Baari palkkaa ojentajan, koska sen terassille täytyy olla pöytiintarjoilu

Kallion Riviera tekee loogisen ratkaisun alkoholilain ollessa tiellä.

Kalliossa sijaitseva elokuvateatteri-baari Riviera on törmännyt Suomen alkoholilainsäädännön älyttömyyksiin, mutta ei ole jäänyt suinkaan neuvottomaksi. Lain mukaan anniskelualueen ulkopuolelle ei saa viedä alkoholia sisältäviä juomia ja esimerkiksi terassin kanssa tässä saattaa syntyä ongelma.

Riviera rakentaa kovaa vauhtia elokuvateatterinsa eteen parklettia, eli parkkiruutuun sijoitettua terassia. Idea on kaupunkikulttuurin kannalta mahtava, mutta jalkakäytävä jää parkkiterasseissa juomille sallitun alueen ulkopuolelle.

Elokuvateatteri julkaisi videon muodossa työilmoituksen, jossa etsitään "ojentajaa", eli henkilöä, joka tarjoilee oluesi pöytään. Vaatimuksena työhön on vähintään kaksi vuotta baarikokemusta ja pitkät raajat katsotaan eduksi. 

Katso videolta, mitä ojentajan työnkuva käytännössä tarkoittaa.

4 kommenttia

Kalliosta

8.6.2017 15:55

Eikö oven ja terassin välille voisi rakentaa vaikka pienen sillan tai maalata alueen, jota pitkin terassille voisi liikkua tuopin kanssa luvallisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MaZoooR

8.6.2017 18:34

Ei tietenkään voi! Sehän olisi liian helppoa ja loogista. Virallinen vastaus olisi luultavasti että jalkakäytävällä tulee olla esteetön kulku ja tässähän nyt tietenkin "virkamiehien" vastaus olisi että ihmiset kuitenkin (!) jäisi nauttimaan niitä juomiaan siihen maalatun alueen päälle estäen jalkakäytävän käytön. ;)

Anon myös

8.6.2017 21:37

Muualla euroopassa "ojentajamiestä" kutsuttaisiin tarjoilijaksi. Eli itkemisen sijasta niin eikö voisi kokeilla pöytiintarjoilua? Tämäkin ratkaisi ko ongelman. Käsittääkseni tarjoilioiden tuntipalkat ovat aika mitättömät vaikka näistäkin ravintola-alalla jaksetaan aina itkeä. Tästä voisi olla myös sellainen puoli, että asiakkaiden ei tarvitse odotella juomialasi tyhjänä (asiakastyytyväisyys) ja ravitsemusliike saisi ehkä lisämyyntiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tarjoilija

9.6.2017 15:10

Toisessa yhteydessä ojentajaa saatettaisiin kutsua myös yllättäen tarjoilijaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi