Taide kohtaa saariston Helsingissä – Vallisaari saa uuden suurtaidetapahtuman

Helsinki Biennaali tuo ensi vuoden kesäksi joukon huippuluokan taiteilijoita tekemään Vallisaaresta kauniin.

Vallisaari avattiin yleisölle vasta muutama vuosi sitten.
Vallisaari avattiin yleisölle vasta muutama vuosi sitten. Kuva: Helsinki Biennaali

Helsinki voisi olla maailman kaunein kaupunki. Tyylikäs rakentaminen, luonnon läheisyys, Flow’n ja Lux Helsingin kaltaiset näyttävät tapahtumat sekä avoimet ja upeat julkiset tilat museoista kirjastoihin tekevät jo Helsingistä kauniin ja lisää on suunnitteilla.

Helsinki ei ole vielä ottanut kaikkea iloa irti merellisyydestään, mutta sitä varten on olemassa strategia. Lähisaaristo on vasta aukeamassa suuremmille joukoille ihmisiä ja nyt sitä halutaan avata lisää suurtaidetapahtuman avulla.

Kesällä 2020 Vallisaaressa järjestetään ensimmäistä kertaa Helsinki Biennaali, taidetapahtuma, joka esittelee kaupunkilaisille ja matkailijoille korkeatasoista kuvataidetta kansainvälisiltä huipuilta ja suomalaisilta huipuilta.

Näyttävää taidetta kutkuttavassa ympäristössä

Pitkään ainoastaan sotilaskäytössä toiminut Vallisaari tarjoaa taiteilijoille leikkikentän, jonka avulla voi synnyttää monenlaisia taidekokemuksia. Luonnon ja taiteen poikkeuksellisella kohtaamisella pyritään luomaan eeppinen tapahtumakokemus ja samalla ylittämään kansainvälinen uutiskynnys.

“Vallisaari on jännittävä ja kansainvälisestikin poikkeuksellinen kokeilualusta tuottaa uutta taidetta. Saari luo ainutlaatuisen ja erityisen mahdollisuuden yleisön ja taiteen kohtaamiseen”, sanoo Helsingin Taidemuseon HAMin johtaja Maija Tanninen-Mattila. HAM vastaa biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta.

“Suomessa tehdään ja esitellään kansainvälisestikin kiinnostavaa nykytaidetta. Biennaali on upea mahdollisuus nostaa entistä paremmin esille suomalaisia nykytaiteilijoita, mutta yhtä lailla esitellä Helsingissä kansainvälisiä huippunimiä”, Tanninen-Mattila summaa.

Taiteilijat on kutsuttu tekemään uutta taidetta nimenomaan Vallisaaren puitteisiin.

“Paikkasidonnaiset teokset ovat vuoropuhelussa saaren ja siitä kumpuavien aiheiden kanssa”, sanoo HAMin näyttelypäällikkö Pirkko Siitari.

HAMin Pirkko Siitari (kuvassa) vastaa Biennaalin kuratoinnista yhdessä julkisen taiteen päällikkö Taru Tapolan kanssa.
HAMin Pirkko Siitari (kuvassa) vastaa Biennaalin kuratoinnista yhdessä julkisen taiteen päällikkö Taru Tapolan kanssa. Kuva: Matti Pyykkö

Osaksi kaupungin tarinaa

Biennaali järjestetään nimensämukaisesti kahden vuoden välein. Ensimmäiseen tapahtumaan ensi kesänä osallistuu noin 30 taiteilijaa, joiden nimet julkaistaan ensi keväänä.

Pormestari Jan Vapaavuoren mukaan Helsinki Biennaali voisi olla keskeinen osa kaupungin merellistä identiteettiä.

”Biennaali on paljon enemmän kuin näyttely – se tuo Helsingin identiteetin merellisenä pääkaupunkina kaikille koettavaan muotoon.”

“Kulttuuri ja taide ovat aina olleet keskeinen osa Helsingin identiteettiä ja yhä kasvavissa määrin osa kaupungin kansainvälistä vetovoimaa. Helsinki kehittyy edelleen kaupunkina, jossa vahvoja taideorganisaatioita täydentävät ruohonjuuritason toimijat sekä tapahtumallisuus“, Vapaavuori sanoo.

Helsinki Biennaali on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma. Biennaalin sydän sijaitsee HAM Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa, mutta se levittäytyy myös muualle kaupunkiin, kuten kulttuurikeskuksiin, tapahtumina ja työpajoina.

“Helsingin kaupungin kulttuurikeskukset ovat mukana luomassa ohjelmatarjontaa eri puolille kaupunkia lapsille ja nuorille. Näin yhä useampi kaupunkilainen voi osallistua biennaaliin”, apulaispormestari Nasima Razmyar sanoo.

Biennaalin rakentamista helpottaa huomattavasti sen taustalta löytyvä rahoitus. Jane ja Aatos Erkon säätiö lahjoitti hetki sitten 2,5 miljoonaa euroa tapahtuman perustamiseen ja kehittämiseen.

Kuva: Jessica Sorola

Luontoa kunnioittaen

Herkkä luonto asettaa taidetapahtumalle tarkat raamit, joista HAM huolehtii yhdessä Vallisaarta hallinnoivan Metsähallituksen kanssa. Taideteokset sijoitetaan saarelle luontoa kunnioittaen ja Metsähallituksen antamia reunaehtoja noudattaen. Biennaalille tehdään ympäristöohjelma, joka noudattaa Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän suosituksia. Helsinki Biennaali on tilannut myös BIOS-tutkimusyksiköltä taustaselvityksen, jossa tarkastellaan sosio-ekologisen kestävyyden näkökulmasta viitekehystä, johon tuleva biennaali sijoittuu. 

“Pyrimme minimoimaan tapahtuman ympäristökuormituksen ja samalla maksimoimaan siitä syntyvän ilon ja inspiraation. Taiteen kokeminen keskellä villiä saaristoluontoa voi paitsi herättää uusia ajatuksia myös vahvistaa ihmisten luontosuhdetta”, Maija Tanninen-Mattila sanoo.

Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein järjestettävä kansainvälinen nykytaiteen suurtapahtuma. Biennaalin tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo HAM. Biennaali on osa Helsingin kaupungin merellistä strategiaa, ja se järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa 12.6.–27.9.2020.

2 kommenttia

suvi06

12.5.2019 19:12

kiitos

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WillowCarty

15.6.2019 04:44

Suomenlahdella (Itämerellä) sijaitseva Helsinki on rakennettu suojelemaan satamaa, kun Helsinki on edelleen ruotsalaisen vallan alla. Mutta nyt Helsinki ei ole vain Suomen taloudellinen, kulttuurinen ja poliittinen keskus, vaan myös kuuluisa matkailukaupunki Euroopassa, jolla on antiikin museot, Euroopan edistyksellisin arkkitehtuuri. Euroopassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi