Orion jatkaa uuden komennon alla – Elävän kuvan keskus otti legendaarisen leffateatterin pyörittämisen harteilleen

Elokuvan ystävät huokasivat helpotuksesta, kun kaupungissa säilyi 35 mm:n filmikopioiden esittämismahdollisuus.

Kuva: Juho Nurmi / Helsingin kaupunginmuseo

Elokuvan ja vanhojen teatterien ystävät saivat huokaista helpotuksesta, kun selvisi, että yksi kaupungin harvoihin vanhoihin leffateatterikaunottariin kuuluva Orion löysi toiminnalleen jatkajan. Legendaarinen elokuvateatteri Orion avaa ovet helmikuussa remontin jälkeen, kun elävän kuvan keskus ELKE ry alkaa kehittää Orionista elokuvakulttuurin tapahtumakeskusta.

Orion oli lakkauttamisuhan alla, sillä sitä tähän asti pyörittänyt Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) siirtää esitystoimintasa uuteen Keskustakirjastoon vuoden 2019 alusta.

Orionin uuteen aikaan tulee leffanäytösten lisäksi kuulumaan yleisökeskusteluja, tekijävierailuja ja alan järjestöjen tapahtumia sekä leffafestareita.

”Yleisölle tämä tarkoittaa paitsi laatuelokuvien esitystoiminnan jatkumista, myös toiminnan laajentumista entistäkin osallistavammaksi”, yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Kujanpää kertoo.

Orion tulee säilymään arvokkaana klassikkoelokuvien, taiteellisesti kunnianhimoisten uusien elokuvien sekä kotimaisten ensi-iltojen näyttämönä. Yhteistyötä tullaan tekemään elokuvien maahantuonti- ja levitysyhtiöiden, Risto Jarva -seuran, Dokumenttikillan, alan tekijäjärjestöjen, kulttuuri-instituuttien, oppilaitosten ja lukuisten muiden toimijoiden kanssa.

Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

Yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kanssa toteutetaan esityssarjoja 35 mm:n filmikopioilta. Elokuvia tarjotaan niin eläkeläisyleisölle, koululaisryhmille, perheen pienimmille kuin valtavirrasta poikkeavien elokuvien ystäville. Katsojatavoitteisiin kurotetaan monipuolisen perusohjelmiston ja tapahtumallisten esityskokonaisuuksien avulla.

”ELKE pyrkii toimimaan Orionissa koko elokuva-alan hyväksi. Erityisen lähellä sydäntämme ovat kotimainen elokuva ja elokuvakasvatus”, Kujanpää sanoo.

Ennen toiminnan aloittamista Orioniin rakennetaan esteettömyysvaatimukset täyttävät wc-tilat ja pyörätuoliluiskat tammikuun 2019 aikana. Elokuvateatteri aloittaa toimintansa helmikuussa 2019, ja yhdistys hakeekin nyt hankkeelleen toiminnanjohtajaa ja teatteripäällikköä.

”Orionista luodaan elokuvien ja elokuva-alan monipuolinen kulttuurikeskus. Yleisö voi luottaa siihen, että Orionin ohjelma on laadukasta – ja siitä pääsee nauttimaan historiallisessa ja puitteiltaan arvokkaassa ympäristössä”, Kujanpää toteaa.

Tieto Orionin toiminnan jatkosta otettiin ilolla vastaan esimerkiksi Facebookin Pelastakaa elokuvateatteri Orion! -ryhmässä, missä iloittiin etenkin 35 mm:n filmiprojektoreiden säilymisestä käytössä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi