja vaivaantunut. Moni kysymys saa vastauksekseen vain jämäkän kieltosanan, eikä perustelujen esiin kaivaminen ole helppoa. Kun hän puhuu Ultra Brasta, hän puhuu orkesterista, ei koskaan yhtyeestä. Hän on pukeutunut ruskeaan samettiin, polttaa kevyt-Marlboroita ja vaikenee.

Kuka Kerkko Koskinen oikein luulee olevansa?

"Toi asettelu on niin omituinen... Mä kuvittelen olevani sellainen säveltäjä, joka eräällä tavalla on syntynyt eri lajityyppien välistä. Musta ei tullut klassista eikä jazzmuusikkoa enkä mä ikinä kuunnellut rockia, joten mä kuvittelen mun vahvuuteni olevan se tie mitä kautta mä olen ajautunut säveltäjäksi.

Se on vähän sellanen elokuvasäveltäjämäinen asenne. Prokofjev, Lea Laven, Doors ja Freddie Hubbard, melkeen kaikki tonaalinen musiikki on mulle samanarvosta."

Haaveilitko ikinä skidinä rocktähteydestä?

"En. Mä en kuunnellut rockia; se ei kiinnostanut mua. Oikeastaan mua ei kiinnostanut mikään musiikki. Mä vain pimputin pianoa, koska se tuntui jotenkin terapeuttiselta. Vähän aikaa mä haaveilin jazzmuusikon urasta, mutta ei siitä tullut mitään."

Millainen perhetausta sinulla on?

"Mun molemmat vanhempani on atk-suunnittelijoita Espoosta. Erittäin vakaa espoolainen perusperhe: päivisin ollaan musiikkiluokalla ja illalla pianotunnilla tai jääkiekkoharjoituksissa."

Kalifornia on hirvittävän romanttinen levy. Tunnustaudutko romantikoksi?

"Tunnustaudun. Mä fiilistelen todella paljon; mä todella saatan liikuttua kyyneliin. Ei sen vuoksi että se juuri silloin tekeillä oleva biisi olisi niin hyvä vaan että säveltäessäni mä niin helposti ajaudun sellaiseen mielentilaan."

Onko tämä vain minun kokemani juttu vai alkaako Ultra Brahan hiipiä tietynlainen nostalgia; ikään kuin nuoruus olisi jo eletty, enää vain valokuva-albumi?

"Mulla on ylipäänsä vähän sellainen tapa, että mä teen kaiken sen vuoksi että voisin vanhana muistella tehneeni. Silti en lainkaan ajattele, että kaikki olisi tehty, tai että nuoruus olisi jotenkin ohi. Jokainen levy pikemminkin jättää jälkeensä suuren määrän ideoita ja suunnitelmia, kaikkea mitä nyt jäi tekemättä. Muutamassa Kalifornian tekstissä kieltämättä katsotaan taaksepäin ja päätösraita Niljaisten lehtien kaupunki on jo nostalgista fiilistelyä orkesterista itsestään."

Koetko olevasi taiteilija, popmuusikko vai ammattilainen?

"Ammattilainen mä olisin mielelläni, mutta se olisi vähän kerskumista, sillä niin kovalla rutiinitasolla mä en vielä ole. Popmuusikko mä en ole ainakaan, koska mun osuuteni muusikkona on niin minimaalinen. Ehkä näistä vaihtoehdoista mä eniten olen taiteilija."

Laskelmoitko tehdessäsi musiikkia?

" Joo, kyllä mä silloin tällöin. Tai siis mulla on tohon vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Säveltäjänä mä en voi laskelmoida mitään. Oli sitten kevyt ralli tai taiteellisempaa menoa, niin mun täytyy olla itse innostunut. Valmiin kappaleen kanssa työ vaihtuu vähän niin kuin tuottajan työhön. Täytyy miettiä miten ihmiset saadaan innostumaan. Täytyykö sitä rallia modernisoida jotenkin? Tai millä tavalla joku taidepala täytyy orkestroida? Missä vaiheessa keikkaa ja levyä mitäkin esitetään ja niin edelleen. Siinä työssä on paljonkin laskelmointia."

Olet saanut mainetta räväköillä lausunnoilla. Ovatko ihmiset liian kilttejä popmusiikin parissa?

"Ei. En mä ajattele noin ollenkaan. En mä koe olevani yhtään kärkäs tai aggressiivinen, enkä mä kyttää muita onko ne liian kilttejä."

Oletko radikaali vai konservatiivi?

" Se vähän vaihtelee. Vaikka meidän yhteydessä usein puhutaan nostalgiasta, musiikillisesti Ultra Bra on mun mielestä radikaali yhtye. Muuten mä elän aika hillitysti, olen elämäntapakonservatiivi. Mua ei kiinnosta ihmisten ärsyttäminen. Mä en ole hirvittävän vihainen ihminen."

Ovatko ihmiset ymmärtäneet Ultra Bran väärin?

"Mä en tiedä, koska ei ole tehty kyselyä levy-yhtiön taholta. Mä en tiedä, jos sä viittaat tähän poliittiseen imagoon. En mä itse asiassa koe niin. Meidän viesti on musta mennyt perille sekä iskelmä- että rockväelle."

Kun olet pianosi takana lavalla, ketä muistutat eniten: Jerry Lee Lewista, Olli Mustosta vai Elton Johnia?

"Niin, ne harvat kerrat kun mä olen päässyt kunnon flyygelin äären, mä olen ehkä lähinnä Olli Mustonen. Mä en oikein tarkkaan tunne Jerry Lee Lewista, mutta mä en ole kauhean rokkaava. Elton John on taas niin dandy, mitä mä en oikeastaan ole."

Onko Ultra Bralla bändäreitä? Hakeutuvatko ne laulajien juttusille vai tulevatko sinun luoksesi?

"Mä luulen että siinä painaa se että meitä on niin paljon. Meistä ei saa samastumiskohteita ja idoleita niin helposti. Jos mä meen keikan jälkeen johonkin, kukaan ei varmasti edes tiedä että mä olen ollut lavalla. Meillä ei ole sellaista fanikulttuuria. Kun vetää lavalla ja katsoo yleisöä, ei ne sillä tavalla näytä faneilta. Aina silloin tällöin meille tulee fanipostia, maaseudulta 10–15-vuotiaat pyytää meiltä kuvia ja nimmareita. Mehän ollaan ihan avuttomia siinä: ei meillä mitään kuvia ole eikä nimmareita. Ne harvat kerran kun palvontaa tulee, sitä tuntee itsensä lähinnä avuttomaksi, ei tiedä miten pitäisi reagoida."

Kuinka monta prosenttia arvioisit itse olevasi Ultra Brasta?

"Tää on taas tällaista... Mahdollisimman pieneksi se prosentti pitäisi laittaa, jotta bändikaverit olisi tyytyväisiä. Mutta jos mä ajattelen realistisesti, ehkä se olisi neljäkymmentä."

Kuinka Ultra Bra olisi pärjännyt Euroviisuissa?

"Tyttöjen välisestä ystävyydestä olisi sijoittunut sijoille 13-20. Parhaimmillaan Ultra Bra olisi voinut menestyä hyvin Euroviisuissa, mutta tuo oli ehkä väärä biisi. Se oli ainoa biisi, joka syntyi siinä ajassa. Se vaatii liikaa kuuntelukertoja tehotakseen."

Mikä on hienoin juttu, minkä Ultra Bra on saavuttanut?

"Kaikista kuninkain olo oli ensimmäisen Tavastia-keikan jälkeen. Alussa kaikki tuntui muutenkin hienommalta. Ihmeellisin saavutus on, että olemme olleet niin kauan olemassa, että ollaan tehty kolme albumia."

Täydennä lause "Jos Ultra Bra olisi amerikkalainen yhtye..."

"Jos Ultra Bra olisi amerikkalainen yhtye ja samat sattumukset olisivat tapahtuneet sikäläisessä kulttuurissa, me oltaisiin myyty miljoonia levyjä. Se olisi tietysti aivan erilaista musiikkia, mutta mä uskoisin, että missä tahansa kulttuurissa meistä olisi tullut merkittävä juttu."

Miltä tuntuu kuulla omia kappaleita radiosta? Vaihdatko kanavaa vai väännätkö volyymia kaakkoon?

"Väännän kaakkoon. Musta se on hirveän kivaa. Sitä on vilpittömästi innostunut ja kuuntelee ehdottomasti biisin loppuun saakka. Alkuperäinen tavoite oli saada yksi laulu soitetuksi kerran Yöradiossa. Silloin kun ekaa kertaa kuulin meidän biisin radiosta, se oli todella taianomainen juttu. Kun on vaivalla ja huolella tehnyt, että se on ehdottomasti mieltä lämmittävää kuulla niitä juttuja radiosta."

Kadutko mitään mitä Ultra Bra on tehnyt?

"En mä voi mitään katua, koska tämä on mennyt niin paljon paremmin kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Se olisi kohtuutonta. Kai me ollaan tehty huonoja keikkoja, huonoja biisejä ja huonoja haastatteluita, mutta kokonaispaketti on ollut aika hyvä."

Kiinnostaako sinua Anni Sinnemäen lailla lähteä politiikkaan?

"Ei. Ei mulla ole mitään vastauksia annettavana. Mä en tunne mitään vetoa siihen touhuun."

Kuinka tapasit Annin ensimmäistä kertaa?

"Tavattiin lukion ekalla luokalla matikan tunnilla. Oltiin molemmat myöhässä ja päädyttiin juttelemaan. Ei mä edes muista, mentiinkö me sitten sille tunnille."

Kontrolloitteko te toistenne tekemisiä? Onko koskaan tullut sellaista tilannetta, että toinen kokee toisen tekemisten häiritsevän omia projektejaan?

"Me ollaan aika samaa mieltä mitä me tehdään. Ei sellaisia projekteja ole ollut, että niistä olisi saanut riitaa pystyyn."

Oletko seurallinen ihminen?

"En mä hirveästi. Mä olen aika ujo loppujen lopuksi ja työtovereiden mielestä välillä karkea. Jos toimitaan huonosti, mulla saattaa pinna palaa. Mä en liitele puolituntemattomien ihmisten seurassa suvereenisti ja juttele kaikenlaisista asioista; siihen mä olen liian ujo."

Olen lukenut, että podet kuuloa rappeuttavaa sairautta, joka johtaa kuulon asteittaiseen heikkenemiseen. Voitko kuvitella elämää kuuloaistin jälkeen vai onko tämä sellainen asia, jota vältät ajattelemasta?

"Mä en tiedä voiko sitä sanoa sairaudeksi, mun sisäkorvani vain rappeutuu perinnöllisesti. Mä menen sen tarkkailussa ihan naurettavuuksiin: mä pidän televisiota mahdollisimman hiljaisella ja toivon kuollakseni että Anni sanoisi, että laita nyt lujemmalle, eihän tuosta kuule mitään. Silloin mä olen todistanut, että mä kuulen ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Ei sitä pysty olemaan ajattelematta: kyllä se joka päivä tulee mieleen ainakin kerran. Kun se on perinnöllinen juttu, niin mulla on esimerkkitapaus olemassa; mä tiedän että se on helvetin ärsyttävää kun ei kuule."

Jos sinulle tarjoutuisi mahdollisuus tehdä mahdoton vaihtokauppa, vaihtaa näkö kuuloon, tekisitkö kaupat?

"Totta kai mä tekisin vaihtokaupat. Mun näköni voisi heikentyä vaikka kuinka paljon, mutta tuollaisten asioiden pohtiminen ei ole kauhean rakentavaa.

Onko 90-luku oikea vuosikymmen sinulle?

"Joo. Mä en haikaile, että mä olisin voinut elää jonakin muuna aikana. Toisaalta en kyllä myöskään snoukkaile. Jos pistää kokoon listan 90-luvun ilmiöistä, muodista ja tabuista, mä en silti usko että niillä olisi kauheasti mun kanssani tekemistä. Kyllä mä silti tunnen oloni kotoisaksi."

Manic Street Preachers -yhtyeen Nicky Wire sanoo meidän – sinun, minun ja hänen – kuuluvan ihmiskunnan historian kelvottomimpaan sukupolveen. Onko sinulla mielipidettä omasta sukupolvestasi?

"Ei. Eiköhän se ole sukupolvi siinä missä muutkin."

Nojaudutko koskaan taaksepäin, katsot luomustasi ja funtsit, että "jumalauta, mä olen luonut hirviön"?

"Tarkoitatko positiivisessa vai negatiivisessa mielessä?"

Ihan arvovapaassa, hämmästyneessä mielessä.

"Se on sellainen ulkopuolisuuden tunne. Kun aluksi on vain pyytänyt eri ihmisiä soittamaan muutamia biisejä ja nyt siitä on muodostunut yhteisö joka elää omaa elämäänsä niin hyvässä kuin pahassakin. Joskus sitä seuraa sivusta, kun ne riitelee ja huutaa toisilleen Finnvoxissa, joskus taas keikalla lopetan soittamisen ja ihmettelen, että vittu miten hienosti ne vetää."

Niin, teitähän on niin paljon. Muissa bändeissä porukkaa on korkeintaan perhedraaman verran, mutta teissä on tarpeeksi väkeä saippuaoopperaan.

"Jos vähän dramatisoisi, eikä paljoa tarvitsisi, niin meistä saisi parin tuotantokauden sarjan ihan helposti."

Miksi Anna Tulusto lähti Ultra Brasta?

"Se oli tosi inhottavaa. Anna kuuluu siihen kaikkein ensimmäisimpään ydinryhmään, joka loi Ultra Bran. Ilman Annaa koko orkesteria ei olisi koskaan syntynyt. Mutta perusongelma oli, että Anna ei osannut laulaa. Alussa se ei niinkään haitannut, kun laulettiin yksiäänisesti ja lujaa. Kroketilla tuli mukaan moniäänisyyttä, vaikeampia stemmoja ja niitä Anna ei enää pystynyt laulamaan."

"Esimerkiksi sellaisia kappaleita kuin Pärnu ja Minä suojelen sinua kaikelta ei olisi voitu vetää keikoilla ollenkaan, ellei miksaaja olisi laittanut Annan mikkiä kiinni. Ajan myötä sellaisten kappaleiden määrä ohjelmistossa kasvoi enemmistöksi ja tuntui väärältä, että yksi laulajista ei pystynyt käytännössä laulamaan keikoilla enää mitään. Keskustelin asiasta Annan kanssa ja hän lähti. Voi niitä kai yhtä hyvin sanoa potkuiksi. Kaiken kaikkiaan koko prosessi on ollut kurja, koska Anna on ollut kaikkien hyvä kaveri, ja oli vaikea tehdä ratkaisua tilanteessa, jossa mikään vaihtoehto ei ollut täysin hyvä."

File: Kerkko

  • Syntynyt?
    7.1.1973 Espoossa
  • Ravintola?
    "Kultainen härkä"
  • Jääkiekkojoukkue?
    "HIFK, koska meidän yksi perhetuttu pelasi siellä. Kiekko-Espoota ei silloin vielä ollut ja espoolaisen oli luonnollista kannattaa helsinkiläistä joukkuetta SM-liigassa."
  • Kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva?
    "Sehän on tietysti Veikko Aaltosen Tuhlaajapoika. Se on niitä harvoja suomalaisia elokuvia joissa on jännittävä ja koskettava juoni."
  • Suosikkialkoholi?
    "Keskiolut tai Campari."
  • Ensimmäinen levy jonka ostit?
    "Stingin Dream Of The Blue Turtles."
  • Mitä nimiä et missään tapauksessa antaisi lapsillesi?
    "Tytölle mä en antaisi nimeksi Sirkka, pojalle en missään nimessä Reino."
  • Kiusaattiinko sinua koskaan Kerkko-nimestä?
    "Ei koskaan. Mä olen aina ollut tyytyväinen nimeeni."
  • Kummaksi ryhtyisit mieluummin: vegaaniksi vai absolutistiksi?
    "Absolutistiksi. Ei mulla mitään vegaaneja vastaan ole, mutta en voi kuvitella itselleni sellaista ruokavaliota. Kuitenkin mä syön useammin kuin juon. Kun mä herään aamulla ja rupean kymmeneltä hakkaamaan pianoa, ei ole koskaan tehnyt silloin mieli paukkua."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi