Rakkaus tekee sokeaksi – mutta myös kuuroksi, hajuttomaksi ja täysin harkintakyvyttömäksi
Rakastuminen on kuin aivokemiaan perustuva erityistila: samaan aikaan ihana ja vaarallinen. Se saa ihmisen näkemään kumppaninsa hohtavana sankarihahmona, vaikka tämä olisi tosiasiassa yhtä viehättävä kuin tiskialtaaseen unohtunut viikon vanha makaronivelli.
Ja näin pääsemme Satuun.
Lue myös: Kun nuoruus on tosi-TV-sarjaa – mitä Kelly Osbournen elämä opettaa julkisuuden lapsista?
Satun rakkaus: mies, jonka naama oli kuin pizza
Satu tapasi miehen, jonka kasvot olivat kuin pizza johtuen holtittomista elämäntavoista. Satun isä kutsui miestä “sateenhakkaamaksi lehmänpaskaksi”, mutta tämä oli toki vasta sen jälkeen, kun isälle valkeni miehen luonne.
"Karun komea", Satu sanoi ystävilleen. Ystävät epäilivät enemmän karua kuin komeaa, mutta eivät kehdanneet sanoa.
Ei ketään haukuta ulkonäöltä, mutta joskus se on lähipiirin tapa kertoa, ettei kumppanivalinta mennyt nappiin: mies ei käynyt töissä ja lopetti opinnot siihen, kun tuli ensimmäisen kerran hankaluuksia – tosin hänen omasta käytöksestään johtuen, mutta se ei vaivannut Satua.
Mies oli sosiaalisesti yhtä sujuva kuin palohälytin, josta oli patterit loppu – eli raivostui kaikille kaikenaikaa täysin tyhjästä. Hän saattoi itse vittuilla täysin armotta kenelle tahansa, ja hänellä olikin useammin nenä auki kuin tilillä rahaa.
Lue myös: Lähde kävelylle ilman päämäärää – ja löydä itsesi uudelleen
Miehen käytös ei jäänyt siihen. Mies käyttäytyi kaikkia kohtaan itsekkäästi ja ilkeästi, eikä Satu ollut hänen silmissään poikkeustapaus.
Mutta Satu näki vain rakkautta kaipaavan ihmisen kovan kuoren alla. Siellä jossain sisimmissä oli herkkä poika, joka halusi vain rakkautta ja rakastamalla hän paranee.
Mieskin rakasti häntä, ainakin puheissaan – ja potki perään Satun kissaa ohikävellessään.
Valitettavasti kuoren alla ei ollut muuta kuin lisää kuorta.
Edes silloin Satu ei herännyt, kun mies pyysi häntä laivalla poistumaan heidän yhteisestä hytistään ja sulkeutui sinne Satun “parhaan ystävän kanssa”. Eikä silloin, kun miehen kadottua viikonloppureissuilleen hänen paras ystävä soitti hänelle miehen numerosta ja kikatti puhelimeen Satun huhuillessa “Haloo, kuka siellä oikein on?”
Miksei Satu nähnyt mitään?
Lue myös: Mysteeri pikku kaupungissa — minne katosi mannekiininukke Beverly?
Lyhyt vastaus: aivot.
Pitkä vastaus: aivot, toiveet, pelot, hormonit ja se toivoton ihmisen kyky uskoa, että “kukaan muu ei vaan ymmärrä häntä niin kuin minä”.
Rakastuneena Satu selitteli miehen töykeyden ujoudella, passiivisuuden luovuuden merkiksi, saamattomuuden ja elämänhallinnan puutteen välivuotena, joka vain venyi hieman. Hän myös uskoi jokaiseen lupaukseen kuin horoskooppiin. Ihan sama, vaikka lupauksia oli kymmenittäin, niin ne olivat silti luotettavia, koska ainakin yksi niistä toteutui.
Hän oli myös aivan varma, että mies pyytäisi häneltä anteeksi jonain päivänä – ja saisi itsensä kasaan.
Satun käytöstä, eli täydellistä nollat taulussa kulkemista, selittää aivokemiat. Dopamiini palkitsee jokaisesta viestistä, katseesta ja kohtaamisesta – siksi rakastettu ihminen tuntuu melkein huumeelta. Tämän piikkiin menee se, että Satu luuli miehen naljailua rakkaudeksi, vaikka se oli silkkaa halveksuntaa ja kaikki mitä mies teki, oli ihanaa.
Oksitosiini ja vasopressiini vahvistavat kiintymystä, etenkin halauksen, läheisyyden ja seksin aikana: toiseen alkaa kiinnittyä ja suhde tuntuu turvasatamalta. Kun alkuhuuma hieman laskee, endorfiinit astuvat näyttämölle ja tuovat tilalle rauhallisemman, syvemmän kiintymyksen. Rakastuminen ei ole vain tunne, vaan aivojen kemiallinen tila, joka selittää hyvin, miksi järki ei aina pysy mukana.
Lue myös: “Naisen paikka on just siellä, minne hän itse menee”
Sitten mies jätti Satun kuin nallin kalliolle
Kun mies lopulta lähti, Satu murtui. Hän ei murtunut siksi, että olisi menettänyt hyvän miehen, vaan siksi, että menetti sen miehen, jonka oli itse kuvitellut.
Rakkaus on erikoista: se saa suremaan sellaista, mitä ei todellisuudessa ollutkaan.
Satu ei osannut ottaa miehen yllätyslähtöä lottovoittona ja parhaana, mitä hänen pankkitililleen voi koskaan tapahtua, koska hormonit noradrenaliini ja serotoniini tekivät tepposensa. Noradrenaliini nostaa vireystilan ylös: sydän hakkaa, kädet hikoavat ja nälkä unohtuu, kun toista ajattelee. Samalla serotoniini laskee, mikä tekee ajattelusta pakonomaista – rakastettu pyörii mielessä aamusta iltaan, eikä muuhun oikein jaksa keskittyä. Kun toinen häipyy, pää menee sekaisin.
Lue myös: 10 tapaa parantaa unta – näin saat paremmat yöt pienillä muutoksilla
Satu oli ensimmäiset viikot aivan shokissa. Hän itki, ei pystynyt nukkumaan ja laihtui lähemmäs 7 kiloa. Myöhemmin kuvioon iski ikävän lisäksi jäätävä vihansekainen raivo, koska miehen auto löytyi “hyvän ystävättären parkkipaikalta”.
Viisi vuotta myöhemmin: mies yrittää palata
Aika kului, Satu toipui, elämä asettui.
Vuodessa Satu pääsi takaisin omille jaloilleen. Ikävä ei ollut helpottanut, mutta hän aloitti terapian ja alkoi nähdä vaivaa itsensä eteen.
Kolmessa vuodessa hän oli parantanut välinsä entiselleen perheeseen ja niihin ystäviin, jotka mies oli karkottanut.
Viisi vuotta myöhemmin kun Satu tapaili jo uutta, harkitsi oman asunnon ostoa ja mietti perheenlisäystä – ja tämä on yleensä se taianomainen hetki, kun käärmeet luikertelevat takaisin koloistaan kuin kutsuttuina. Nimittäin mies ilmoitti haluavansa tavata ja esitti kaikki kliseet: oli kuulemma miettinyt asioita. Kertoi kasvaneensa. Kaipasi heitä, vaikka he olivat olleet niin nuoria, hän ajattelee Satua ja katuu paljon.
Satu suostui tapaamiseen, koska halusi myös lopullisen päätöksen tai antaa mahdollisuuden.
Hän meni kahvilaan, istui pöytään ja odotti toiveikkaana. Häntä hermostutti, vaikka mies oli tapansa mukaan myöhässä… ja voi hyvä luoja.
Lue myös: Miksi naisten tekemä väkivalta järkyttää?
Vaaleanpunaiset lasit tippuivat sillä sekunnilla
Mies ei ollut muuttunut. Ei hitustakaan. Sama ilkeys. Sama itsesäälissä lilluminen. Samat vaatteet, ihan oikeasti. Sama epämääräinen pizzanaama, mutta nyt ilman ruusunpunaisen valon filtteriä.
Satu katsoi miestä ja ajatteli:
“Tämänkö kanssa minä halusin perustaa perheen? Tämän?”
Se ei ollut enää järkytys – se oli valaistuminen.
Satu näki nyt kaikki ne yksityiskohdat, joita rakastuminen oli huolellisesti suojellut häneltä: miehen laiskuuden, kylmyyden, egoismin, piittaamattomuuden.
Kun mies puhui, Satu kuuli ensimmäistä kertaa mitä hän oikeasti sanoi, eikä sitä, mitä Satu itse oli toivonut hänen tarkoittavan.
Itsekeskeistä narinaa, itsestään puhumista, Satun keskeyttelyä.
Satu teki jotain mitä ei olisi viisi vuotta aiemmin tehnyt, ja lähti mitään sanomatta pois. Aiemmin hän olisi pelännyt miehen suuttumista, nyt hän ei edes ajatellut muuta kuin kauppalistaa.
Kun näkö palaa, se palaa kerralla
Satun tarina on täydellinen esimerkki siitä, miten rakastuminen voi ensin sulkea silmät – dopamiini, serotoniini ja miten ne voivat myöhemmin avautua kuin verhot kevätauringolle.
Hän lähti kahvilasta kevyesti. Ei siksi, että mies olisi muuttunut, vaan siksi, että Satu oli.
Rakastuminen on aivoille stressitila. Se valvottaa, saa pysymään ylikierroksilla, ja kaikki fokus on kumppanissa.
Pitkäaikaisten pariskuntien aivokuvista pääteltiin, että rakastuminen on pysyvä olotila, mutta rakastuminen muuttaa muotoaan alkuhuuman jälkeen. Satun kohdalla aivokuvissa oltaisiin nähty täydellinen kiinni hirttäminen.
Rakastuminen on aivojen kemiallinen myrsky
Tai sitten paskimmat teknobileet, joihin koskaan voi joutua.
Jos Satun lässähdystä haluaa selittää niin sen voisi sanoittaa näin: kun rakastuminen sammuu, aivot lopettavat sen kuuluisan rakkausdiskon, jossa dopamiini ja noradrenaliini pyörivät villisti kuin perjantai-illan DJ:t.
Dopamiini ei enää palkitse jokaista “ihana hän” -ajatusta, vaan tyytyy kohteliaaseen nyökkäykseen. Perhoset vatsassa lentävät takaisin talviunille, ja noradrenaliini laskee niin, ettei sydän enää hypi kurkkuun aina kun toinen avaa suunsa.
Lue myös: Hiljaiset potkut — näin työntekijä irtisanotaan irtisanomatta
Serotoniini palaa vihdoin normaalitasolleen, mikä tarkoittaa, että häntä ei enää ajatella 17 kertaa minuutissa. Aivot vapautuvat ja alkavat muistaa, että maailmassa on myös ystäviä, ruokaa ja omia mielipiteitä.
Samaan aikaan oksitosiinin ja vasopressiinin lempeä liima ohenee. Jos suhde on hyvä, liimasta tulee rauhallista kiintymystä. Jos suhde ei ole… no, silloin liima murenee kuin kuivunut purkka. Side irtoaa, ja ihminen alkaa nähdä kumppanin sellaisena kuin hän on – ei sellaisena kuin hormonimyrsky väitti hänen olevan.
Lyhyesti: rakastumisen sammuminen on hetki, jolloin aivojen sumutus loppuu ja todellisuus astuu kuvaan. Satu kutsui sitä valaistumiseksi, tiede rakkauden sammumiseksi.