Tasavuosia

Helsingin nimikkopäivää on vietetty vuodesta 1959.

The Valkyrians surffaa Helsinki-päivänä Espan lavalle.
The Valkyrians surffaa Helsinki-päivänä Espan lavalle.

Helsinki juhlii kahta täyttä vuosisataansa ja täyttää syntymäpäivänään kaupungin kulttuurilla. Vuodesta 1959 vietetty Helsinki-päivä valtaa tänä vuonna kokonaan uusia alueita ja Helsinki-päivän ohjelmaa järjestetään ensimmäistä kertaa esimerkiksi Kalliossa. Tiistaina on mahdollista tutustua opastetusti myös syrjäisempään Helsinkiin. Rautatientorilta lähtevät ilmaiset kiertoajelut suuntaavat esimerkiksi Maunulaan, Pihjalamäkeen ja Jakomäkeen. Helsinki Jees esittelee Vanhassa Kirkkopuistossa neulegraffiteja, tuunattuja polkupyöriä ja videoteoksia. Päivä on myös pyöräilyn superpäivä. Kauan odotettu kevyen liikenteen väylä Baana avataan liikenteelle yhdeltä. Päivän voi aloittaa ilmaisella uintikierroksella maauimaloissa tai Keskustakirjaston Jurttasaunassa ja päättää Kaisaniemen puistoon, jossa esiintyvät esimerkiksi Herra Ylppö & Ihmiset sekä Erin.

Helsinki-päivä 12.6. Vp. www.helsinkiviikko.fi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi