Naturismi

Jos vietät aikaasi alasti ja nautit siitä, olet naturisti.

Suomen järjestäytyneistä naturisteista 40 prosenttia on naisia.
Suomen järjestäytyneistä naturisteista 40 prosenttia on naisia.
Heitä on Suomessa tuhansittain. Rannalla, mökillä, kotona ja mieluiten muiden

alastomien seurassa. He ovat naturisteja. Leijonanosa heistä ei ole nähnyt tarpeelliseksi järjestäytyä, mutta on Suomen Naturistiliitollakin 430 jäsentä, joista 40 prosenttia naisia.

Naturismi ei ole pelkkää nakuhengailua. Esimerkiksi Padasjoella järjestettävällä nakukympillä voi koettaa kuntoaan syrjäisillä metsäteillä, tietenkin vain kengät jalassa. Yyterin nakurannalla järjestetään sulkapallo- ja petanque-kisoja.

"Yyterin naturistiviikonloppu on vuoden kohokohta. Tilaisuuteen osallistuu noin 150 henkeä ja myös ulkomailta tulee edustajia mukaan", kertoo Suomen Naturistiliiton puheenjohtaja Juha Jonsson.

"Yyterissä on erikseen vuokrattu lomakylä viikonloppua varten. Se on kokonaisuudessaan naturistien käytössä, joten alasti voi olla koko ajan."

Ja se eka kerta jännittää aina.

"Syynä ei kuitenkaan ole alastomuus, vaan tuntemattomat ihmiset. Uusille osanottajille näytämme yleensä ympäristön, kerromme yhdistyksen toiminnasta, esittelemme yhdistyksen jäseniä ja pyrimme ottamaan henkilön mukaan keskusteluihin."

Jos jo puiston läpi kävellessä joku pitkään takkiin ja pieneen munaan sonnustautunut sekopää hyökkää puskasta, niin paljonkohan perverssejä pyöriikään naturistipiireissä?

"Ahdistelua ei esiinny. Jos joku sitä yrittää, niin varsinkin talvella on aika tylsä löytää itsensä ulkoa ilman vaatteita."

Suomessa on muutama naturistiranta, mutta Ranskassa on kokonainen lomakaupunki alastomille. Suomeen naturistit kaipaisivat rantojen lisäksi edes kuntosalia, jossa saisi nakuilla.

"Kuntosali tarvitsee melko ison kävijämäärän, joten se taitaa jäädä haaveeksi. Olen kokeillut Lontoossa naturistien kuntosalia. Ihan mukavaa, mutta jos kuntoilee alasti, niin kannattaa käyttää alusliinaa. Muuten kuntosalin nahkapeitteiset laitteet tarraavat ihoon kiinni."

Minne menet, naturisti?

  1. Yyteri, Pori
    Puh. 0800-90290
    Hiekkadyyneillä rajaton rusketus. Pääsee myös uimaan.
  2. Pihlajasaari, Helsinki
    Puh. 09-622 2532
    Nakuranta sijaitsee kahdesta saaresta pienemmällä. Kallioranta, ei sovellu kovin hyvin uintiin.
  3. Seurasaaren uimala, Helsinki
    Puh. 09-458 2640
    Miesten ja naisten puolet on eroteltu seinällä.
  4. Saaronniemen epävirallinen naturistialue, Turku
    Puh. 02-262 5100
    Ruissalossa ilman rihman kiertämää.
  5. Cap D’Agde
    www.capdagde.com
    Alaston kaupunki.

TJEU= Tsekaa jos et usko.

Nakuilun aika


Kommentit (3)

  • 1.
    miumaunau
    14.7.2006 07:49
    typerää ja ällöä!!!kuka haluu kattella alastonta kun se on niin rumaa hyi olkoot lentäs laatta jos tollasta näkis,mutta sairas maailma sairaat ihmiset
  • 2.
    teekooii
    14.7.2006 09:35
    Toipas varsin huvittavaa. Itsehän voisin kokeilla kanssa, mutta musta tossa ei ole mitään ällöttävää. =) Jokainen taplaa tavallaan eikä kenenkään tarvi mollata toista vaan sen takia ettei ite tykkää. Tsemiä! =)
  • 3.
    tilleritalleri
    19.7.2006 03:00
    Olishan toi siistiä muuten, mutta mulla on rajoitus, miksi en voi esim uimarannalle mennä.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Ilmiöt

Xbox 300 itsemurhauhkausta
Kiinalaisella tehtaalla rajut... 4
Määrittele itse, mikä on kaunista
Skandimania-näyttely tarjoaa... 4
Rouva Positiivinen
Lotta sai äitiysneuvolassa kuulla... 6
Levottomat jalat
Katutanssin legendat saapuvat Suomeen.
Ihminen 2.0
Transhumanistit uskovat... 6
Verkottuneita suomalaisia
Kuka on merkittävin tai, no... 1
Nuoret suuret suomalaiset top50
Vaikutusvaltaisimmat alle... 28
Bingotytöt tulevat
Nainen! Ala sinäkin uhkapelata. Bingo on ilmiö ruotsissa.
Vapun hulinaopas
Suunnittelimme vapun puolestasi, jotta voit keskittyä olennaiseen.
Kaupungin Paras 2011 (Tampere)
Tässä ne ovat. Vuoden parhaat... 3