Suomeen maailman ensimmäinen alamäkiluistelukeskus

Suomi pyrkii Serenan alamäkiradan avulla säilyttämään paikkansa lajin huipulla.

Espoon Serenan hiihtokeskukseen avataan 12. tammikuuta 2013 maailman ensimmäinen alamäkiluistelukeskus. Suuren suosion saavuttanut laji syntyi 2000-luvun alussa Itävallassa. Lajin kovan kysynnän sekä Suomen alamäkimaajoukkueen menestyksen siivittämänä lajista kiinnostuneille sekä lajia harrastaville aukeaa mahdollisuus päästä kokeilemaan sekä treenaamaan taitojaan jännittävässä jäärännissä.

Perustyöt radan rakennukselle ovat tällä hetkellä täydessä vauhdissa Espoon Serenassa, jonne aukeaa tammikuussa täysimittainen alamäkiluistelurata. Laskettelurinteen yhteyteen rakennettava rata tulee olemaan pituudeltaa 270 metriä ja se jaetaan kahteen osaan. Alaosio on tarkoitettu aloittelijoille ja koko rataa pääsevät laskemaan kokeneemmat luistelijat. Rata on auki kaikille amatööri- sekä ammattilaisluistelijoille iästä riippumatta.

Serena pyrkii tulevaisuudessa alamäkiluistelukeskuksellaan osaksi Red Bull Crashed Ice maailmanmestaruussarjaa. Maailmanmestaruussarjan osakilpailun saaminen Suomeen edesauttaa suomalaisia menestymään lajissa ja Serenan suunnitelmien myötä maajoukkueelle voidaan tarjota korkeatasoinen ja kilpailukriteerit täyttävä harjoittelupaikka.

"Tavoitteenamme on olla Suomen monipuolisin talviurheilu- ja vapaa-ajankeskus, missä asiakkaamme voivat nauttia monenlaisista aktiviteeteista: trooppisesta vesipuistosta, jännittävästä alamäkiluistelusta ja arvostetuista street-rinteistä. Tarjoamme parhaan tapahtumapaikan yritystapahtumille vesipuiston, laskettelukeskuksen, alamäkiluistelun, seikkailuaktiviteettien, majoituksen ja ravintolapalveluiden muodossa kaiken kokoisille yrityksille ja ryhmille", kertoo puistojohtaja Pablo Moragrega koko Serenan henkilökunnan puolesta.

Serenassa alamäkiluistelun saloihin opastaa ratamestari Miikka Jouhkimainen. Miikka kuuluu Suomen alamäkimaajoukkueeseen ja hän teki myös pitkän uran jääkiekon SM-liigassa.

"On ollut paljon työtä radan kanssa, mutta siitä tulee erittäin laadukas. Serenan rataa voi hyvin verrata muihin MM-sarjassa luisteltaviin ratoihin. Lokaatioltaan Serena on loistava paikka alamäkiluisteluradalle, kuten myös rinne, jossa rata sijaitsee. Rata ei ole tarkoitettu vain kisaajille, vaan kaikille lajista kiinnostuneille. Alaosa radasta on aloittelijoille ja koko rata taas kokeneemmille luistelijoille", Jouhkimainen kertoo.

Laji uudelle tasolle

Alamäkiluisteluratoja löytyy maailmalta tällä hetkellä vain yksi Serenan lisäksi. Hollannin Landgraafiin sisätalviurheilukeskukseen SnowWorldiin avataan joulukuussa maailman ensimmäinen sisäjäärata, joka on käytössä vuoden ajan.

"Ensimmäinen askel lajin kehitykselle on kattava verkosto suorituspaikkoja. Tätä verkostoa toivottavasti saadaan jatkossa rakennettua ja aion olla itse siinä aktiivisesti mukana. Toivon rataa kokeilemaan kaikkia lajista kiinnostuneita ihmisiä. Alamäkiluistelu on myös esimerkiksi hyvää teränkäyttöharjoitusta taitoluistelijoille ja jääkiekkoilijoille. Luistelijalta se vaatii jonkinlaista perusluistelutaitoa. Myös laskettelusta tai lumilautailusta on lajissa hyötyä", kertoo Jyväskylästä kotoisin oleva Suomen maajoukkueen jäsen Arttu Pihlainen, alamäkiluistelun maailmanmestari vuodelta 2011.

"Suomi on ilman muuta edelläkävijä alamäkiluistelussa. Arttu Pihlainen on Red Bull Crashed Ice maailmanmestari vuodelta 2011 ja Suomen maajoukkueesta on neljä luistelijaa maailmanlistan TOP kahdenkymmenen joukossa, joten Suomi on ehdottomasti tämän lajin yksi vahvimmista maista. Serenan alamäkiluistelukeskus tulee varmasti pitämään Suomen lajin huipulla myös jatkossa", kertoo Red Bull Crashed Ice maailmanmestaruussarjan urheilujohtaja Christian Papillon.

3 kommenttia

Enka_ole_pessimisti

18.12.2012 23:15

Sopii hyvin suomelle, muutenkin alamäkeä pitkin luisutellaan kansakuntana:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kynaniskaluuseri

19.12.2012 03:03

Tähän lajiin ei taida ektomorfeilla olla asiaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kettumaki

19.12.2012 22:20

alamäkee,niinku toi alustan vaihtoki..oliko pakko pilaa maailman paras sätti?wtf?kiittivitusti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi