Pakko-oireinen häiriö (OCD) koskettaa noin yhtä neljästäkymmenestä aikuisesta ja yhtä sadasta lapsesta tai nuoresta. Siitä huolimatta moni elää oireiden kanssa vuosia ilman diagnoosia – usein siksi, että häiriöön liittyy paljon väärinkäsityksiä.
”OCD:tä pidetään usein vain pienenä persoonallisuuden piirteenä, että kaikki ovat ’vähän OCD’. Todellisuudessa kyse on vakavasta mielenterveyden häiriöstä, joka voi viedä elämänhallinnan täysin”, muistuttaa International OCD Foundation.
Tässä kolme todellista tarinaa ihmisiltä, jotka elävät OCD:n kanssa. He jakavat tarinansa, koska haluavat murtaa sairauteen liittyvää stigmaa.
1. “Yhdeksänvuotiaana elämäni pysähtyi”
Elise kertoo, että hänen OCD:nsä alkoi varhain.
“Tein joitakin pieniä pakko-oireita ensimmäisellä luokalla, mutta ne olivat lieviä. Kun olin yhdeksän, kaikki muuttui yhdessä yössä. OCD:ni muuttui täysin lamaannuttavaksi.”
Myöhemmin hänelle selvisi, että syy oli PANS-oireyhtymä, eli elimistön puolustusjärjestelmän aiheuttama neuropsykiatrinen tila, joka voi laukaista OCD:n.
“On käsittämätöntä, että OCD:lle vitsaillaan, sillä se on tunteellisesti piinallisin asia, jota olen koskaan kokenut.”
Elisen mieli täyttyy pakkomielteistä: rakastanko oikeasti kumppaniani, olenko homo, kehitynkö skitsofreenikoksi, sanonko jotain sopimatonta julkisesti, hyppäänkö autosta liikkeessä.
“Ajatukset olivat tauottomia ja kuluttavia. Ne eivät vain menneet pois.”
2. “Parisuhde-OCD repii mieltä kahteen suuntaan”
OCD voi kohdistua myös ihmissuhteisiin.
“Parisuhde-OCD on lamaannuttavaa”, kertoo eräs anonyymiksi jäänyt haastateltava.
“Pääni heittelee minua kahden ääripään välillä: pidänkö edes kumppanistani – vai pitääkö hän minusta? Vaikka kaikki olisi hyvin, OCD yrittää löytää vikoja.”
Hän kuvaa elävänsä jatkuvassa epävarmuudessa, jossa jokainen tunne ja hetki joutuu mikroskoopin alle.
“Terapiasta ja ymmärryksen lisääntymisestä on ollut suuri apu. Kun oppii tunnistamaan, että kyse on häiriöstä, eikä todellisesta epävarmuudesta, voi vähitellen päästää irti.”
3. “Se esti minua lähtemästä kotoa”
“‘Just right’ -tyyppinen OCD voi olla todella lamauttavaa. Suuren osan elämästäni olen tuntenut paniikkia ja syvää epämukavuutta silloin, kun asiat eivät olleet juuri niin kuin niiden piti olla — kun ne eivät olleet ’ihan oikein’.
Se saattoi liittyä mihin tahansa: siihen, miten esineet oli aseteltu, miten ihmiset käyttäytyivät minua kohtaan, tai siihen, miten tilanteet ympärilläni etenivät. Kaikessa oli läsnä jatkuva tunne jyrkästä rajasta, jossa asiat olivat joko oikeita tai vääriä — ilman mitään välimuotoa.
Tällainen tapa elää oli uuvuttava ja kivulias. Myös ihmissuhteissani, jos jokin ei tuntunut ’ihan oikealta’, ajauduin helposti paniikkiin ja ahdistukseen. Se maksoi minulle ihmissuhteita ja aiheutti etäisyyttä minulle rakkaiden ihmisten kanssa.
Tarpeeni kontrolloida kaikkea ja pitää kaiken täydellisessä järjestyksessä esti minua arvostamasta elämää sellaisena kuin se oli. Se esti minua lähtemästä kotoa. Se teki syömisestä vaikeaa. Ja se pakotti minut näkemään maailman jäykän ja mustavalkoisen linssin läpi.”
— Matthew Antonelli, IOCDF:n operatiivinen johtaja
Lue myös: Tutkimus: lapsuudessa saatu hellyys näkyy aikuisuudessa
4. “En sopinut stereotypiaan”
“Lapsena minua kuvailtiin usein taikauskoiseksi tai vain ahdistuneeksi. Mieleni harhaili jatkuvasti, täynnä sitä mitä kutsuin ’pahimmiksi mahdollisiksi skenaarioiksi’. Kuvittelin kaiken, mikä voisi mennä pieleen – erityisesti asiat, jotka voisivat estää minua saavuttamasta seuraavaa suurta ja innostavaa etappia elämässäni.
Pohdin jatkuvasti, voisiko jokin tekemäni asia sinä päivänä jotenkin muuttaa kohtaloani ja estää minua kokemasta kaikkea sitä, mitä elämä voisi tarjota.
Kun vartuin, hakeuduin lopulta apuun ja sain diagnoosiksi yleistyneen ahdistuneisuushäiriön.
Vasta raskauden ja vaikean synnytyksen jälkeisen ajan jälkeen sain OCD-diagnoosin. En ollut koskaan ajatellut, että minulla voisi olla pakko-oireinen häiriö, koska en sopinut stereotypiaan: en ollut ylettömän siisti, enkä tehnyt näkyviä rituaaleja. Ne olivat ainoita piirteitä, jotka olin koskaan liittänyt OCD:hen.
Lue myös: Märkä tukka ei aiheuta flunssaa – lääkärit paljastavat sitkeimmät terveysmyytit
Mutta tavattuani useita psykiatreja opin, että OCD voi ilmetä monin eri tavoin.
Ymmärsin, että jatkuva tarpeeni saada sanallista varmistusta kumppaniltani ja toistuva herätyskellon tarkistaminen – viisi tai kuusi kertaa kahden minuutin sisällä – olivat itse asiassa omia rituaalejani.
Pakkoajatukset siitä, että vauvalleni voisi tapahtua jotain pahaa, jos sulkisin silmäni hänen nukkuessaan, ajoivat minut lopulta hakemaan kunnolla apua ja aloittamaan lääkityksen.
Nyt, lähes kaksi vuotta virallisen diagnoosin jälkeen, olen löytänyt hoitosuunnitelman, joka todella auttaa.”
— Anonyymi OCD-soturi
“Ei vain siisteysneuroosi”
OCD on paljon muutakin kuin siivouspakkoa tai järjestelmällisyyttä. Se on ahdistuksen ja kontrollin tarvetta, joka voi lamauttaa elämän, mutta myös tila, josta voi toipua oikean avun avulla.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia (ERP) ja lääkitys ovat osoittautuneet tehokkaiksi hoitomuodoiksi, ja tärkeintä on hakea apua ajoissa.
“Elämän ei tarvitse kutistua OCD:n ympärille. Kun saa oikean tuen, voi alkaa elää uudelleen”, Elise sanoo.
Lähde: Vice
