
Kuvitellaan hetki.
On perjantai-ilta. Baari on täynnä. Sisään kävelee nainen, jolla on suuri, selvästi näkyvä raskausvatsa. Hän tilaa bissen ja sytyttää ulkona tupakan.
Tilanne on arkinen – mutta samalla täynnä jännitteitä. Nyky-Suomessa raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ei ole vain yksityisasia. Se herättää vahvoja tunteita, lainsäädännöllisiä kysymyksiä, eettisiä ristiriitoja ja huolta syntymättömän lapsen oikeuksista. Vitsi piilee siinä, että sikiön oikeuksia päihteettömään kasvuympäristöön on vaikeaa suojella, koska tarvittavat tukitoimet ulottuvat vasta syntymän jälkeiseen aikaan. Äitiä on vaikea saada hoitoon saati valvottua kippailulta.
Kohdistetaan kysymys kuitenkin itse asiaan: mitä tosiasiassa tapahtuisi?
1. Ympäristön reaktio: hiljainen jähmettyminen ja nopea arviointi
Realistisin ensimmäinen reaktio on ympäristön hämmentynyt hiljeneminen. Kun raskaana oleva äiti marssii tiskille, kajauttaa tilauksensa ja kuittaa sen nordean lähimaksulla, niin ympäristön reaktio on todennäköisesti jakaantunutta.
Osa katsoo pois, koska pelkää loukkaavansa tai astuvansa vieraaseen tilanteeseen.
Osa katsoo pitkään, koska tilanne tuntuu väärältä, jopa uhkaavalta lapsen kannalta.
Osa miettii ilmoitusvelvollisuutta: esimerkiksi jos paikalla on sosiaalityöntekijä, poliisi, terveydenhuollon ammattilainen tai opettaja – heillä on lakiin kirjattu velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, mikäli syntyvän lapsen hyvinvointi on vaarassa. Poliisista ei paikalla sitten muuten olekaan hyötyä, mutta sitä käsitellään pari numeroa alempana.
Ainakin tiskillä vodkapaukkuja tilaileva äiti on sosiaalisesti niin räjähdysaltis tilanne, koska ohikulkijat vaistomaisesti arvioivat, onko tässä lastensuojeluasia vai ei.

2. Saako baarimikko kieltäytyä tarjoamasta raskaana olevalle?
Lyhyt vastaus: saa, muttei ole velvollinen.
Suomessa ei ole lakia, joka kieltäisi raskaana olevalta juoman tarjoamisen.
Mutta baarimikko saa kieltäytyä, koska ravintoloilla on oikeus kieltäytyä palvelemasta ketä tahansa asiallisilla perusteilla. Henkilökunnalla on siis oikeus käyttää omaa harkintaansa. Joskus kyseessä voi olla talon sisäinen ohjeistus, mutta henkilökunta voi pelätä konfliktia, sosiaalista mediaa tai mainekohua.
Monilla baareilla on omat kirjoittamattomat sääntönsä:
“Ei tarjoilla raskaana olevalle, koska riski väärinymmärryksistä on liian iso.”
Mitä baari EI saa tehdä?
- Ei saa nöyryyttää, kommentoida tai häpäistä.
- Ei saa syrjiä sukupuolen perusteella.
- Ei saa tehdä terveydentilaan liittyviä oletuksia ääneen - esimerkiksi näkyvä raskausvatsa on sellainen.
Siksi moni baarimikko toimii varovaisesti: kysyy ehkä, mutta ei painosta. Tai kieltäytyy kohteliaasti, mutta ei kysele mahaan liittyviä asioita.

3. Entä baarin asiakkaat? Voiko joku tehdä lastensuojeluilmoituksen?
Kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen.
Mutta kansalaisella ei ole siihen velvollisuutta, ainoastaan oikeus ja sen voi tehdä nimettömänä. Ongelmaksi vain koituu se, että jos odottavan äidin yhteystietoja ei ole, niin lastensuojelun kädet ovat sidotut.
Jos joku asiakkaista ottaa kuvan, julkaisee sen somessa ja kirjoittaa “HÄTÄ! RASKAANA OLEVA JUO”, kyse on jo julkisesta häpäisystä ja voi olla jopa laiton teko, jos henkilö on kuvasta tunnistettavissa.
Silti suurin osa ilmoituksista tulee ammattilaisilta, jotka tekevät päätelmiä neuvolassa tai terveydenhuollossa. Humalahakuinen kun päätyy päivystykseen tai juomisesta aiheutuneiden komplikaatioiden vuoksi päivystykseen useammin kuin raitis äiti. Muun muassa verenvuototaipumus lisääntyy huomattavasti, jos äiti nauttii säännöllisesti alkoholia.
Tällainen näkyvä tilanne julkisella paikalla, jossa nainen kiskaisee parit törpöt ja pitkät henkoset perään saattaisi helposti johtaa ilmoitukseen varsinkin jos käyttäytyminen on toistuvaa tai päihdeongelmiin viittaavaa.
4. Entä jos vastaantuleva nainen hymyilee ja sanoo: "Toi maha sopii sulle!"?
Voiko niin sanoa? Kyllä.
Mutta se on miinakenttä.
Julkisessa keskustelussa raskaudesta kommentoimisesta on tullut herkkä aihe.
Raskaudesta ei koskaan pitäisi päätellä mitään ulkonäön perusteella, koska kaikki suuret vatsat eivät ole raskausvatsoja, virheellinen oletus voi aiheuttaa valtavaa häpeää, tilanne voi olla lääketieteellisesti vaikea (keskenmeno, suru, lapsettomuushoidot).
Mutta tässä tilanteessa maha on selvästi raskaana olevan maha, joten asiassa ei liene tässä kohtaa epäselvää. Silti kommentointi voi olla pahaa-aavistamaton kohteliaisuus, sosiaalisesti riskialtista, tilanneherkkyyttä vaativaa jne. Joskus ihminen voi olla niin humalassa, ettei tajua tilanteen vinoutta.
Nyky-Suomessa sivulliset välttelevät suoraa puuttumista, mutta tekevät mieluiten ilmoituksen taustalta vaivihkaa anonyymisti.
5. Mitä tapahtuisi viranomaistasolla?
Neuvolan ohjeistus on selvä. Päihdeongelma raskauden aikana johtaa lastensuojeluilmoitukseen ja erityisseurantaan, mutta sekin koskee enimmäkseen huumeita. Yksittäinen olut ylittää jo ilmoituskynnyksen, mutta vielä suurkulutuskaan ei välttämättä johda huostaanottoon tai suurempiin toimenpiteisiin - lainsäädäntömme ihania kukkasia.
Ystävämme poliisi ei tekisi mitään, koska Suomen lainsäädäntö perustuu siihen, että raskaana oleva henkilö on täysivaltainen omassa kehossaan. Sikiöllä ei siis ole erillisiä, suoraan valvottuja oikeuksia, joita poliisi voisi suojella itsenäisesti.
Siksi poliisi ei voi kieltää juomasta, poistaa kapakasta, viedä tahdonvastaiseen hoitoon alkoholinkäytön vuoksi tai määrätä rajoituksia henkilökohtaiselle elämälle raskauden perusteella.
6. Kulttuurinen todellisuus: naukkailu tiineenä ei ole enää yksityisasia
Nykykulttuurissa raskaudenaikainen päihteiden käyttö koetaan laajalti lapsen oikeuksien loukkauksena ja yhteiskunnallisena huolena, joten humalahakuinen juominen ei ole enää niin yksityistä kuin vuosikymmen, pari sitten.
Raskauden aikainen alkoholinkäyttö on moraalinen kysymys, ja vuosien valistus alkoholin aiheuttamista riskeistä äidille ja sikiölle on alkanut tuottaa tulosta. Keskustelupalstoilla ja kahvipöydissä näkee ja kuulee usein taivastelua odottavista äideistä, jotka "ottavat vain muutaman" tai "ovat räkäkännissä". Joskus näkee myös tilanteita, joissa joku kysyy apua: kuinka saada humalahakuinen juominen raskaana olevalta äidiltä loppumaan?
Näkyvä päihteiden käyttö raskaana koetaan usein niin asian ulkopuolella olevien ihmisten kuin ammattilaisten silmissä yhteiskunnalliseksi hälytysmerkiksi, joka velvoittaa reagoimaan.
7. Mikä oli tämän artikkelin pihvi?
Pihvi on siinä, että asiaa on pohdittu Cityssä aikaisemminkin. Herran vuonna 2005 toimittaja Outi Pippuri kokeili mitä tapahtuu, kun lähtee vauvamasun kanssa rehdille baarikierrokselle. Pumpulivauva sai illanmittaan kyytiä kyynärpäistä, kun "odottava äiti" kuljeskeli täysissä juottoloissa kapakoimassa.
Jos joku tekisi nyt saman tempauksen, niin ei ehtisi kissaa sanoa, koska asenteet ovat (toivottavasti myös käytännössä) muuttuneet. Vaaroista tiedetään enemmän ja paheksunta on sallitumpaa ja helpompaa - jollei muualla niin ainakin somessa.





