Kadulle ei sovi virtsata. Se on ilmeistä. Mutta saako ystävien seurassa röyhtäillä? Joitakin se ei häiritse, mutta mistä olla varma? Ei mistään. Lähipiirissä käytöstavat höllentyvät, mutta kaikille se ei sovi.
Internetkyselymme huonoista tavoista tuotti rutkasti palautetta. Vastenmielisintä läheisen käytöksessä olivat ruokailuun liittyvät tavat, kuten ruoka suussa puhuminen ja maiskutus. Ne ärsyttivät kahdeksaatoista prosenttia vastaajista. Samojen fraasien toistelu puheessa häiritsi kuutta prosenttia.
Sitä vastoin julkinen nenän kaivaminen sai vain yhden äänen, eikä röyhtäilykään kiusannut kuin kolmea prosenttia, vaikka huonoja tapoja molemmat ovatkin. Mikä nyt sitten oikeastaan on huono tapa ja mikä ei?
“Huonoin tapa on niin sanottu minä-elämä”, toteaa tapakasvattaja Kaarina Suonperä.
“Toisen jättäminen huomiotta, minäkeskeinen elämäntyyli. Mitä muista, kunhan mulle riittää. Se on kiireisen, hektisen elämän tuomaa huolimattomuutta, ja kuitenkin toisille pitäisi aina antaa tilaa.”
“Kuuntele vaikkapa joskus puhelimessa puhuvia ihmisiä! Aina sanotaan, että mä kävin, mä tein sitä. Parisuhteissakaan ei juuri koskaan sanota me.”
Perinteisesti tapakoodit ovat saaneet alkunsa aristokraattien keinoista erottaa itsensä köyhälistöstä. Ensimmäinen tapaopas ilmestyi vuonna 1526, kirjoittajana hollantilainen Erasmus. Hän esitti muun muassa, että pöytäliina ei ole niistämistä varten. Myös pöydälle sylkeminen kiellettiin.
Paikoittain hyviä tapoja pidetään edelleenkin snobbailun merkkinä, vaikka niillä on taipumus levitä kuin kulovalkea, kuten tavoilla yleensäkin.
Entä kotioloissa? Moniko sulkee vessan oven ollessaan yksin?
“Kyllä pitäisi sulkea”, Suonperä toteaa tiukasti.
“Siksihän vessassa ovi on. Kotonakin tulee noudattaa hyviä tapoja, omankin viihtyvyyden vuoksi. Mitäs jos se ovi unohtuu auki, kun ollaan vieraiden luona kylässä? Ja jollei kotona ole tapoja, huonot tavat lähtevät leviämään kotioven ulkopuolelle. Ja siinä sitten ollaan, vaikeudet sylissä. Kukas ulkopuolella jeesaa?”
Kiroilu on hyvä esimerkki levinneestä huonosta tavasta: sen perusteella ketään ei enää tuomita huonoksi kansalaiseksi. Yllättävää kyllä, vuonna 2001 suomalaisten ja saksalaisten lukioikäisten kesken tehdyssä vertailussa vain kahdeksantoista prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että kiroilu kuuluu rikkaaseen kielenkäyttöön. Saksalaisilla luku oli kuusikymmentäkahdeksan.
“Kouluissa ja tapaluennoilla olen joskus sanonut nuorille, että kyllä minäkin osaan kiroilla. Haluatteko, että aloitan heti. Vaan eipä ole yhtään kättä noussut myöntymisen merkiksi”, Suonperä täräyttää.
Lukijoidemme mielestä keskeyttely ja päälle puhuminen on yhtä raivostuttavaa kuin samojen fraasien toistelu. Suonperä muistuttaa ironisesti kansasta, jolla on sananlaskut puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa ja hiljaisuus on hyve.
“Esimerkiksi Ranskassa keskeyttely on tapa keskustella. Ja kaikki saavat asiansa sanottua.”
“Olemme hirveän kiltti kansa. Siedämme kaikenlaista, huonoa palvelua ja surkeaa laatua, mutta sanomme sitten sen selän takana. Puhe erottaa meidät eläimistä. Miksi emme sano korrektisti suoraan?”
Suonperä vastaa itse omaan kysymykseensä.
“Meidät suomalaiset on kasvatettu pelolla. Ruodusta ei paljon saa poiketa. Kun nauraa julkisesti, saa poikkeavan leiman otsaansa.”
Ihminen on laumaeläin. Kirjassa Evoluution ihmiskuva todetaan, että mitä kehittyneempi on yksilön moraali, sitä paremmin onnistuu vuorovaikutus ryhmässä. Nykykäsityksen mukaan korkeamoraalinen henkilö toimii ei vain oman menestyksen, vaan yhteisen hyvän puolesta.
Ryhmällä on omat sosiaaliset norminsa, joita ryhmän jäsenten tulee noudattaa. Yksilö muodostaa käsityksensä näistä normeista aiempien kokemusten ja roolien perusteella.
Yleensä esimerkiksi röyhtäilyä tai sotkemista ei pidetä moraalisesti yhtä tuomittavana rikkeenä kuin toisesta ryhmän jäsenestä juoruilua.
Jos yhden jäsenen toiminta uhkaa ryhmän kiinteyttä, seurauksena on usein rangaistus. Muiden moraalisten seikkojen lisäksi sen pelko määrää toimimista ryhmän jäsenenä. Tavallisesti rangaistus on ryhmästä erottaminen.
Jos läheisen käytös siis häiritsee, Suonperä kehottaa sanomaan asiasta. Jos vasten kasvoja ei tee mieli ilmoittaa, esimerkiksi sähköposti on varovainen tapa lähestyä. Mutta jos kaveri loukkaantuu?
“Ja loukkaantuukin. Alue on hyvin herkkä. Minäkeskeisyys nousee esiin: ‘Minähän teen just niin kuin haluan.’”
“Mutta parempi sanoa kuin antaa suhteen kariutua siihen, ettei saa sanottua. Liian usein vaan asiat huomataan vasta, kun ollaan seinän ja tapetin välissä. Ihmisten tulisi pitää itseään vähän silmällä.”
“Ja on hyvä muistaa pieni suomenkielinen sana anteeksi. Sen käyttö pelastaa paljolta.”
Lukijoilta
“Järisyttävän ärsyttäviä ovat ihmiset, jotka syödessään viivähtävät katsomaan suuhun menevää ruokapalaa. Juttu ei ole siinä etteikö ruokaa saisi ihailla, mutta se tietynlainen omahyväinen katse, varsinkin miehillä, on vavisuttava.”
Nainen, 27 vuotta
“Poikaystäväni rassailee jalkapohjista kovettumia ja jättää nahan palat olohuoneen pöydälle. Oksettavaa.”
Mies, 52 vuotta
“Isässäni ärsytti eräs piirre. Kun oli kymppiuutisten aika ja ankkuri sanoi “Kymmenen uutisista hyvää iltaa”, isäni vastasi aina siihen “No hyvää iltaa”. Minähän fiksuna tyttönä aloin apinoimaan häntä, ja eipä mennyt kauaakaan, kun isäni lopetti idioottimaisen vuoropuhelunsa tv-ihmisten kanssa.”
Nainen, 22 vuotta
“Ihmisenä-sanan käyttö. ‘Mä tykkään siitä ihmisenä.’ Hyi helvetti.”
Mies, 20 vuotta
“Ystäväni matki hiustyyliäni koko ajan. Kesälomalla hän puhelimessa kysyi, miten hiukseni ovat. Sanoin hänelle, että olin leikannut ne ihan lyhyiksi! Viikkoa myöhemmin ystäväni soittaa minulle ja kertoo, että nyt hänkin on leikannut hiuksensa.”
Nainen, 24 vuotta
“Jos en vastaa jostain syystä puhelimeeni, kaverini ei voi odottaa, että soitan takaisin. Hän voi soittaa 8 kertaa uudelleen, jos en vastaa.”
Mies, 24 vuotta
“Niinkin yleinen ärsyke kuin päteminen. Pelkkä pätemisen aikomus saa kasvojen ilmeen muuttumaan kylmän ylimieliseksi, ja äänensävy muuttuu nasaaliksi, kuivakaksi horisemiseksi. Yleisilmeenä on ‘kyllä mä vittu hei tiiän’. Pahinta tämä on kun aiheena on jokin aivan turhanpäiväinen, mutta henkilö kokee silti tarvetta jakaa ainoan-ja-oikean mielipiteensä. Työskennelkää identiteettiongemienne kanssa ja säästäkää meidät muut egonpönkityslöpinöiltänne!”
Nainen, 20
“Olin 1,5 tunnin palaverissä, jossa nenäkäs kaikentietäjämuija käytti 114 kertaa hokemaa ‘itse asiassa’. Asiaan voisi itsekukin mennä ilman tätä suhisevaa sanallista itsetehostinta.”
Mies, 40
