Kuka teillä määrää, Päivi Räsänen?

Vaalipommi osa 2. Ari Peltonen kohtaa kristillisdemokraattien puheenjohtajan.

Päivi.
Päivi.

Miksi ei-kristittyjen pitäisi elää teidän Raamattuun pohjautuvan maailmankuvanne mukaan?

"Kristillisiin arvoihin pohjautuvilla on samanlainen oikeus edistää yhteiskunnallisia päätöksiä kaikkien muiden tapaan arvojensa pohjalta vaikkapa avioliittolaissa."

Mutta kun teidän arvonne perustuu Raamattuun, niin silloinhan te vaaditte muitakin elämään Raamatun käsitysten mukaan!

"Kristillisten arvojen mukaan, sanotaan näin. Avioliitolaissa kantamme on kylläkin aivan yleismaailmallinen."

Anteeksi, taisin potkasta sua... Missä kohtaa Raamatussa mainitaan sana avioliitto ja kielletään se samaa sukupuolta olevien välillä?

"Sitähän siinä tarkoitetaan ja kyllä avioliitto-sana esiintyy Raamatussa."

Ryhtyisitkö lesboilemaan, jos Raamattu kehoittaisi siihen?

"Heh heh, e-en mä halua vastata tällaisiin kysymyksiin, että jos Raamatussa käskettäisiin tappamaan sinut, niin tekisinkö sen."

Harva rinnastaa homoseksuaalisuuden ja tappamisen. Raamatun käskyt ovat takuulla isompi asia kuin pienemmät viittaukset, ja sinä olet aivan takuulla valehdellut. Miksi olet kieltämässä muilta pienempää syntiä, mihin itse syyllistyt?

"Eihän synnin tekoa pysty kieltämään lailla, joilla ei voikaan säädellä kaikkea ihmisen moraalia."

Sinun mielestäsi seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon, ja nyt kun homot haluaisivat elää tuon kannattamasi perinteisen arvon mukaan, niin ei kelpaa!

"Avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio."

Uskotko Raamatun tarinaan Nooan arkista?

"Kyllä mä uskon Raamattuun ja sitä kautta tuohonkin."

Sä varmaan ymmärrät tarinan kuulostavan lapselliselta sadulta...?

"Sanotaan näin, että kyllä Jeesuksen neitsyestä syntyminen ja kuolleista nouseminen kuulostaa aika uskomattomalta, ja kyllä minä siihenkin uskon!"

Entä enkeleiden olemassaoloon?

"Kyllä."

Raamatun mukaan ihmiset elivät joskus 850–950-vuotiaksi. Lisäksi Jumala vaatii että sapattia viettämättömät tulisi tappaa. Jumala ilmoittaa laittavansa ihmiset syömään omien lapsiensa lihaa. Jumala hyväksyy orjuuden, kuten myos kivityksellä tapahtuvat teloitukset. Sinä ilmeisesti hyväksyt kaiken tuon, kun se on Raamatun mukaan Jumalan tahto!

"Raamattua voi ymmärtää vain sen ytimestä, Jeesuksen ristinkuolemasta käsin. Jeesus on kärsinyt sen tuomion, josta Raamatussa puhutaan. Eikä meillä kenelläkään ole oikeutta tuomita toisiamme."

Kuuluuko miehen olla perheen pää?

"Heh, nää ei oikein kuulosta puoluejohtajakysymyksiltä..."

Kun teidän moraalinne perustuu Raamattuun, niin täytyyhän se selvittää, mitä tämä moraali käytännössä tarkoittaa!

"Täytyy tehdä ero lainsäädännön ja ihmisen yksityiselämän kanssa."

Nimenomaan yksityiselämään kuuluu, mitä aikuiset ihmiset puuhaa vällyjen välissä!

"Niin kuuluukin."

Miksi te olette kieltämässä sitten sen perusteella ihmisiltä kansalaisoikeuksia?

"Ei me puututa, mitä siellä vällyjen välissä tapahtuu."

Mut siitä johtuen te olette kieltämässä oikeuden adoptoida ja mennä naimisiin!

"Se on eri asia... Onhan ihmisiä, jotka on suhteessa alaikäisiin, eikä me olla muuttamassa lakia, että ne voisivat mennä naimisiin. Moniavioisuuttakaan emme hyväksy, vaikka monella on rinnakkaisia suhteita."

Mä väitän, että sä et uskaltanut äsken sanoa miehen olevan perheen pää, kun se ei olisi hyvä kannatukselle...

"Kyllä mä uskallan sanoa sen ääneen, mutta puheenjohtajahaastattelussa odotan poliittisia kysymyksiä. Mutta kyllä mä niin ajattelen."

Tulihan se sieltä! Miltä kuulosti, kun Gaddafi kehoitti taannoin Italiassa läsnäolijoita kääntymään muslimeiksi?

"Aika röyhkeältä se kuulostaa, ehkä kyse oli tietoisesta provokaatiosta".

Mitenkäs toi nyt eroaa Raamatun lähetyskäskyn noudattamisesta?

"Meillähän on uskonnonvapaus kertoa mitä haluamme."

Eli Gaddafikin käytti vain uskonnonvapauttaan...

"Mutta kuuntelijoille oli maksettu paikalle tulosta".

Periaate on aivan sama, kun nälkää näkevien hätää hyödynnetään lähetystyössä.

"Lähetystyöhön kuuluu, että ihmisiä autetaan kokonaisvaltaisesti ja samalla julistetaan evankeliumia, koska sehän on suurin asia ihmisille, että saavat syntinsä anteeksi."

Vai niin. Määrittele taikausko.

"Se on ihmisen tietynlaista kohtalonomaista uskoa epärationaalisiin lainalaisuuksiin."

Tuohan pätee jumalaankin, siinäpä vasta onkin epärationaalinen lainalaisuus!

"Eihän Jumala voi olla järjellä ymmärrettävissä."

Toimintasi on siis järjetöntä!? Mitä järkeä on perustella toimintansa järjettömyydeltä? Miltäs kuulostaisi, jos minä väittäisin olevani jumala?

"Heh, täysin järjettömältä!"

Kysyit Pride-iskujen jälkeen, johtuivatko ne poliittisen eliitin arvoliberalismista...

"Kysyin sen silloin ihan vilpittömästi, mutta jälkikäteen vastasin, että ilmeisesti näin ei ole. Aluksi oletin muuta kuin mitä nyt oletan, kun olen saanut tapahtumasta lisää informaatiota. On kummallista, jos ei voi pohtia, mistä tällaiset teot syntyy."

Voi pohtia, provosoiko kristittyjen asema maailmassa WTC-iskut?

"Ilman muuta voi kysyä, ja mä uskon. että se jollain tavalla vaikuttikin niihin."

Eikö Jumala halua teidän menestyvän, kun teillä on niin pieni kannatus?

"Heh, ei Jumala kannata mitään tiettyä puoluetta. Sitä kunniaa en rohkene ottaa, että tämä olisi mikään Jumalan puolue."

Mitä mieltä muuten olet siitä sukupuoltaan vaihtaneesta papista?

"Heh heh, en halua ottaa noin henkilökohtaiseen asiaan kantaa, ihan oikeesti...En usko, että ihminen voi syntyä väärään sukupuoleen, mutta onhan tilanteita, missä sukupuoli on epäselvä."

Kolme Suomea koskevaa toivomusta?

"Vahvistaisin ennaltaehkäiseviä palveluja mielenterveydessä ynnä kouluterveydenhoidossa. Vientiteollisuutta pitäisi tukea vahvemmin, ja perustaisin vielä Suomeen perheministerin postin."

Mitä tekisit, jos vaaleissa vaihtoehdot olisi Stalin ja Hitler.

"Enköhän jättäisi äänestämättä."

Pitäisikö pakkoruotsista järjestää kansanäänestys?

"Ei, tulos olisi kysymättäkin selvää, hahaa. Kannatan kuitenkin sitä, että esimerkiksi Itä-Suomessa olisi mahdollisuus opiskella ruotsia suppeammin ja ottaa tilalle vaikka venäjä."

Kannatat nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää? Kuulostaisiko reilulta, jos miesvaltainen eduskunta päättäisi, että se on nyt naisten homma?

"Ei kuulosta. Miehet ovat fyysisesti vahvempia, ja naiset synnyttävät."

Ei naisilla ole synnytysvelvollisuutta. Ulkoilmatapahtumien tupakointia ollaan rajoittamassa, muttei parveketupakointia. Tupakoijan kämppä on raikas, tupakoimattoman ei, ei kuulosta reilulta.

"Olen itse asiassa tehnyt tästä kirjallisen kysymyksen, koska lakia pitäisi tiukentaa tässä asiassa. Kysehän on ihmisten terveydestä!"

Mitä mieltä olet kansanedustajien kohtuuttomista eläke-eduista?

"Asia tulisi korjata, ja kyllä kaikkia pitäisi kannustaa jatkamaan töitä ihan oikeaan eläkeikään asti."

Tuomitaanko Matti Vanhanen syylliseksi valtakunnanoikeudessa?

"Jos asia tulee vielä eduskuntaan, toivon, että eduskunnassa asiassa tehtäisiin päätös juridiikan, eikä politiikan pohjalta."

Mitä mieltä olet pääomaverosta?

"Sitä pitää korottaa ja progressiivisuutta selvittää."

Sinkkujen elämä on kalliimpaa kuin pariskuntien...

"Se pitäsi ottaa huomioon. Yksihän oli tämä mediamaksukeskustelu. Olihan se nyt, heh, aivan väärin, että pelkän radion omistavan sinkun pitäisi maksaa Ylelle saman verran kuin meidän seitsenhenkisen perheen!"

Onko oikein, että aikuisella ihmisellä, joka ei ole minulle sukua, on minuun elatusvelvollisus, tai minulla häneen?

"Tarkoitatko puolisoa...?"

Kyllä, kun asutaan samassa osoitteessa. Tässä muuten homoilla on paremmin asiat...

"Heh, no...ää..no...kyllä avioliiton perusidea on, että pidetään toisesta huolta, mutta jos puhutaan työmarkkinatuen tarveharkinnasta niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että se tulee poistaa. Jokaisella on oikeus työttömyysturvaan. Nykyinen systeemi voi aiheuttaa kiristämistä."

Jos sosiaalituilla elävä raiskataan ja hän saa siitä korvauksia, vähennetään sama summa sosiaalituista.

"Toihan on nyt ihan pöyristyttävää. Onko se todellakin noin? Toi täytyy selvittää, koska sehän on ehdottoman väärin!"


Fakta homma

Jaa/ei/poissa

  • Kondomit verovapaiksi EI
  • Tupakointi kiellettävä kaikissa yleisötapahtumissa JAA
  • Homoadoptio sallittava EI
  • Pakolaiskiintiötä nostettava EI
  • Doping urheilun arvokisoissa sallittava EI
  • Eutanasia sallittava EI
  • Toisesta maisterintutkinnosta maksullinen EI
  • Naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin EI
  • Perustulomalli Suomeen EI
  • Metro Turkuun JAA
  • Pääkaupunkiseudulle tietullit EI
  • EU:n maataloustuet lopetettava EI

Seuraavassa numerossa Stefan Wallin.

Hae lähimmästä jakelupisteestäsi lehden paperiversio, saat oivallisen Päivi-naamarin vaalipäiväksi tai vapuksi!


Lisää pommeja


Lataa ja tulosta vaalinaamari!

Vaalinaamarit ovat nyt saatavana sähköisesti (PDF-tiedostoina)! Valitse suosikkisi tai inhokkisi, tulosta naamio ja kas, huomio vaalipäivänä ja wappuna on taattu. Naamari toimii parhaiten tulostettuna A3-kokoiselle paperille. Leikkaa/liimaa-tekniikalla saat askarreltua naaman myös A4-papereista.

Seuraava

151 kommenttia

Rotestantti

26.1.2011 12:57

Tarkoitin lähinnä sitä, että Vanhassa testamentissa Jumala esitetään niin pikkusieluisena, kostonhimoisena ja julmana rasistina että se ei voi olla sama Jumala, jolle sitten UT:ssa muka riittää kun siihen uskoo. VT:n ukkelilla on niin heikko itsetunto, että se on joka käänteessä kiristämässä ankarilla rangaistuksilla palvontaa. Voisiko kaikkivaltias ihmisen itsensäkin luoja olla tuollainen?

Sitä paitsi, jos pitää Raamattua sanasta sanaan totena Jumalan sanana, niin jumalia on muitakin: "Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta" (5 Moos. 10:17). Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Jumalalla, Jahvella ja Allahilla tarkoitetaan samaa tyyppiä ja näiden satujen alkuperä on yhteinen Aabrahamin ajoilta.

Noin yleisesti ottaen: eihän sitä Raamattua voi kukaan täysijärkinen lukea sillä tavalla, että sen ottaisi kirjaimellisesti. Kirjassa on niin paljon ristiriitaisuuksia jopa sen itsensä kanssa, saati sitten historian tai luonnontieteen.

Uskokoon kuka tahansa mihin hyvänsä, mutta pitäisi olla äärimmäisen varovainen siinä mitä tuputtaa toisille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kukas_tassa_fundamentalistina

26.1.2011 13:16

Täytynee vielä sanoa tämä näistä nimimerkeistä:
Olen aivan samaa mieltä siitä, että painoarvoltaan tunnustettuihin sanomalehtiin on hyvä kirjoittaa omalla nimellään, vaikka ei olisikaan toimittaja. Tämähän onkin yleinen käytäntö painettuihin lehtiin kirjoitettaessa, tekstiviestipalstoja lukuun ottamatta.
Kuitenkin niin kauan kuin nettilehtien juttuja kommentoidessa ohjataan vastaamaan nimimerkillä, ei nimimerkkiä käyttäviä voida siitä syyttää.
Joten kunnes tämä käytäntö muuttuu, tätä City-lehden kommenttipalstaa lukevat instanssit(! :D), samoin kuin sinä ja muut lukijat voitte arvioida sanojeni painavuuden tekstini sisällön mukaan, tai sitten jättää kommenttini lukematta :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

marmulll

26.1.2011 14:14

"Toinen pointti on myös se että homot itse ovat kaikkein rasistisempia, heille tuottaa uskomatonta ongelmaa jonkun hetoroseksuaalisuus. Varmaan 50% heistä ei käytännössä hyväksy heteroita. "

Melkoisen laajan tutkimuksen olet tehnyt. Monenkohan mielipidettä olet kysynyt?

Mutta asiaan. Sillähän ei pitäisi olla mitään väliä, mitä siellä raamatussa lukee poliitikan kannalta. Kirkot ja uskonnot saa ihan rauhassa luoda omia sääntöjänsä vaikka sen raamatun pohjalta. Valtion lakien pitäisi olla täysin tasavertaiset kaikille. Kirkko saa olla vihkimättä homojen liittoja, koska kirkkoon kuuluminen ja heidän sääntöjensä mukaan eläminen on täysin vapaaehtoista. Lakien noudattaminen on kuitenkin pakollista ja siksi on törkeää että on yleensä olemassa kristillisdemokraattinen puolue, joka pyrkii lailla pakottamaan ihmiset elämään jonkin vanhan kirjan mukaan ja asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 15:19

Pooh:
seitsemäs päivä:No kun ne saamarin Mooseksen 5 kirjaa just luin. Niin siellä oli. Koskas itse olet viimeksi lukenut em.opukset, vai oletko lukenut ollenkaan?
Soluteoriasta:
Loistava kommentti! Kun 950 vuotiaksi eläviä ihmisiä ei voi perustella millään järkevällä tavalla! Eikä tosiaankaan se ole perustelu järjettömyyden perustelemiseksi, että kirjasta löytyy vaikka kuinka muitakin järjettömyyksiä.
Mutta ilmeisesti et kyennyt vastaamaan niihin kysymyksiin johon nyt jätit vastaamatta? Jokainen vetäköön johtopäätökset.
PS.Etpä muuten vastannut siihenkään kysymykseen vastustatko moniavioisuudessa Raamatun vai Päivi Räsäsen kantaa, ne kun ovat vastakkaiset.
R:
Olen kirjoituksesi lopun kanssa täysin samaa mieltä!
K:
Jollet ole elänyt aivan laput silmillä lienet huomannut kuinka viranomaiset ovat kasvavasti huolissaan siitä mitä kaikkea nimimerkillä netissä kirjoitellaan. Jollet kykene kirjoittamaan omaa nimeäsi, koska lukee "nimimerkki(mikä johtuu siitä että ylivoimainen enemmistö sitä valitettavasti käyttää)niin voi voi. Vaan et vastannut -yllätys yllätys- siihen kumpi on sinusta suoraselkäisempää, nimimerkillä vai oikealla nimellä kirjoittaminen.
M:
Hyvä pointti. TV:n Homoillassa ihmettelin miksi niin paljon painoa laitettiin siihen mikä on kirkon kanta homojen oikeudesta mennä naimisiin. Eihän sillä pitäisi olla lain toteutumisen kanssa yhtään mitään väliä! Saavatko mennä naimisiin kirkossa, se on eri juttu. Jos olisin homo en missään nimessä voisi kuulua minua syrjivään instanssiin.
Jotkut ovat syyttäneet minua fundamentalistiksi. Jokainen voi määritellä sen miten haluaa, mutta minussa ja uskonfundamentalisteissa on yksi, mielestäni äärimmäisen tärkeä ja oleellinen ero:
Minä en vaadi, että he eläisivät minun maailmankuvani mukaan, mutta he vaativat että minun - ja kaikkien muiden, olivat kristittyjä tai eivät- pitäisi elää heidän maailmankuvansa, eli Raamatuntulkintansa mukaan.
Arvon uskikset, miltä tuntuisi, että olisi kirjoitettu joku saamarin ateistien "raamattu" ja vaatisin teitä elämään sen mukaan? Varmaan aivan pöyristyttävältä ja naurettavalta.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 17:26

Vastaus moniavioisuuteen on viestissäni nro 98. Selkokielellä sinulle: Raamattu ja Päivi ovat samaa mieltä; Ei moniavioisuutta.
Olen lukenut opukset, mistä päättelet että en olisi? Lue nyt itse myös se Uusi testamentti.
950 vuotiaista: Mistä sinä tiedät mitä Jumala on luonut tai mitä Hän ei ole luonut?
Luulin, että kyseessä oli haastattelu ja siihen lisättynä lukijoiden kommentteja. Kyseessä on kuitenkin sinun väitöskirjasi ja väittelyä jatkat edelleen, vaikka sinulla ei ole siihen eväitä. Ateistin eväät ovat lopussa, jäljellä on inttäminen. Raamatusta löytyy myös rankkaa tekstiä tämän kaltaisen varalta mutta siitä en sinulle nyt kirjoita. Raamattunsa tuntevat ihmiset kyllä tietävät sen, mistä puhun. Jumalan armoa ja siunausta sinulle, Ari Peltonen. Aina kannattaa etsi Herraa. Yksin Häneltä tulee pelastus. Kuinka ihmeellistä, Hän rakastaa minuakin, niin voit uskoa Hänen rakastavan sitä henkeä, joka sinussa on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

26.1.2011 19:16

Pooh.
Kyllä sieltä Raamatusta löytyy Jumalalta ohjeet moniavioisuuteen, siinä missä miten orjiakin pitää kohdella.
Mistä SINÄ tiedät - siis TIEDÄT, et usko - mitä Jumala on ja ei ole luonut?
Kirjoitit, ettei minulla ole väittelyyn eväitä. Siinäpä vasta puolueettoman tahon tuomio. Fakta nyt on ettei sinulla ollut vastauksia lukemattomiin kysymyksiini. Missäs ne sinun evääsi oikein on? Tuliko jo syötyä?
Selasin just Raamattua. Siellä Jumala ilmoitti tappavansa kaikki Egyptin esikoiset. Minä en tuollaisen "armoa" ja "rakkautta" tarvitse yhtään enempää kuin Jammu-sedänkään.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

26.1.2011 19:46

Jaa, itse olet tiesi valinnut kuten kaikki muutkin. Egyptin esikoiset kuolivat kun Mooses oli n. 80 vuoden vanha. Ketä silloin tapettiin kun hän oli vasta syntynyt? Miksi Mooses laitettiin siihen kaislakoriin? Joko luit sen? Montakos vitsausta faaraolle tuli ennen esikoisten surmaa? Miksi faarao vastusti Jumalaa?
Koetin kyllä vastata kykyni mukaan jokaiseen kysymykseesi, katso nyt tuolta viestiketjusta.
Jammussa ilmeni maailmassa vallitseva pahuus. Eksynyt miesparka. Hänellä oli varmasti valtava tuska sisällään. Juuri se on paha, että ihmisen tuska kanavoituu tuollaisina tekoina, siis vääryytenä toisia kohtaan. Historia on täynnä ihmisten epäonnistumista ja pahoja tekoja. Miksi sinä, Ari, et halua uskoa mihinkään hyvään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

27.1.2011 10:30

pooh:
Minähän halaun uskoa hyvään,mm.ihmisten tasa-arvoon. Teidän Jumalanne ei ole hyvä, vaan hirviö.
Jumala laittoi faaraon vastustamaan Jumalaa, hän ei voinut olla vastustamatta, koska se oli Jumalan tahdon vastaista.
Kaikki Egyptin esikoiset tapettiin(Mooses toka 11 luku viides jae). Mitä pahaa ne oli tehneet? Useassa Raamatun kohdassa Jumala kostaa neljänteen sukupolveen asti jonkun tekoset. Miksi ihmeessä kenenkään pitää kärsi isoisoisänsä tekemisistä!?
Et Vastannut jokaiseen kymykseeni. Mm. kohdasta 91.pari-kolme lopusta.
Mitä tulee sapattia viettämättömien tappamisen olevan muka orjien puolustamista luepa Mooseksen kakkosesta luku 35:
"....sapatti,Herran pyhä lepopäivä. Jokainen, joka sinä päivänä tekee työtä, surmattakoon". Tuo ei todellakaan ole tulkinnanvarainen, kumpi olikaan oikeassa?. Älä tapa on ihan hyvä käsky. Jumala vain valitettavasti on näitä "älä tee niin kuin minä teen, vaan kuin minä sanon". No mitä sitä omia käskyjään noudattamaan...
Ja mitä tulee siihen ettei Jumala muka hyväksyisi orjuutta, vaan orjat vertautuisivat nykyduunareihin:
Mooses toka luku 21 jae 7:
"Jos joku myy tyttärensä orjaksi tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat" Jumpsu nimittäin tuossa kohdassa"hyvyydessään"vapauttaa kaikki hepralaiset orjat 6 vuoden jälkeen. Ompa HYVÄ Jumala.
Sapattina ei sitten saa tehdä tulta. Jumala kieltää.
Toivottavasti et muuten ole maanviljelijä, koska Jumala käskee olla viljelemättä maata joka seitsemäs vuosi.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

27.1.2011 16:10

Jaa. Kai tämä keskustelu jo riittää. Hyvää jatkoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

27.1.2011 17:04

Vai että"jaa". Luovutti! Ei kyennyt! Toivottavasti ei tullut paha mieli...
Ilmoitit ettei Raamattu hyväksy moniavioisuutta:
Mooses kolmonen luku 18 jae 18:
"Älä myöskään häpäise isääsi yhtymällä keneenkään hänen muista vaimoistaan".
Aika selkeetä, vai. Mutta ethän ilmeisesti voi myöntää olevasi väärässä. Pelkkä "jaa" kun selkeästi Raamatun avulla väiteesi kumotaan.
Tämä on tyypillistä. Jo arkkipiispan haastattelussa totesin että ahdasmieliset poimivat Raamatussa kohdat, jotka sopivat heidän suvaitsemattomuuteen, muista kohdista ei välitetä.
Luulisi nyt että tulisi muu kommentti kuin "jaa" jos Raamattu on sinulle sanasta sanaan Totta, kun siellä onkin ollut täysin eri tekstiä todella isoista asioista, missä uskossa olet ollut. Ole hyvä vaan Raamatunluennostani.
Aiotkos tehdä uusia johtopäätöksiä? Vaikuttiko tämä MILLÄÄN tavalla suhteesesi Raamattuun? Kysyn siis ihan vilpittömästi kiinnostuneena, vai oliko tämä sinun suhteesi ajanhukkaa? Palautteen lukijat toki tekevät kukin tahollaan omat johtopäätöksensä, joten siinä mielessä myhäilen täällä tyytyväisenä.
Ja kumallas olikaan tässä parempi Raamatun tuntemus...?
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

27.1.2011 20:17

Hei taas!
Olipa hyvä työpäivä :-)
Luin tuon viimeisen palautteesi nro 111. Olin itse kiireinen ja googletin sinulle vastuksen. En toki olisi itse noin mainiosti osannut kirjoittaakaan. Lue tuosta linkistä ja kommentoi sitten sen perusteella jos sinulla on vielä asiaa.

Kun Jumala alussa loi Adamin, Hän antoi tälle vain yhden vaimon, Eevan, eikä monta vaimoa. Paratiisin alkuperäinen tila ennen syntiinlankeemusta oli siis yksivaimoinen, (ja myös yksiavioinen monogamia, sillä Eevallakaan ei ollut monta miestä). (1.Moos. 2-3).

www.israel-apu.org/kirjoituksia/avioliitto.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysyjaaa

27.1.2011 22:04

Objektiivinen journalismi, mitä se on?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

28.1.2011 08:36

Ohhoh, löysinpä taas kirjoituksen sinulle, Ari.

f) Viha Jumalaa kohtaan (30)
Kuudenneksi syntielämä johtaa vihaan Jumalaa kohtaan. Eikö ole mielenkiintoista, että ihmiset, jotka eivät usko Jumalaan tai jotka ovat hänet hylänneet, kuitenkin syyttävät Jumalaa vääryyksistä, jotka tapahtuvat heidän elämässään tai maailmassa? Miksi Jumala sallii kärsimystä? Jne. Monta kertaa tämä viha kanavoituu myös vihamielisenä käytöksenä uskovia kohtaan.

Lue koko juttu oheisesta linkistä. Siellä on myös viittaus:
”Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.” (3. Moos. 18: 22)

www.oulu.svk.fi/?sid=10&tid=1789

Että silleen.
Edelleen sanon, että Jumala on Rakkaus. Ihminen itse on luonnostaan kapinallinen Jumalaa kohtaan. Linkin kirjoitus viittaa ihmisen vaellukseen, joka vie pois Jumalasta. Ortodoksinen pappi sanoi asian mielestäni hyvin "Kuoleman jälkeen ihminen jatkaa sillä tiellä, jonka hän on eläessään valinnut. Jumalaa kohti kulkevat jatkavat valkeuden tiellä, pimeyden valinneet taas kulkevat pimeyteen."
Jos Jumala on olemassa, niin kuin uskon, mitä sinä oletkaan tekemässä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

28.1.2011 09:07

Muistakaa, että turva on Jumalassa. Vedotkaa Jeesukseen ja etsikää Häntä kun vielä on hetki aikaa. Kysykää niiltä, jotka Hänen Sanansa tuntevat. Älä kysy eksyttäjiltä. Jeesus rakastaa sinua :-)

Katso tästä lisää arvovaltaa keskusteluun. Videon alussa ihmiset seisovat ja taputtavat, miksiköhän? Prince opettaa Raamatusta. Aihe: Henkivallat, demoniset l. pimeyden voimat ja uskovien mahdollisuus toimia sellaisessa maailmassa.

Kuka Derek Prince on?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Derek_Prince

Katso opetus suomen kielen tekstityksellä TV 7:
www.tv7.fi/vod/player.html?id=11389

Derek Prince - Taistelu maailmassa 1/3 TV 7 Ohjelma-arkisto - kohdassa Derek Prince

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

28.1.2011 09:22

Pooh:
Ei tuo linkki poista sitä, että Raamatusta löytyy moniavioisuuden hyväksyviä kohtia. Sitä paitsi Jumalahan on tunnetusti skitsofreenikko. Välillä sanoo aivan päinvastaista mitä on aikaisemmin horissut.
Vaan mites on sen orjuuden laita, siis että Jumala hyväksyy sen? Siihen et löytänyt mitään, mikä kumoaisi sen?
Et myöskään vastannut, miltä tuntuisi jos ateistit vaatisivat sinua elämään oman "raamattunsa" mukaan, jos sellainen siis olisi.
Kuten et myöskään siihen, että olisit tod.näk.kiihkeä muslimi jos olisit syntynyt Pakistaniin.
Etkä siihen miksi ihmeessä jonkun pitää kärsiä isoisoisänsä synneistä?
En minä todellakaan syytä Jumalaa maailman vääryyksistä. Miten voi syyttää jotain, jonka olemassaoloon ei usko? Jos uskoisin, niin siinä tapauksessa totta vieköön syyttäisin!
Jatketaan vikan lauseesi logiikkaa:
Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin kuin uskon, mitä sinä oletkaan tekemässä? Hyvä muuten, että puhuit tuossa uskomisesta. Varmaa tietoahan sinulla asiasta ei ole. Juu, ja ei tietenkään minulla sen olemmattomuudesta, vaan kun mikään ei viittaa Jumalan olemassaoloon. Ja kuten jo totesin, sama minulle vaikka olisikin, minä en sillä mitään tee. Varmaa on ettei hyvää kaikkivaltiasta Jumalaa ole, sen todistaa tämän maailman suunnattomat kärsimykset. Antaisitko sinä Kaikkivaltiaana pienen viattoman lapsen kuolla? No et tietenkään! Sadistihan sinä olisit.
Itse asiassa minulle Jumalan olemassaolo sopisi vallan mainiosti. Pirunmoista ajanhukkaa, muuten toi teidän touhunne/elämänne, säälihän se on jos on pelkkää aivopestyjen, lapsellisten ihmisten ajnahukkaa.
Kuinkas monta kertaa muuten olet kuullut tapauksista, että Jumala olisi aikoinaan ilmestynyt ihmisille, jotka eivät ole siitä kuulleet?
Ja on se kumma kun se Jumala ilmestyy lähinnä vain kristityissä maissa asuville. Luulisi aivan yhtä lailla laittavan hunningolle joutuneiden ei-kristittyjen elämän raiteilleen.
Jammusta:
Jos Jammu-setä katuu syntejään pääsee hän teidän Taivaaseenne, mutta jos hyväksikäytetty luopuu uskostaan, joutuu hän teidän Helvettiinne. Reilua!? Vaikka olisinkin uskovainen, niin en takuulla katuisi syntejäni, minä en tuollaiseen Taivaaseen menisi. Ja vielä iänkaikkisesti kaikenmaailman pedofiilien ja murhamiesten kanssa! Heh, mikä muuten yhdistää Taivaan ja pahimmat vankilat? Molemmista löytyy pirunmoinen määrä katuvia ihmishirviöitä. Se onkin kiva jos se lapsena raiskattu pysyykin uskossanne, niin hän löytää itsensä elämässä iänkaikkisesti samassa paikasta raiskaajansa kanssa.
K:
Olen jo useasti todennut kaikkien puheenjohtajien saavan saman kohtelun. Jos taas viittaat viestittelyyni tällä keskustelupalstalla, niin teen sen täysin yksityishenkilönä, journalismin ja City-lehden toimituksen kanssa tällä ei ole sitten niin yhtään mitään tekemistä.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

28.1.2011 09:27

Voi sinua, Ari Peltonen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

28.1.2011 12:09

Luvallasi AP, annan viimeisen puhevuoron herralle, joka osaa kiteyttää ajatuksemme uskonnosta paremmin kuin kukaan muu...

http://www.youtube.com/watch?v=CYaQpRZJl18&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=zkHuvErbpd0&feature=related

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

28.1.2011 13:44

Jes, nuo ovat teidän ajatuksianne ja käsityksenne uskonnosta. Luulin, että tässä keskusteltiin Raamatusta ja siihen liittyvästä Jumalasta. Tiesitkö, ahrikkalainen, että filosofia on antikristillinen uskonto? Tuota samaa lätinää on joka paikka täynnä. Ei vilosohvi osaa kytkeä sanomaansa mihinkään kun kiintopisteitä ei vaan ole. Miten Darvin selittää sen, että alkulima (?) tiesi elollisten olentojen tarvitsevan stereonäön, siis silmät? Entä kuuloaisti ja tasapainoelin? Mistä sun "alkulima" tiesi sen, että tarvitaan kaksi sukupuolta? Ateisti se vasta "uskoa" tarvitsee! Tiesitkö, että maailmankaikkeudessa on arviotu olevan 10 potensiin 80 atomia? Solun muodostumisessa olisi pitänyt "valita" juuri oikeat rakennusaineet 10 potenssiin 70 joukosta. Kyllä kaikki kertoo siitä, että tarvitaa älyllistä suunnittelua, jotta elämää syntyy. Mutta kun ette halua uskoa.
Kuuluisa kristitty matemaatikko Blaise Pascal totesi: "Niille, jotka haluavat nähdä, on riittävästi valoa. Niille, jotka eivät halua, on riittävän pimeää".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

28.1.2011 15:20

No mutta Pooh, silmähän on erityisen hyvä esimerkki evoluutiosta! Ihmissilmä on kaikkea muuta kuin täydellinen (lue sokea piste). Aika surkea designeri, jos minulta kysytään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

28.1.2011 17:23

K: Uskotko Raamatun tarinaan Nooan arkista?
V: "Kyllä mä uskon Raamattuun ja sitä kautta tuohonkin."

Voisiko joku ystävällinen "sielu" lähettää alla olevan linkin P. Räsäselle, kiitos. '

http://www.youtube.com/user/TheThinkingAtheist#p/u/3/CccaGaKOlSI

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

28.1.2011 19:06

Pooh:
Ei tuo ollut vastaus kysymyksiini, kuten hyvin tiedät. Eli pakko TAAS vetää johtopäätös, ettet siihen kykene. Tai ehkä kykenisit, muttet suostu kun joutuisit tunnustamaan asioita, joita et halua tunnustaa.
Ei se siitä...
Lähden tästä nyt tien päälle, joten viestien tsekkaus voi olla vähän vaikeaa, mutta toki kommentoin jossain vaiheessa mikäli pooh tai joku muu uskis minulle viestin laittaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

28.1.2011 20:31

Juupa juu. Arin oma kyselytuntihan tämä on. Lue linkit ja katso videot, siinä on sinulle aluksi. Sinä kuljet tietäsi, Herra sinua siunatkoon. Koska Jumala on Rakkaus, niin Hän on myös antanut meille vapauden valita oma tiemme. Kutakin Herra aikansa kutsuu ja kannattaa tarttua mahdollisuuteen kun se on kohdalla. Jos minun todistamiseni omasta uskostani ei sinulle riitä, niin minä en voi sille mitään. En ole halunnut asioista väitellä vaan haluan niitä tietoni mukaan tuoda esille ja olisimme voineet niitä yhdessä arvioida. Tietysti arviointiin tarvitaan halu.

Ihminen on hyvin hauras. Ilman Jumalan armoa me emme ole mitään. Uskon tiellä kulkiessa on havainnut sen, että ilman Jumalaa ei ole mitään. Herra, minne me menisimme? Niin opetuslapsetkin kysyivät.

Jos olet ateisti, niin kai silloin kiellät Jumalan olemassaolon. Sinä kuitenkin ilmaisusi mukaan vihaat Jumalaa. Onko se ateismia vai Jumalavihaa? Vihallasi todistat siitä, että Jumala on myös sinulle olemassa. Tiedätkö, että viha on perkeleestä? Samoin syyttäminen, synti, tuomitseminen, haureus, toisten harhaan johtaminen...

Sinäkin olet paisunut suureksi. Ylpeys paisuttaa ihmisen. Sisäinen tuska, anteeksiantamattomuus ja katkeruus. Jumalan luo voi tulla vain nöyränä. Ei Jumalan edessä seistä vaan siellä polvistutaan. Kaikilla meillä on hetki, jolloin tiedämme tämän asian. Joillakin voi olla se viimeinen mahdollisuus turvata Jumalaan sillä hetkellä, Herra yksin tietää. Joku voi kulkea liian pitkälle sitä kieltämisen ja katkeruuden tietä, sinne pimeyteen. Valitse sinä kuitenkin valkeus. Herran siunausta sinne tien päälle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

28.1.2011 22:25

"Jos olet ateisti, niin kai silloin kiellät Jumalan olemassaolon. Sinä kuitenkin ilmaisusi mukaan vihaat Jumalaa. Onko se ateismia vai Jumalavihaa? Vihallasi todistat siitä, että Jumala on myös sinulle olemassa. Tiedätkö, että viha on perkeleestä? Samoin syyttäminen, synti, tuomitseminen, haureus, toisten harhaan johtaminen..."

Kyllä, me jotka uskomme valaistukseen, järkeen, vapauteen, tasa-arvoon ja tieteeseen, kieltäydymme ottamasta moraalioppia jumalalta tai Sinulta Pooh, joka hyväksyy:

1. Naisten raiskaus (Ensimmäinen Mooseksen kirja 19:8)

2. Insesti (Ensimmäinen Mooseksen kirja 19:33-34)

3. Ihmisuhraaminen (Tuomarin kirja 11:30-36) Tässä tosin kyseessä vain Jeftan ainoa tytär, no problem)

4. Orjuus (Toinen Mooseksen kirja 21:20-21) Täydelliset käyttöohjeet.

5. Massamurha (Joosuan kirja 6:21-27, Ensimmäinen Samuelin kirja 15:3)

Jne, jne....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

28.1.2011 22:37

Hei Pooh, eikä unohdeta sitä huonolla itsetunnolla varustettua kaljua paskiaista Elisaa, joka tapatti 42 pikkupoikka, jotka uskalsivat häntä herjata kaljuudesta!!! Siinä teille kaikille kaljuille hihuleille raamatullista moraalioppia kerrakseen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oikaisija

28.1.2011 23:54

weareallafricans: Älä vääristele Raamatun kertomuksia.

1. Kyseessä on hävityksen uhan alle joutuneet ihmiset. Eivätkö he olleet sinunkin silmissä kuvottavia? Varmasti myös Jumalan silmissä heidän tekonsa oli kuvottava eikä suinkaan hyväksyttävä, juuri siksi - näiden kansalaisten takia Jumala halusi hävittää kaupungin. He hylkäsivät Jumaln ja lähimmäisen rakkauden ja kääntyivät irstaiksi ja itsekäiksi.

Jos otetaan esimerkki, että Taivas olisi koti, Jumala isä ja kansalaiset tytär niin miten tekisit, jos alaikäinen tyttäresi sanoisi - sinulle, isälle, että "menen kaverini luo yökylään ja vietämme rauhallista koti-iltaa," mutta sitten saisitkin puhelun, että tyttäresi onkin strippaamassa klubilla. Todennäköisesti hakisit tyttäresi heti takaisin kotiin hippulat vinkuen ja nuhtelisit häntä. Piittaamaton ja rakkaudeton isä jättäisi tyttärensä hunnigolle.

2. Kyseessä on sukurutsa, joka ei missään ole Jumalan hyväksymä, vaan hävitetyn kaupungin pelastetut toimivat ominpäin. Ajatteleppa kuinka armollinen Jumala on, kun halusi pelastaa tämänkin perheen, joiden teot meidän silmissä on ällöttävä. Ensin perheen isä antaisi irstaalle väelle tyttärensä ja nämä vielä tekevät Jumalankin silmissä iljettävän teon, sukurutsan. Tämä luku kertoo Jumalan armollisuudesta, ei vihasta.

3. Missä sanottiin, että tytär tapettiin? Ei missään vaan tytär meni silloiseen luostariin nunnaksi (tähään aikaan kuvattuna).

4. ja 5. vaatii historian kirjoituksia rinnalle, jotta ne avautuisivat. Joten jatka poika kuuklaamista :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

29.1.2011 01:01

Voi "pyhä sylvi", yksi hihuliitti lisää, jonka olisi hyvä tarkistaa oma lääkityksensä! Teikäläisillä on ilmiömäinen tapa aina tulkita kirjoituksia teille sopivaksi. Väittely teikäläisten kanssa on rinnastettavissa siihen, jos minä maantietelijänä alkaisin väittelyyn sellaisen (H. ignoramus) kanssa, joka uskoo maapallon olevan litteä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

29.1.2011 01:32

Jumala loi ensimmäiseksi mitä?

Ensimmäinen Mooseksen kirja:

1:11-12 ja 1:26-27 Puut ennen Aatamia
2:4-9 Puut tulivat Aatamin jälkeen
1:20-21 ja 26-27 Linnut luotiin ennen Aatamia
2:17 ja 2:19 Linnut luotiin Aatamin jälkeen
1:24-27 Kaikki eläimet luotiin ennen Aatamia
2:17 ja 2:19 kaikki eläimet luotiin Aatamin jälkeen
1:26-27 Aatami ja Eeva luotiin samaan aikaan
2:7 ja 2:21-22 Aatami luotiin ensin, Eeva joskus myöhemmin
1:31 Jamppa oli tyytyväinen
6:5-6 Jamppa ei ollut tyytyväinen, WTF???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

29.1.2011 09:02

Kiitos, oikaisija. Aika tahkuamista tämä on. Viikon olen tähän kirjoitellut ja nämä vain yltyy ;-)
Kuten aiemmin totesin, niin Raamattu kuvaa selkeästi myös ihmisten virheitä ja syntejä. Sen vuoksi voimme niistä oppia, mikäli luemme Raamattua laajemmin ja haluamme saada viisaampien hyvää opetusta asiaan. Täällä nämä "eksyneet ateistit" inttävät omaa turhaa paatostaan, joka ei johda mihinkään.
Jos kuka viitsii tänne asti lukea, niin havaitkoon: Kuka syyttää, panettelee, halventaa ja vihaa? Kuka osoittaa armoa, rakkautta, kannustusta paineesta huolimatta? Itse en aina pysty olemaan armollinen ja rakastava, vaikka siihen pyrinkin. Mutta Jumala auttaa ja antaa ymmärryksen, jos sitä Häneltä pyytää. Jeesuksen voimalla armollisuus onnistuu.
Vielä sinulle ahrikkalainen; Minä olen Nooan jälkeläinen, kuten koko ihmiskunta. Tulva nimittäin hukutti kaiken muun, mitä sellaisia apinoita nyt olikaan. Nooa ei ole syntynyt afrikassa kauan sitten, vaan Jumala on luonut Aatamin, jonka jälkeläinen Nooakin on. Kaiken lisäksi Nooa elää Jumalan huomassa. Meidän Jumalamme on elävien Jumala. Se, joka Häneen uskoo, ei ole kuolemaa maistava. Have a nice day :-D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

29.1.2011 09:09

Tästä lohtua ja toivoa niille, jotka ovat Herran omia.

Roomalaiskirje 8:1-2

1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

Alla olevasta linkistä voit tutkia raamattua hakusanoilla tai jakeittain, miten haluat.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

29.1.2011 09:38

Pooh:
En minä vihaa Jumalaa. Kuten totesit, silloin minä uskoisin Jumalan olemassaoloon. Jos olisi olemassa, niin en vihaisi, ei se olisi sen arvoinen. Julmuutta pidän vastenmielisenä, siitä voit päätellä tunteeni.
Hauskaa, että sinäkin ties kuinka monen uskiksen tapaan tuomitset toisten tuomitsemisen, mutta kuitenkin tuomitset homot.
Ja jos jotkut kansat elävät syntistä elämää, ne voi huoleti tuhota!? Eli tuolla logiikalla äärimuslimit voivat perustellusti tappaa jokseenkin kaikki länsimaalaiset.
Ja kyllä sinulla näyttää aikaa tänne kirjoittamiseen olevan, kumma vaan kun ei muka kuitenkaan parilla lauseella vastata kysymyksiin joita olen jo useampaan kertaan kysynyt. Vastaa hyvä ihminen, tai muuten väistämätön johtopäätös on ettet siihen kykene. Raamattu kieltää valehtelun. Eikö ole epärehellistä jättää vastaamatta vain sen takia ettei pidä omasta vastauksestaan?
W:
HE-LE-VE-TIN hyviä/hauskoja huomioita. Minun piti kaivaa Jumalan älyttömämpiä/julmimpia määräyksiä, mutta jätetään toiseen kertaan.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

29.1.2011 11:25

"Vielä sinulle ahrikkalainen; Minä olen Nooan jälkeläinen, kuten koko ihmiskunta. Tulva nimittäin hukutti kaiken muun, mitä sellaisia apinoita nyt olikaan. Nooa ei ole syntynyt afrikassa kauan sitten, vaan Jumala on luonut Aatamin, jonka jälkeläinen Nooakin on. Kaiken lisäksi Nooa elää Jumalan huomassa. Meidän Jumalamme on elävien Jumala. Se, joka Häneen uskoo, ei ole kuolemaa maistava. Have a nice day :-D"

Voisitko ystävällisesti kertoa minulle miten kahdeksan n. 600 vuotiasta henkilöä pystyi rakentamaan stadikkakokoisen aluksen käyttäen pelkästään kaadettuja puita ja "tervaa"?

Seuraavaksi tuleekin se kiinnostava kohta. Montako eläintä survottiin ko kelluvaan paattiin? Varovainen arvio on, että siihen aikaan oli n. 40,000 eläinlajia. Eli yhteensä 80,000 tarvitsivat oman hytin? Miten eläimet saatiin kerättyä eri maanosista tuhansien kilometrien päästä? Miten muonitus hoidettiin, lihansyöjät ja kasvissyöjät? Miten saalistajat vs saaliseläimet majoitettiin? Miten paska ja lanta saatiin siivottua, kun paatissa oli tiettävästi vain yksi pieni ikkuna?

Itse vedenpaisumukseen palaan myöhemmin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

29.1.2011 12:48

Sehän tekee teistä viisaita, että ette ota mitään vastaan, vaan väännätte kaiken?
En minä ole homoja tuominnut. Tuomiot ovat Jumalan hommia. Olen täällä todennut sen, mitä Raamattu asioista sanoo.
Itse sinä, AP, väänsit heti Päivi Räsäsen tentin homoiluun. Minun mielestäni tuollaista toimittajaa ei tulisi päästää tehtäviin, joihin hän ei selvästikään kykene. Saitko toimarilta sapiskaa kun kerroit olevasi täällä yksityishenkilönä ja mielipiteet ovat sinun omiasi? Kyllä City-lehti kantaa vastuun toimittajansa kirjoituksista. Se mitä puhut Jumalasta on loukkaavaa. Miten sinä voit olla toimittaja ja haastatella ihmistä ja kun kommentoit palautteita, niin oletkin yksityishenkilö? Saa nähdä, kauanko olet toimittaja kyseisessä paikassa. Se ei ole sitten minun syytäni, vaan sinun tekojesi mukaan saat joko hyvää tai huonompaa. Niin se vaan menee.
Sinä, AP, harjoitat koko ajan julmuutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka tarvitsisivat apua. Julmuuden sanot olevan sinulle vastenmielistä. Myös haureus on julmuutta. Miten korotat itsesi jommu-sedän yläpuolelle? Tai minun? Sä olet niin eksyksissä, että et itse näe omaa tilaasi. Mutta herätys tulee jokaiselle, kuten sanoin. Ennemmin tai myöhemmin.

Miten ihmeessä City-lehti voi maksaa jollekin tälläisestä kirjoittelusta? Tässä vaiheessa luulisi jokaisen lukijan näkevän vääryyden.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nisnisnis

30.1.2011 11:46

Uudessa testamentissa Paavali hyväksyy orjuuden. Tämäkö siis voidaan hyvin unohtaa aikaan vedoten, mutta puheet homoseksuaalisuudesta puolestaan tulee ottaa kirjaimellisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

31.1.2011 12:26

Nisnis..
Missä kohden Paavali hyväksyy tuon? Tekisitkö hieman tutkimusta Raamattusi kanssa ja kerrot sitten muillekin sen kohdan.

Jos rinnastat kirjoituksessasi kaksi asiaa, niin kai sinulla on sille perustelu? Siis, mistä löytyy väitteellesi pohja?

Mikäli haluat vaan kirjoitella huvikseen "hatusta", niin mielestäni se ei ole tällä palstalla hauskaa. Asioita voi tutkia ja pohtia sekä kysellä Jumalalta mutta näin vakavissa aiheissa ei kannata roiskia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

31.1.2011 19:30

pooh:
Juu, et tuominnut, ainostaan vetoat kirjaan joka tuomitsee homot. Jos minä vetoan Suomen lakiin joka tuomitsee esim.pedofilian, niin totta helvetissä minä itsekin sen tuomitsen!
Kuule, mitään sapiskaa "toimarilta" ole tullut. Neljän vuoden kirjoittelun jälkeen taannoin kysyin mitä mieltä mahtavat olla kommentoinneistani. Vihreää valoa tuli.
Tässä olen kuule yksityishenkilö, koska isoa osaa asioista ei Räsäs-haastattelussa käsitelty. Ja hei, ei teksti tälläisenään lehteen päätyisi, jos tässä nyt" toimittaisin". Kyllä se"toimitettaisiin". Minä ensimmäisenä.
Enkä ole toimittajana kyseisessä paikassa. Kertaakaan en ole Cityn toimituksessa käynyt.
Mitäs jos tarjoituisit hommiin sinne toimitukseen, kun tunnet sitä paremmin hommat hallitsevan...? Mitäs luulet, mikä olisi reaktio?
" Haureus on julmuutta"? Mitä tarkoitat haureudella? Onko homous haureutta=julmuutta? Entä Raamatussa , Jumalan hyväksyvien silmien alla, tapahtuva insesti?
Miten minä olen korottanut itseni sinun yläpuolellesi? Minne itsesi korotat kun oletat jokaisen - siis jokaisen- olevan samaa mieltä itsesi kanssa ja näkevän "vääryyden". Minkä vääryyden?
Siinä oli taas muutama kysymys joihin et ilm.vastaa.
JA EIKÖ MENE KAALIIN: CITY EI MAKSA SENTTIÄKÄÄN NÄISTÄ NETTIKIRJOITTELUISTANI! Oletit niin totena aikaisemminkin, kun ilmeisesti tiedät minua paremmin minun asiani,mutta metsään menee edelleenkin, vaikka asiat on jo kertaalleen kerrottu. On se kumma kun jotkut eivät kerta kaikkiaan kykene hyväksymään tosiasioita.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VapaaSielu

31.1.2011 19:40

Eläköön sananvapaus ! City-lehden agenda näyttää olevan :edes auttaa nuorison moraalista rappeutumista(saada nuoret kiinnostumaan vaan elokuvista ,seksistä,bailaamisesta,trendeistä,homo kokeiluista) Monet nuoret luulevat olevansa vapaita kun saavat "toteuttaa itseään" Tosiasiassa he ovat eliitin pupetteja ja aivopesun uhreja ja muodin orjia.Eliitti(Illuminati, New world oder) haluaa rikastua ja saada massan tyhmäksi.Tämän maailman pyörittäjä ,rikas Eliitti, vihaa Jeesusta koska Jeesus antoi köyhälle ,vanhalle ja sairaalle arvon!! ja kehoitti rikasta jakamaan omaisuutensa köyhille.Pyramidin huipulla olevat haluavat aivopestä meidät uskomaan että Raamattu on satukirja ja Jumalaa ei ole.Ihan kuin tämänkin lehden agenda,onhan tämäkin ulkolaisessa omistuksessa,ja heidän lonkerot ylettyvät jo Suomeen.Hyvä Päivi ! Ei Suomea Illuminatille !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

1.2.2011 11:30

AP: vähän iloa elämään.

Behold, the atheists nightmare...:)

http://www.youtube.com/watch?v=2z-OLG0KyR4&feature=related

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

2.2.2011 19:04

Vapaa:
Vai että aivopesun uhreja? Ja mitäs uskikset ovat? Kuinka monta afrikkalaista lestadiolaista tiedät?
W:
Juu, vähän iloa. Vaikuttaa vain siltä, että lahkolaisten ulottumattomilla ei sitä ole ainoastaan, vähän, vaan paljon. Tai ehkä joidenkin Siionin virsien veisaaminen on niin hulvattoman hauskaa, että eivät uskalla nauraa, koska nauruunsa tukehtuvaisivat. Eikös ollutkin, hieno, Satukirjallinen, lause? Kun nyt tarkemmin ajattelee, niin se teidän Jumalanpalveluksenne on silkkaa stand up-komediaa. Siis minulle olisi. Kuinkas hauskaa teillä siellä on? Nauru raikaa, hahhahaaa!!
Pooh:
Luovutitko jo toisen kerran(se oli kysymys)?
Ari Peltonen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

3.2.2011 07:14

Miksi, Ari, haluaisin pilkkaajan kanssa enempää keskustella? Olen aikani yrittänyt sinulle asiaa selvittää mutta taitaa olla toivotonta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VapaaSielu

4.2.2011 06:43

AriPeltonen :Kyllä kristin uskon nimissä on tehty paljon myös pahaa,myös aivopesua, katolinen kirkko poltti "noitia " roviolla keskiajalla ja myi rahalla taivaspaikkoja.Puhumattakaan niistä lukuisista pedofiileista mitä kirkko on suojellu.Vieläkin paavi väittää että hän on Kristuksen sijainen maanpäällä ja erehtymätön lausunnoissaan !?sellaset opit on ihan niitten omia viritelmiä ,jota ei voi Raamatulla perustella.Myös Suomessa on ollu todella ahdistavia lahkoja ja hurmiollisia menoja jossa ihmiset hilluu transsissa ja kaatuilee,jotka ei varmaan ole edistäny uskiksien mainetta.Mutta kukin rajallinen ihminen tulkitsee Raamattua omalla tavallaan,ei tuomita ja pääasia että lähtee etsimään ja tutkii ja löytää Jeesuksen ! Ja yrittää tehdä omantuntonsa mukaan.Ei meidän pidä katsoa ihmisiin kuin johtotähtiin ,vaan Jeesukseen ja hänen esimerkkiin ,kukaan meistä ei oo täydellinen ,eikä tarttekkaan !! Pääasia on ASENNE että haluaa rakastaa ja kunnioittaa lähimmäistään,vaikkei se aina oo niin helppoa (mutta siihen saa voimia kun pyytää).Koska tajuaa että vain sellainen asenne johtaa mielenrauhaan ja onneen. Kyllä seurakunnan kokouksessa voi vetää vaikka upean soolon Gibsonin Les Paulilla .Se Jumalan palvelus on ihan sama kuin esim.prätkä harrastajat tykkää kokoontua ja vaihtaa mielipiteitä ja saa siitä iloa ,niin uskovaiset tykkää tavata toisiaan yhteisen kiinnostuksen ympärillä .Kyllä sitä voi kotonaankin tai mettässä yksin pitää esim.rukous tuokioita :) ja niin pitääkin.Meillä ihmisillä on aina suora "on-line" yhteys luojaamme jos niin haluamme.Jumala on siksi näkymätön kun hän antoi meille vapaan tahdon uskoa häneen tai olla uskomatta.Mutta jos etsit Jumalaa kaikesta sydämestäsi ,tulet huomaamaan hän ON ! :) Nauretaan yhdessä kovaa ! LOL

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

5.2.2011 12:14

VapaaSielu:
Minulle sopii vallan mainiosti,etta uskovat keskittyvat sen Jeesuksensa loytamiseen ja lopettavat vahemmistojen ja naisten sortamisen. Mutta kun niin ei todellakaan kaikkien tapauksessa ole ja kyseinen porukka mesoaa ja tuomitsee todella nakyvasti muita. Kun he lopettavat, niin silla samalla hetkella minakin lopetan heidan"totuuksiensa" julkisen kyseenalaistamisen.
pooh:
Toivotonta on juu kun et vastaa kysymyksiini! Olen minakin yrittanyt sinulle selvittaa, vaikka mikaan ei tunnu menevan kaaliin. Tai et sita ainakaan tassa suostu myontamaan, kun et suostu myontamaan sinulle ikavia tosiasoita/loppupaatelmia.
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

5.2.2011 16:11

Matt. 24:14

Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

8.2.2011 13:59

pooh:
Tuohon ei voi todeta saman kuin viime viestin lopuksi. Onko tullut jo 5 kertaa. Myönnä pois ettet kykene vastaamaan. Tai ethän sinä sitä myönnä, vaan laitat täysin asiaan liittymätöntä liirumlaarumia...
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weareallafricans

9.2.2011 15:11

Älä Ari turhia odottele. Poohille riittää, että hän kerää täällä paratiisipisteitä samaan tapaan kuin ovilla tehtävästä käännytystyöstä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

11.2.2011 12:05

W:
Juu,tais vihdoin luovuttaa. Jättää lähetyskäskyn toteuttamatta mun tapauksessa, vaikka olen Helvettiin menossa kovaa vauhtia! Luulisi kunnon uskiksen yrittävän pelastaa kadotettu sielu,vaan eikun laittaa päänsä pensaaseen...
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Poooh

11.2.2011 12:29

Kyllä tässä yritetty on ;-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TarkkuuttaPeliin

15.2.2011 15:55

"kristinusko perustuu uudentestamentin uuteenliittoon"

"Ei kannata ottaa vanhasta testamentista kohtia ja kysellä niistä, koska Kristinuskossa uusi testamentti ja sen säädökset kumoavat vanhat."

Kannattaisikohan lukea Raamattu tarkemmin, ei siitä vanhasta testamentista niin vain pestä käsiä. Jeesus itse sanoi aivan yksiselitteisesti että hän ei kumoa lakia eikä siitä ikinä häviä pieninkään piirto.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hyjm

16.2.2011 15:16

http://raapustus.net/?id=103

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AriPeltonen

16.2.2011 15:58

Yritä kunnolla! Vastaa vihdoin ja viimein kysymyksiin! Vaikka yksi kerrallaan:
Mitä mieltä olet siitä, että Jumala hyväksyy orjuuden?
Kysy niin sinulla vastataan, lukee jossain kirjassa, vaan kun ei vastata....
Ari Peltonen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HaEmet

23.6.2011 15:37

Hyvä Ari,

Raamatussa Jeeus toteaa myös ettei kannata heittää "helmiä sioille". Uskon, että tämä kohta pätee liiankin hyvin käytyyn keskusteluun.
Pooh heitti paljonkin helmiä. Sialla raamatunkohdassa tarkoitetaan sellaista oliota, joka ei ymmärrä/näe/käsitä helmen (tai timantin) arvoa.

Uskon kuitenkin, ettei tämä ollut täysin Poohilta hukkaan heitettyä aikaa tai sioille heitettyjä helmiä, sillä keskustelua ovat varmasti seuranneet monet hiljaiset, jotka eivät ole siihen kommentoineet ja he ovat voineet saada tästä paljon apua, lohdutusta, opetusta, oppineet tuntemaan Jumalaa/Raamattua paremmin. Eli tällä päällisin puolin aivan turhalla väittelyllä on voinut olla Jumalalle jokin tarkoitus, jossa hän on käyttänyt jopa Aria suunnitelmansa toteutumiseen :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuijukka

22.3.2014 09:00

Pyhän hengen kautta jumala opetus lapsille sanoi mitä pitää kirjoittaa ja jos meni väärin he kirjoittivat alusta, ja ei oo ihmeelisyä tai edes uskomatontakaan, että jeesus nousi kuolleista. Olihan hän jumakan poika ja jumala sen pojan lähetti, tehtävää tekemään,, kuolemaan koko maailman ihmisten syntien tähden. Lisäksi pitkin maapalloa julistavat evankelistatkin ja jumala on etukäteen ilmotanu, mitä heidän pitäisi tehdä ja monia miljoonia ihmissieluja pelastuu kadotukselta mediat vievät ilo sanomaa selasiikin paikoihin mihin muuten ei päästä, lisäksi on otetava huomioon, ettei Tää oo mitään uskontoa, vaan kyse on todelisesta Jeesuksesta, joka on muutanu ihmisten elämän. ja jeesus on muutanu heidän elämänsä, monia muslimejakin tulee päivitän uskoon tuhansia ja nähneet miten ihmisiä parantuu ja rammat saa kävely taidon ja ihmisii tulee Suomessakin uskoon ja jumala on huumeista ja väkivallasta vapautanu me elämme uskoa todeksi, mutta jumalatomat ovat nii itserakkaita ihmisii ettei osaa kunnioittaa jumalaa. Ja tiedoks uskovat ovat myöskin ennen oleet jumalattomia, kuten te, mutta elävä jeesus heidät on kohdannut niikuin minutkin, eli oppikkaa kuniotamaan jumalaa ja jesusta, molemat ihanii

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi