Nightmare

Nightwish: management by internet.
Nightwish: management by internet.
Mikä on huonoa johtamista: management by email. Mikä on huonon johtajuuden superlatiivi? Management by internet. Kun Nightwish-yhtyeen luova johtaja Tuomas Holopainen oli kotiuttanut omaisuuden keulakuva Tarja Turuseen nojanneella yhtyeellään, oli helppo ilmoittaa internetissä, että nyt katkeaa keulalta kaula. Se on julmaa, mutta enne kaikkea se on selkärangatonta ja kiittämätöntä. Kyllä potkut saa antaa, mutta roti siinäkin. Sillä ei kai johtaja Holopainen kuvittele, että kassakone olisi huutanut hoosiannaa, jos Turusen buutseissa olisi seisonut Hanna Pakarinen.

Nightwishin biisit olivat kaukana nerokkuudesta, mutta samaa ei Holopaisen epäonneksi voi sanoa Turusen laulamisesta. Juuri Turusen äänen ansiosta Nightwishin oopperametalli oli niin tunnistettavaa, että mahdoton tapahtui: yhtye breikkasi kulttitähteydestä maailmantähteyteen.

Emme menetä maailmanhistorian nerokkainta popkokoonpanoa, mutta menetämme suomirokin vientinyrkistä yhden luun. Sillä jos yhtye tämän jälkeen myy edes puolet siitä, mitä Turusen aikakaudella, kusen kenkääni ja kävelen kympin.

Mutta ehkä me olemme väärässä. Ehkä Nightwish vain maksimoi uuden levyn menekkiä ennen yhtyeen telakointia. Ehkä tämä on Turusen ja Holopaisen käsikirjoittaman loistokkaan hevioopperan loppunäytös. Ehkä meitä kusetetaan.

47 kommenttia

Elsewhere

27.10.2005 18:14

Mutta entäpäs, jos kyseessä olikin ihan oikeasti ihminen, jonka kanssa oli mahdotonta työskennellä? Jos bändin poikien kirjeestä puoletkin on totta, saa moiselle diivalle näyttääkin ovea. Ja mitä lahjakkuuksiin tulee, niin Turunen on hieman keskitasoa parempi sopraano joka ei osaa ääntää englantia, ja Holopainen tekee maailmanluokan biisejä.

Rahan ja vientitaloudenko pitäisi ratkaista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kunugas

27.10.2005 19:16

Turusellehan ei annettu jonkin netissä julkaistun ilmoituksen nojalla kenkää, vaan bändi ilmoitti tästä Tarjalle kirjeitse 22.10. keikan jälkeen, huomauttaisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Glenn_D

27.10.2005 20:24

Käsittääkseni Turunen ei käsikirjoittanut nuottiakaan tuossa oopperassa. Voipi olla, että on aikasta monta laadukkaampaa kultakurkkua tarjolla tuohon hommaan. Tarja voi puolestani takoa taaloja rauhassa joulukonserteillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

YonTimo

28.10.2005 00:41

Tarinan kirjoittaja kulkee syvällä yössä ilman asiantuntemuksen häivääkään.
Hus takas sinne idols tv:n ääreen, jätä "toimittajan" hommat niille ketkä osaavat edes hitusen sitä alaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rset

28.10.2005 11:27

T. Holopaisen sävellykset ovat nerokkaita ja monipuolisia. Jos ja kun Nightwish saa uuden laulajattaren, niin ainoa asia, joka tässä huolettaa on, että onko uusi laulaja Turusen veroinen. Suomi on tunnettu maailmalla hyvästä klassisen musiikin osaamisesta, joten kyllä täältä laulajia löytyy, mutta onko tulevalla laulajalla Tarjan lumoavaa lavakarismaa.
Holopaisen ja kumppanien suuttumus lienee suurimmaksi osaksi kohdistettu Turusen (aviomies-) manageriin. Aviomies-manageri -järjesly lienee toimii yhtä todennäköisesti kuin isä-poika - valmentaja -pelaaja -suhde. Ei hyvältä vaikuta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Overthehilseen

28.10.2005 17:51

Suhosen Pete se polkas paskaa. Tuommoiset kesätyöapulaisvaratoimittajat pitäis potkia pihalle, jotta oikeat toimittajat saatas leivällisen pöydän ääreen. Menis fanittaa tuonne Turusen kotisivuille.

Toki Nightwishyouwerehere on tunnettu bändi, mutta jokaiselle on korvaaja....täytyy vain löytää se.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juuso_2

29.10.2005 10:01

Nyt kaikki City-lehden lukijat tietävät kenet Pete Suhonen kuvittelee oikean kätensä tilalle iltaisin nukkumaan mennessään.

Yksikään "oikea" lehti ei päästäisi noin yksisilmäistä ja puolueellista juttua lehteensä, mutta ilmaisjakelulehti ei näköjään voi vaatia toimittajiltaan edes välttävää ammattitaitoa.

Jonkun olisi pitänyt kertoa Petelle mikä ero on toimittajan tekemällä lehtiartikkelilla ja yleisönosastokirjoituksella. Säälittävää...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kapetsu

29.10.2005 11:32

kyllä mulla loppu mielenkiinto tähän bandiin..voiko tarjaa korvata..no voi,mutta voiko yhtä hyvin.holopainenki syyttää tarjaa ahneeksi..no eihän mies itse tienaa montaa sataatuhatta enempää..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vad-eva

29.10.2005 16:54

Ja taas "toimittaja", joka ei tiedä kirjoittamastaan asiasta mitään. Tai tietää. Sen minkä media on hänelle kertonut ja toisinpäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiikerinraita

30.10.2005 19:57

Itse en ole koskaan ollut suurikaan Nightwish- diggari - en inhoakaan, mutta minulle yhtyeen tuotokset ovat aina edustaneet sitä herttaisen yhdentekevää radiomusiikkia, joka saattaa soida taustalla duunipaikaan lounaskahvilassa tai Stockan hisseissä. Italian maaperältä on maailmalle ponnistanut pari onnistunutta oopperaheviryhmää, mutta suomalainen vastineensa ei valitettavasti ole ainakaan tähän mennessä saavuttanut samaa, luovan pompöösiuden tasoa.

Valitettavasti kommentit Tarja Turusen erinomaisuudesta laulajana on murskattava katteettomana huminana, joka tietysti (klassista) musiikkia harrastamattomalle amatöörille tai tapadiggarille luontaista on. Turusen ääni on toki koulutettu ja kultivoitunut, klassisen laulun tekniikka on hanskassa - mutta siihen se sitten loppuukin. Ulkomainen musiikkilehdistö on tämän toki Suosikkia ansioituneemmin jo ehtinyt esiin tuodakin.
Tulkitsijana tai laulajapersoonallisuutena Turunen ei ole kummoinen. Tekniikka, kuten sanottua, luontuu, mutta improvisaatio, persoonan tai tunteen saaminen ääneen - sitä ei tytöltä valitettavasti irtoa.

Eivät maailman tunnetuimmat klassiset laulajat ole päässeet maineeseen ja kunniaan tekniikkaa hiomalla, vaan laulamalla paitsi teknisesti oikein, myös tavalla, joka erottaa heidät tuhansista muista.

En näin ollen epäile hetkeäkään, etteikö Nightwish löytäisi täyttäjää Turusen korkokengille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Thodin

30.10.2005 22:58

Ja mehän muistamme tuon sinun kenkä ja kävely lupauksen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aarnivalkea

31.10.2005 14:03

Hyvä Suhonen. Noin se menee. Kusisin minäkin kenkääni, mutta miesten on helpompi. Jos Nightwishilla on enää mitään arpaa maailmanmarkkinoilla olen käkenä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viiko

31.10.2005 21:47

Haista Suhonen vittu. Saatanan vapaa-freelancer toimittajanplantut, jotka tiedä mistään mitään. Holopainen ei ole siis lahjakas. Sä juot ne kusesi vielä sieltä. !!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Silvermill

1.11.2005 17:09

Tuo oli kunnon ihmisen puhetta. Jokainen jolla on vähänkin moraalin tajua, allekirjoitta. Holopaiselle ökytalon ja paljon muuta munineen kultahanhen kaulan katkaiseminen internetissä oli vähintäänkin selkärangatonta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Remakka

1.11.2005 18:22

En nyt tässä sano, että tämänkin artikkelin kirjoittaja meni komeasti yli siitä missä aita on matalin, mutta eikö tuo nyt ollut aikamoista mutkien oikomista?

Biisinkirjoittajana (tyylilaji ihan eri) tässä itsekin täytyy nimittäin kuitenkin olla sitä mieltä, että juuri Holopaisen – varsinkin genressään – nerokkaat biisit ovat yhtyeen pinnalle nostaneet. Viimeisimmän levyn avausbiisi kelpaa hienoksi esimerkiksi.

Tarja Turunen taasen oli hyvä yhtyeen äänenä, mutta ei missään nimessä korvaamaton. Yhtye tulee jatkamaan entistä vahvempana, nyt kun uuden laulajan voi vielä valita varmasti kymmenistä hyvistä ehdokkaista.

Kenkäkuset ja kympin kävelyt pidettäneen mielissä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

metsien_mies

2.11.2005 09:52

Turunen sopi äänensä ja lavaesiintymisensä puolesta mitä parhaiten juurikin tämän tyyliseen hevibändiin, joten ei ole minusta ihan itsestään selvää, että tilalle löytyy yhtä toimiva vaihtoehto.

Parempiäänisiä naisvokalisteja on toki ollut metallimusiikin muiden alalajien piirissä, mutta kysymys on toimivasta kokonaisuudesta.

Bändin biisit ovat parhaimmillaan olleet loistavia, harmi vaan että taso on kahden ensimmäisen levyn jälkeen minusta suorastaan romahtanut. (Menestystähän tason lasku ei muidenkaan bändien kohdalla ole koskaan estänyt, vrt. esim Metallica).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alexina

2.11.2005 15:11

Nightwish ei ole mitään ilman Tarjaa, sillä Nightwish on Tarja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaunokoppis

3.11.2005 09:55

Minusta potkujen kertominen julkisesti ei ole paha asia jos Tarja on sellainen diiva kuin kirjeessä annettiin ymmärtää. Samalla mitalla takaisin, ehkä neiti heräsi vihdoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PETEFUCKFACE

3.11.2005 21:23

HAHHAHA...kyl sä pete oot vittu tyhmä jätkä...jos muija ei osaa muuta ku kiukutella ja vaatii massia yms nii KENKÄÄ PERSEELLE JA PIHALLE MITTAAN KATUJA...olipa vitun paska artikkeli JÄLLEEN KERRAN...voi vittu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

evileye

4.11.2005 14:27

On kylllä ihan ok menettelytapa kertoa potkuista julkisesti mutta kyllä Tuomaksessa/muisssa kundeissa olisi pitänyt olla sen verran munaa ja sanoa Tarjalle päin naamaa missä mennään.

Sitä taas on vaikea sanoa miten Tarja käyttäytyi bändin sisällä siis onko hän tosiaan niin julma diiva mitä kirjeessa vaitettiin?? se jää meille jokaiselle arvoitukseksi.

Tosin on hyvin surullista että välejä ei voida korjata tämä bändi ei ole enään samansa kun Tarja lähti ja tosiaan yksi suomen myyntivalteista maailmalle sammui tämän myötä...

Tietenkin voi muu bändi yrittää jotain "gome backiä" mutta enpä usko että se tulee ikinä enään yltämään moiseen suosioon mitä Tarjan kanssa..

Mitä puhuttiin Tarjan rahatuksesta viitaten bändiin jokainen meistä voi ottaa selville kumpi tienasi enemmän Tuomas vai Tarja? tässä vaiheessa Tuomas teki virheen koska hänen olisi pitänyt ottaa huomioon että media tulee tarttumaan kyseiseen aiheeseen..

mutta jokatapauksessa kaikkea hyvää heille kaikille ja toivon kuulevani Tarjaa jatkossakkin jossain kokoonpanossa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tayon

4.11.2005 15:02

Joopa joo, tässä taas puhuu jätkä asioista joista ei mitään tajua. "Juuri Turusen äänen ansiosta Nightwishin oopperametalli oli niin tunnistettavaa, että mahdoton tapahtui: yhtye breikkasi kulttitähteydestä maailmantähteyteen."

Voi vitun vatipää, Turusen ääni on täysin tusinakamaa, ei edes sopraanoksi kovin hyvä. Joku vastaava laulaja kehiin (pienemmällä egolla varustettuna), niin homma toimii tod.näk. paremmin kuin ennen.

Ja tuo kommentti bändistä vientituotteena. Nightwish on bändi, joka koostuu jäsenistä. Ei mikään yleinen, koko Suomen kollektiivisesti omistama munanjatke.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Silenced

7.11.2005 20:21

Kannattais taas kirjottajan vähä selvittää pohjia ennenku kirjottelee päättömiä juttujaan..

Turunen sai kirjeen ennenkuin se netissä julkaistiin... Ja tuossa tapauksessa kun päätöksen takana on neljä bändin jäsentä.. on aika uskottavaa että turusella on päässä muutama tippa keltaista liikaa..

Ja vielä.. tuo oli juuri sopiva tapa lirauttaa hiukan kusta pois siitä ylpeilevästä luonteesta..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sonttu

9.11.2005 14:58

Hienoa Pete, olet asian ytimessä. Hauskaa kymppiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jep7272

10.11.2005 15:05

Toivottavasti Holopainen ja kumppanit valitsevat miehen laulajaksi ja vaihtavat tyylinsä oopperasta Iron Maiden/Stratovarius- suuntaan. Turusen kiljunta pilasi hyvät biisit. Onneksi akka sai kenkää. Nainen ei todellakaan kelpaa hevilaulajaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

13r0j44g2j3j

10.11.2005 16:45

Tuntuu siltä, että kommenttien kirjoittajat eivät aivan tiedä, mikä ero on laulamisella ja oopperalaulamisella. Tarja Turunen laulaa äänenmuodostuksella ja fraseerauksella, joka kuuluu länsimaiseen klassiseen taidemusiikkiin. Sellainen tapa laulaa on Äärimmäisen vaativaa, siihen ei pysty muut, kuin ääntään Erittäin Paljon koulineet. Nightwish-yhtyeen erikoisuus on ollut se, että raskaaseen rockiin on yhdistetty laulusolistin muodossa länsimainen klassinen taidemusiikki. Tämä kontrasti on ollut maailmansuosion tekijä.

Kuinka nerokkaita Holopaisen sävellykset loppujen lopuksi on? Ne ovat hyviä rock-lauluja, mutta todelliseen lentoon ne nousivat vain siitä syystä, että ne lauloi solisti klassisella laulutavalla.

Tarja Turusen kaltaisia laulajia on paljon, niitähän ovat konservatoriot pullollaan. Jos mennään musiikkiakatemioihin ja korkeakouluihin, löytyy kasoittain parempia sopraanoja, kuin Tarja Turunen. Mutta onko heistä yksikään sellainen, joka tuntee omakseen raskaan rockin? Onko yksikään sellainen, joka suostuu laulamaan mitään muuta kuin klassista musiikkia, tai edes muuta kuin oopperaa? Nightwish tulee löytämään uuden laulusolistin, se on aivan varmaa. Varmaa on myöskin se, että bändi tulee menestymään tulevaisuudessakin. Mutta nyt se on menettänyt elementin, joka teki siitä täysin ainutlaatuisen: oopperalaulajan rock-yhtyeen solistina. Tästä syystä maailmankiertueet on Nightwishilla kierretty. Edessä on korkeintaan Saksankiertueet ja ehkä Espanjankiertueet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Chimera

29.11.2005 10:06

Älkää nyt jumalauta puhuko taas mistään "rokista". SE ON METALLIA!! CAN YOU SAY M-E-T-A-L-L-I??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

0lDirtyBastard

21.1.2006 09:57

Mikä helvetti sitten on "nerokasta sanoitusta", jos ei Holopaisen sanoitukset? Valaiskaa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jahese1

19.12.2007 12:57

Mites Pete sen kympin kävelemisen kans, saattaa olla kohta vaarana että joudut toteuttamaan sen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JudasP

19.12.2007 13:17

Niinpä, jokohan se Holopainenkin saisi pikkuhiljaa tunnustusta työstään, kun näkyy tuo Nightwish-niminen artikkeli menevän kaupaksi vieläkin ihan kiitettävästi, vaikkei uniikki laulaja enää bändissä vaikutakaan. Missä vaiheessa kirjoittaja toteuttaa uhkauksensa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VIP-klubilainen

19.12.2007 13:28

Siitä vaan kusta kenkään ja kävelemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eexi

19.12.2007 14:12

Taitaa olla hiljaista poikaa tuon artikkelin kirjoittaja nyt.
Pete Suhonen, ole mies ja kuse kenkääsi ja kävele se kymppi niinkun julkisesti lupasit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Larathiel

19.12.2007 14:18

Kusta kenkään, kenkä jalkaan ja lenkille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ariska

19.12.2007 15:18

Kannattaa etsiä kaapista kengät, joihin voit kusta rauhassa. Toivottavasti kymppiin on treenattu kunnolla, ettei väsy iske!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ilari pilari

19.12.2007 15:25

kannattaisi ennen pakkasia hoitaa tuo kävely alta pois, ettei ala varpaita palelemaan kesken kaiken.....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JokeriHki

19.12.2007 16:48

Vielä huonompaa on Promises by Internet. Siitä vaan Suhonen, kusta kenkään ja kympin juoksu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Welmu666

19.12.2007 23:05

Kusi sukkaan ja paanalle :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BlizWar

19.12.2007 23:08

No, joko on treenattu kymppiä varten?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tommi Turusta

20.12.2007 14:24

Ei kannata juoda paljoa...pissii vähemmän. Kympille voi ottaa mukaan vaikka Ipodiin Dark Passion Playn, jollet omista kysy vaikka naapurilta. Sen verran hyvin on myynyt...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pete Suhonen

22.12.2007 08:32

Kiitän osoittamastanne tarkkaavaisuudesta, onnittelen Tuomas Holopaista & Nightwishia sekä totean, että lupaukset lunastetaan. Asiaan palataan City-lehdessä alkuvuoden aikana. Terv. Pete Suhonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kusikengässä...

26.12.2007 23:13

vahingon ilo paras ilo. mun puolesta riittää että kirjoitat artikkelin missä myönnät olleesi väärässä ja haukut Marcelon lyttyyn.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suhonen on spede

14.1.2008 16:33

Alappa Suho luruuttaa sitä lientä mukiin pikkuhiljaa!
Hemmo todisti olevansa todellinen mulkero, mutta joutuu nyt juomaan omansa!
Oikeus voittaa & apinat saa kärsiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Fanittaa

14.1.2008 20:35

Ovatko kaikki täällä esiintyvät Nightwish-fanit jotain esimurrosikäisiä vai kuinka ihmisillä voi olla noin tosikkomaisia ja lapsellisia kommentteja. P.s. Rillipäät ja DUran Duran -fanit älkööt vaivaantuko vastaamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kehkeh

19.1.2008 17:56

"Sillä jos yhtye tämän jälkeen myy edes puolet siitä, mitä Turusen aikakaudella, kusen kenkääni ja kävelen kympin."
Millonkas tämä sitten tapahtuu? Katselen tässä viime vuoden levynmyyntitilastoja ja taitaa olla paikka kostealle kympille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

OnceCCDPP

22.1.2008 21:55

Hehee, tuon kävelynhän voisi ajoittaa sopivasti Emma- Gaalan aikaan.

Sisällä NW voittaa noin 5 Emmaa ja ulkona Suhonen kävelee kusi kengässä taloa ympäri.

Viihdearvo hirmuinen ;-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeeeps

26.8.2009 13:34

Joko Pete homma on hoidettu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nakkim4kk4r4

11.5.2016 19:41

Nii, joko lupaus on lunastettu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alana85

21.8.2016 23:04

Nykyään ilo katsoa ja kuunnella vapautunutta Tarja Turusta. Tarjan oma musiikki mun makuun ja Tarja muutenkin aito mahtava postiivinen mutta silti rempseä puolensa pitävä persoona. Nightwish on ihan ok mutta se juttu se jokin meni Tarjan myötä. Menestyä voi ja olla faneja mutta minä kuuntelen mieluiten sitä vanhempaa tuotantoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi