Aikuisuus on matoja

Kun ajattelen aikuistumista, niin ajattelen matoja. Muistan kun olin jotain 3v. ja taisin tunkea suuhuni jotain mitä lie maassa ollutta asiaa ja sain heti perääni huudon – ”älä syö sitä tai saat matoja!”. Tätä samaa jatkui kaikki kesälomat. Rento päivä maalla saa perään huudon ”se ruohon korsi heti pois suusta tai saat jotain lapamatoja! Luulisi, että olet jo oppinut koulussa tuon verran melkein aikuinen poika.” Mikä sitten on melkein aikuinen poika? Ikä 10v. vai 12v.? Sillä Aikuinen poikahan määritellään sitten taas madolla – ”aikuinen poika osaa laittaa ITSE madon koukkuun”.

Nuori aikuinen määritellään myös madoilla – ”tässä sinulle tätä Clerasilia jota käytät sitten, ettei tule niitä ihomatoja”. Vai niin. Ensin luulin, että ihomadot ovat jotain ihon alla ryömiviä toukkia, kunnes se aika koitti jolloin ymmärsin niiden olevan huomattavasti pahempi kohtalo.

Koko aikuisuuden taistelemme matoja vastaan ruuassa, asunnoissamme, jätteissämme ja puutarhoissamme. Myrkytämme, pesemme, puunaamme, harjaamme, kiillotamme ja vahdimme päiväyksiä murhanhimoisin silmin. Kunnes aika koittaa ja kupsahdamme omaan kiimaamme matojen vastaisessa taistossamme. Oma perheemme hautaa meidät ja päädymme matojen ruuaksi.