Pari...suhde(tta)

Jos en mitään muuta tässä sinkkuvuosinani olekaan oppinut, niin ainakin sen, että kun tapaa jonkun hyvän tyypin, joka tuntuu kaikin puolin potentiaaliselta vaihtoehdolta niin sisäisiltä kuin ulkoisiltakin ominaisuuksiltaan, niin silloin voit olla ihan varma, että sitä kundia ei kiinnosta tippaakaan tavata sua paria viikkoa kauempaa. Ja sitten on taas se kolikon kääntöpuoli. Että sä olet jonkun mielestä tosi hyvä tyyppi mutta oma kiinnostus onkin sitten vaan tasoa "ihan kiva mutta..." Oikeanlaiset ihmiset ei vaan tunnu kohtaavan, ei sitten millään.

Mä olen viime aikoina nyt kovasti miettinyt sitä, millaista ihmistä oikeen haluan katsella koko loppuelämäni. Ja kuka jaksaisi katella mua... :/ Mielestäni en vaadi liikoja mutta on tiettyjä asioita, joista en halua luopua, kuten tietynlainen arvomaailma ja ajattelutapa, sitoutumishalu, luotettavuus, rehellisyys... Eli ihan perusjuttuja. En etsi täydellistä ihmistä, niitä ei olekaan. Mutta sitä minulle täydellistä kylläkin.

Ystävieni parisuhteita seuranneena, ja itsekin usean vuoden parisuhteissa vietettyäni olen tullut ehkä vuosi vuodelta ronkelimmaksi. Pakkohan se on myöntää. Mulla on ollut ihan loistavia suhteita, mutta iän ja elämän myötä on tullut vastaan kyllä niin paljon paskaakin, että toivon jo oman kiintiöni siltä osin olevan täynnä. Vähitellen sitä on alkanut rakentaa muuria ympärilleen. Tosin vaan ihan matalaa ja pientä, koska en halua linnoittautua sinne sisälle. Mutta jotain suojaa on ollut pakko rakentaa. Ja toisaalta olen kuitenkin täydellinen pääedeltäsukeltaja. Mitä sitten jos sattuukin, aina on parempi katsoa kuin katua. Eipähän ainakaan jää itseään sitten harmittamaan, ettenkö olisi ollut täysillä mukana. Hirmu hankalaa vaan välillä sukeltaa sieltä muurin päältä. Sattuu helvetisti enemmän kun tippuu aina vaan korkeammalta.

Kirjoitettaessa soi SMC: Ei Mulle Riitä