Happyhappyjoyjoy

Viime viikolla hain uutta työpaikkaa, tänä aamuna kävin haastattelussa, sain paikan, menin omalle työpaikalleni ja sanoin itseni irti. Tiesin, että irtisanoutumiseni aiheuttaisi varmasti jonkinlaisen reaktion mutta en silti ollut osannut varautua siihen, että osa työkavereistani rynnistää vessaan itkemään kirosanoja ladelleen ja osa lamaantuu täysin puhe- ja liikuntakyvyttömäksi. Ensishokin jälkeen sain onnitteluja uuden työpaikan johdosta ja pystyimme jopa keskustelemaan lähdöstäni ihan hyvässä hengessä. Sain myös tarjouksen isommasta palkasta mutta raha ei ole nyt ratkaiseva tekijä eikä syy lähtööni, joten rahalla ei minua enää saa jäämään. Eikä kyllä millään muullakaan keinolla.

Nyt tuntuu kuin iso kivi olisi pudonnut sydämeltä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen ollut jokseenkin turhaantunut työpaikkaani ja siellä vallitsevaan työkulttuuriin. Olen kaivannut ammatillisempaa työotetta ja haasteellisempia työtehtäviä mutta nämä asiat eivät ole olleet mahdollisia. Olen yrittänyt tehdä työni mahdollisimman hyvin niillä resursseilla mitä tarjolla on ollut, välillä hammasta purren ja kiltisti niellen kaiken paskan mitä niskaan on tullut. Mutta nyt se kaikki on onneksi loppu.

Nyt astun ihan uusiin tehtäviin ihan uudessa työyhteisössä. Odotan innolla uutta työnkuvaani, sillä tiedossa on paljon haasteita ja kaikkea uutta. Ja uskon, että ammatillisesti olen nyt ottamassa isoa askelta eteenpäin. Tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.