Onko Vantaa uusi musta? Suosikkiravintolat laajentavat nyt Tikkurilaan

Tikkurilasta on hyvää vauhtia kehittymässä varsinainen herkuttelijoiden suosikkikohde.

Kuva: Pupusaari

Viime vuosina useat monet yrittäjät ovat päättäneet avata ravintolansa ja kahvilansa Helsingin keskustan sijaan lähiöihin. Esimerkkejä ilmiöstä ovat muun muassa Kauklahdessa sijaitseva Edvin Pizza Napoletana sekä Leppävaaraan avannut Villa Lilla. Nyt moni ravintola näyttää löytäneen tiensä Vantaalle.

Seuraavat suosikkiravintolat löytyvät nykyisin myös Tikkurilasta.

Putte’s Bar & Pizza

  • Mikä: Pizzeria
  • Missä: Asematie 12 B, Vantaa
  • Mitä: Artesaanipizzaa ja laatujuomia

Putte'sissa pääsee ihailemaan myös taidetta.
Putte'sissa pääsee ihailemaan myös taidetta. Kuva: Putte's

Ensimmäinen Putte’s Bar & Pizza näki päivänvalon Helsingin Kalevankadulla vuonna 2011. Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin Tikkurilaan avautui herkullisista pizzoista tunnetun Putte’sin neljäs ravintola - ensimmäinen laatuaan Vantaalla.

Tikkurilan kirkon viereen avautunut Putte’s haluaa tarjota asiakkailleen maukasta artesaanipizzaa kohtuuhintaan - paikallisella twistillä, totta kai. Ravintolan ruokalistalta voit löytää perinteisiä makuja, kuten Margheritaa ja Salamia, mutta vaihtoehtoja löytyy myös kokeilunhaluisille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi vegaaninen Meat is Murder -pizza tai Pohjois-Afrikan mausteilla höystetty lammaspizza Silence of the Lamb?

Uutuusravintolan taustalta löytyy ravintolakonkarikaksikko; Antto Melasniemi ja Heikki Purhonen. Kaksikon taidonnäytteitä ovat myös huippuravintola Ateljé Finne sekä Pontus.

LUE MYÖS: 9 x Helsingin parhaat pizzeriat

 

Pupusaari

  • Mikä: Kahvila
  • Missä: Lauri Korpisen katu 8
  • Mitä: Kahvia, lounasta ja aamiaista pitkin päivää

Pupusaareen voit lähteä nauttimaan aamupalaa silloin kun sinulle sopii.
Pupusaareen voit lähteä nauttimaan aamupalaa silloin kun sinulle sopii. Kuva: Pupusaari

Marraskuussa Jokiniemi sai uuden ihanan kahvilan, kun suosittu espoolainen Pupusaari laajensi toimintaansa Vantaalle. Pupusaaren taustalta löytyy yrittäjäpariskunta Linda Mustakari ja Juhani Kähönen, jotka avasivat ensimmäisen kahvilansa Kivenlahteen vuonna 2020 halusta tuoda palveluita ja elämyksiä lähelle kotia - toisin sanoen lähiöihin. Jokiniemen kahvila on ketjun ensimmäinen kahvila Espoon ulkopuolella.

Koko päivän saatavilla olevat aamiaislautaset, Breku-setit, ovat Pupusaaren kenties tunnetuimpia tuotteita, mutta Pupusaari on paljon muutakin. Tähän kahvilaan voit poiketa niin lounaskeitolle tai -salaatille, iltapäiväteelle tai nautiskelemaan ihanista kahveista ja vitriinituotteista.

Toimituksen huomio: Tämän kahvilan tunnelma on aivan omaa luokkaansa! Täältä poistut taatusti hymy huulilla.
 

Chitr Chicken

  • Mikä: Frittikana-ketju
  • Missä: Unikkotie 11
  • Mitä: Rapeita kanapaloja

Isot kana-annokset ovat Chitr Chickenin juttu.
Isot kana-annokset ovat Chitr Chickenin juttu. Kuva: Laura Matilainen

Tällä hetkellä Suomessa vallitsee varsinainen kanabuumi, ja uusia tähän ruokalajiin keskittyneitä ravintoloita avataan kilpaa ympäri maata. Vuonna 2019 Suomeen rantautunut Chitr Chicken -ketju valloitti Vantaan viime vuoden toukokuussa, kun se avasi 12. ravintolansa Tikkurilaan.

Ketju mainostaa tarjoavansa asiakkailleen ei enempää tai vähempää kuin universumin rapeimpia kanoja, joita on saatavilla niin fileinä, wingseinä, koipina kuin nugetteina

Lisäksi laajalta ruokalistalta löytyy burgereita, wrappeja, salaatteja, sipulirenkaita ja lisukeboxeja - ja yksitoista erilaista dippiä.

Toimituksen huomio: Säästökorilla voit säästä lompakkoa, muttet vatsaa. Ähky!
 

Mike’s Diner

  • Mikä: Hampurilaisravintola
  • Missä: Unikkotie 11
  • Mitä: Övereitä burgereita ja grilliannoksia

Mike's Diner tarjoaa burgereita suurella sydämellä.
Mike's Diner tarjoaa burgereita suurella sydämellä. Kuva: Mike's Diner

City kertoi viime keväänä legendaarisen Mike’s Dinerin laajentavan toimintaansa myös Vantaan Tikkurilaan.

LUE LISÄÄ: Tikkurilaan laajentanut Mike’s Diner on enemmän kuin pelkkä burgerimesta - "Nakki-Mikko" haluaa jäädä ihmisten mieliin: “Luovuutta on käytetty”

Kyseessä on Nakki-Mikkonakin tunnetun Mikko Sorjolahden yritys, joka ei halua tarjota asiakkailleen pelkästään ruokaa, vaan kokonaisvaltaisia elämyksiä. Mike’s Diner tunnetaankin laajalti myös erilaisista tempauksistaan ja luovista ideoistaan.

Ravintolan ruokalistalta löytyy laaja kattaus persoonallisia burgereita, joiden joukosta jokainen löytää taatusti juuri omaan suuhunsa sopivan suosikin. Hampurilaisten välistä löytyy niin talon omalla reseptillä valmistettuja naudanlihapihvejä, Corn Flakeseillä kuorrutettua kanaa kuin pariloitua nyhtöpossua.
 

Baston

  • Mikä: Cocktailbaari (suljettu tilapäisesti)
  • Missä: Unikkotie 11
  • Mitä: Cocktaileja ja rentoa tunnelmaa

Baston toimii niin after workeihin kuin illanistujaisiin.
Baston toimii niin after workeihin kuin illanistujaisiin. Kuva: Baston

“Jokainen päivä on cocktailin arvoinen.” Näin kerrotaan lokakuussa Tikkurilaan auenneesta cocktailbaarista, Bastonista. Baston on omien sanojensa mukaan hyvällä fiiliksellä täytetty trendikäs olohuone, jossa nautitaan ennen kaikkea laadukkaista juomasekoituksista.

Vaikka huippucocktailit ovat tässä paikassa pääosassa, vaihtoehtoja löytyy tietysti myös viinien, oluiden ja muiden virvoitusjuomien ystäville.

Vaikka Tikkurilan Baston on lajinsa ensimmäinen cocktailbaari, yrityksen taustalta löytyvä Mut-Is Oyei ole ensimmäistä kertaa asialla. Yhtiö omistaa muun muassa livemusiikista tunnetun Torello-ravintolan.

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi