Ammu työkaverisi pikkujouluissa

The Back Alley CQC tarjoaa lämmitetyn kaupunkisota-areenan Jätkäsaaressa.

Kuva: Jari Lam

Suomen ainoa lämmitetty airsoft-sisäpeliareena The Back Alley CQC avattiin jo lokakuun 2012 alussa Helsingin Jätkäsaareen. Sen jälkeen laji on kasvattanut suosiotaan vauhdikkaasti ja yhä useammat ovat löytäneet myös Jätkäsaaren räiskintäkentän. Urbaani taistelu on erinomainen tapa päästä purkamaan paineita porukalla ja esimerkiksi firman pikkujouluissa on mahtava mahdollisuus antaa pari ylimääräistä osumaa edellisessä palaverissa pottuilleelle.

Kuva: Jari Lam
Kuva: Jari Lam

Jätkäsaaren 450 neliöinen tila on ylläpitäjiensä mukaan ainoa sisätiloissa toimiva CQC-areena, jossa on kaksikerroksista pelitilaa. Paikassa on satsattu kiinnostavaan ja todentuntuiseen pelikenttään ja rakennukset on kalustettu muun muassa sohvilla sekä pöydillä ja rekvisiittana on esimerkiksi tauluja ja televisioita. CQC-lyhenne tulee sanoista Close Quarters Combat ja tarkoittaa lähitaistelua, tässä tapauksessa ilma-aseilla.

Phillip W. Cliffordin ja Pekka Suomalaisen omistama Back Alley CQC tarjoaa omia vuoroja airsoft-harrastajille sekä yksityistilaisuuksia esimerkiksi yritystapahtumiin tai polttareihin. Keskiviikkoisin ja sunnuntai-iltapäivisin on tarjolla harrastajavuorot aikuisille, perjantaisin ja sunnuntai-aamupäivisin taas kentälle pääsevät 10-14 vuotiaiden junioriryhmä. Harrastajille varattuihin vuoroihin tulee ilmoittautua aina etukäteen. Yksityistilaisuuksien varaaminen tehdään sähköpostitse. Yritykset voivat tutustua ajanvietteeseen Urban Combat Simulator -konseptin kautta.

Pekka Suomalainen (vas.) ja Phillip W. Clifford pyörittävät The Back Alley CQC:tä.
Pekka Suomalainen (vas.) ja Phillip W. Clifford pyörittävät The Back Alley CQC:tä. Kuva: Jari Lam

Ensimmäiset pieniä muovikuulia napakasti liikkeelle laittavat airsoft-aseet tulivat Suomeen jo 1990-luvun alussa. Aluksi hinnat olivat todella korkeita, mutta pikku hiljaa valikoima on laajentunut, hinnat muuttuneet kohtuulliseksi ja lajin harrastajamäärät ovat kasvaneet. Erilaisia pelimuotoja löytyy laidasta laitaan, yksinkertaisimmillaan kaksi joukkuetta taistelee kentällä toisen kukistamiseksi. Monissa pelimuodoissa on erilaisia tehtäviä ja tarkkaan määriteltyjä päämääriä. Adrenaliini nostaa tunnelman aina toiseen potenssiin.

Kuva: Jari Lam

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi