1950–60-luvuilla amerikkalainen psykologi Harry Harlow toteutti joukon eläinkokeita, jotka jakavat mielipiteitä yhä tänäkin päivänä. Ne olivat raakoja, ristiriitaisia ja eettisesti kestämättömiä, mutta samalla ne mullistivat sen, miten ymmärrämme vauvojen ja vanhempien välisen kiintymyksen. Harlowin kuuluisin koe tunnetaan nimellä ”terry cloth mother vs. wire mother” – pehmoemo vastaan rautalankaemo.
Rautalankaa vai lämpöä? Kokeen lähtökohta
Aikalaispsykologiassa vallitsi tuohon aikaan vahva ajatus, että kiintymys syntyy ennen kaikkea ruoasta: vauva hakeutuu sen olennon luo, joka ruokkii. Tätä ajattelutapaa edustivat erityisesti behavioristit, jotka näkivät hoiva–lapsi-suhteen lähes kokonaan opittuna palkitsemiskäyttäytymisenä.
Harlow halusi koetella tätä oletusta.
Lue myös: Raskaana baarissa — mitä tapahtuu, jos odottava äiti kiskaisisi lärvit julkisesti vuonna 2025?
Hän erotti apinavauvat emostaan ja toi niiden ympäristöön kaksi keinotekoista emoa.
Ensimmäinen oli rautalankaemo, kova ja kylmä hahmo, johon oli kiinnitetty maitopullo. Toinen oli kangasemo, pehmeällä froteella päällystetty hahmo, joka tarjosi lämpöä ja halattavan pinnan, mutta ei aina maitoa.
Apinanpoikasilla oli siis valittavanaan ruoka tai lohtu.
Jos upotus ei näy, näet sen myös tästä.
Tulokset olivat kiusallisen yksiselitteisiä
Vaikka maito tuli kylmältä rautalankaemolta, apinavauvat palasivat jatkuvasti kangasemon syliin. Ne kävivät rautalankaemon luona vain nopeasti juomassa ja viettivät valtaosan ajastaan pehmeää hahmoa vasten painautuneina.
Kokeessa tehtiin myös pelottavia testejä: häkkiin tuotiin esimerkiksi kovaääninen mekaaninen lelu. Apinanpoikanen juoksi refleksinomaisesti kangasemon luo, puristi siitä kiinni ja rauhoittui. Hetken päästä se uskaltautui jälleen tutkimaan ympäristöä, kunhan turvallinen emo oli lähellä.
Harlow kutsui tätä ilmiötä kosketuslohdun voimaksi (contact comfort).
Mitä tämä kertoi kiintymyksestä?
Koe mursi aikansa vakiintuneen ajatuksen siitä, että kiintymys perustuisi ensisijaisesti ravintoon. Sen sijaan se osoitti, että läheisyys, lämpö ja kosketus muodostavat kiintymyksen syvimmän ytimen. Vauvat – oli sitten kyse apinoista tai ihmisistä – tarvitsevat turvaa, pehmeyttä ja tunteen siitä, että joku kannattelee heitä. Fyysinen kosketus ei ole vain miellyttävää, vaan myös varhaisen kehityksen kannalta välttämätöntä.
Kokeet tukivat John Bowlbyn kehittelemää kiintymyssuhdeteoriaa, josta tuli myöhemmin modernin lastenhoidon kulmakivi.
Vaikutukset: sairaalat, lastenkodit ja vanhemmuus muuttuivat
Harlowin tutkimusten seurauksena sairaaloissa alettiin yhä useammin sallia ja myös rohkaista vanhempien läsnäoloa vauvojen luona. Lastenkodeissa ja orpokodeissa alettiin korostaa sylissä pitämistä ja hoivaavien aikuisten pysyvyyttä. Myös varhaiskasvatuksessa alettiin painottaa emotionaalista turvallisuutta fyysisen hoivan rinnalla.
Toisin sanoen pehmoinen kangasemo voitti lopulta myös ihmisten maailmassa.
Eettinen pimeä puoli
Harlowin kokeita ei nykypäivänä voitaisi hyväksyä. Apinavauvojen eristäminen, pelottelu ja emosta riistäminen aiheuttivat niille syviä ja pysyviä psyykkisiä ongelmia. Osa ei koskaan oppinut normaalia sosiaalista käyttäytymistä.
Juuri nämä kokeet olivat yksi sysäys tiukempien eläinkokeiden eettisten säädösten syntyyn. Siksi Harlowin työ nähdään nykyään kaksijakoisena: se on tieteellisesti merkittävä, mutta moraalisesti äärimmäisen kiistanalainen.
Mutta ainakin tiedämme, ettei rautalankaemo koskaan korvaa aitoa syliä.