Päätin suunnata nenän kohti kotiseutua, koska lomasuunnitelmat menivät uusiksi peruuntuneen matkan takia. Pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja tulin muutamaksi päiväksi äidin nurkkiin pyörimään. Täällä saa ainakin rentoutua ja vaan olla, nukkua pitkään ja istua valmiiseen ruokapöytään. Helppoa elämää. :) Tiedän että muutamassa päivässä alan kaivata jo omaa rauhaa ja omia kuvioita ja pakkaan taas kamani ja suuntaan takaisin omaan kotiin. Mutta nyt rentoudun tällä ja unohdan kuumeen ja jatkuvan vitutuksen, ja nautin keväästä.
Eilen illalla sain tekstiviestin ihmiseltä, jolta en sitä osannut odttaa. Hän olisi halunnut nähdä ja jutella. Harmi että olin reilun sadan kilometrin päässä hänestä, joten tapaaminen ei ollut mahdollista. Hassua sinäänsä, että viimeksi kun olin täällä kotona käymässä niin kävi samoin. Samalta ihmiseltä tuli silloinkin viesti... Kohtalon oikkuja, sanon minä.
Toinen hassu yhtensattuma oli se, että isäni joka myös asuu täällä, soitti minulle eilen illala tietämättä että olen näillä nurkilla. Viimeksi täällä käydessäni kävi aivan samoin. Me emme todellakaan soittele toisillemme viikoittain vaikka ihan hyvissä väleissä olemmekin. Mikä lie isänvaisto se sitten onkaan, joka kertoo hänelle että lapsi on taas saapunut kaupunkiin. :)
Ulkona paistaa aurinko ja on ihan keväinen ilma. Aamulla kuuntelin mustarastaan laulua ja seurailin pitkään sen puuhia marjapuskissa... Hassu puskapöhelö. Siellä se mennä viiletti kovaa kyytiä. Mustarastas on mulle keväänmerkki, vaikken muuten linnuista mitään ymmärräkkään.
Äsken lainasin veljeni Jopoa ja polkaisin lähikauppaan. Tuli mieleen omat teinivuoteni kun poljin omalla Jopollani pitkin kyliä. Alkoi hymyilyttää ja tulin jotenkin tosi hyvlle tuulelle.
Mukavaa lauantaita kaikille!