Blogi

No niin sain väännyttyä huis hevonkuuseen pitkäksi viikonlopuksi tulen takaisin kun jaksan. Mesta on jossain Kajaani - Sotkamo suuntimalla ja netti toimii kännykällä... öö alle tunnin sit loppuu akku. Heh. Pitää mennä viettämään offline aikaa.

Tuli hyvä mieli. Sen aiheutti ne ihmiset jotka rakastavat minua vaikken sitä edes ansaitse. Ei muuta.

Joskus harvoin kuulen pienen äänen tai tunnen pienen piston, tätä kestää hetken ennen kuin löydän sen lähteen ja kuristan sen kehtoonsa. Mutta sen hetken kärsin jostain pienestä omantunnontuskasta. Tämä siis johtuu siitä, että olen täysi nilkki ja olen ympäröinyt itseni ihanilla ihmisillä joita en todellisuudessa ansaitse.

En ansaitse suurinta osaa elämäni ihanimmista asioista. Olen hankkinut ne ahneudella, sisäpiiri velmuilulla tai muulla vääryydellä. Yleensä nauran tälle ivallisesti mutta joskus se pieni ääni kiusaa. Onneksi osaan tappaa sen.

Voiko ihminen olla riippuvainen riippuvuuksista?

Siis musta on alkanut tuntua, että olen riippuvainen riippuvuuksista. Tarvitsen jonkun riippuvuuden joka pakottaa mut heräämään aamulla ja menemään päivällä ja toimimaan myös illalla.

Onnistuin karsimaan mun kaikki riippuvuustekijät nollaan ja huomasin ettei mua huvittanut tehdä enää mitään. Lähinnä nukuin.

Voisin listata tähän kaikkea mistä olen ollut joskus riippuvainen mutta se on vallan turhaa. Lähiaikoina olen riidellyt nikotiinipurkan kanssa. Kuulostaa ehkä pieneltä mutta lopetin tupakoinnin jo vuosia sitten ja nikotiinikorvikkeetkin olivat kauan sitten taakse jäänyttä elämää kunnes tänä keväänä tartuin purkkaan uudestaa. Miksi? No ei ollut enää mitään muutakaan...

Olenhan päässyt netti-/city-, läheis-, kahvi- ja niin edelleen riippuvuuksista kuin vettä vain eroon. Mutta tosi asia on, että elämä on aika tylsää jos kaikki menee hyvin eikä ole mitään riippuvuuksia. Vatsa kasvaa ja ikää kartuu, päivät valuvat kuin syksyinen sade tuulilasissa. Nuoret luulevat, että aikaa on, jos he tietäisivät totuuden... no se ensimmäinen 18-vuotisjakso tuntui ehkä pitkältä mutta seuraava vilahtaa kuin perhosen päiväuni ja kuulemma sen jälkeen vauhti vaan kiihtyy.

Jos olen riippuvainen jostain niin se saa ajan edes tuntumaan pidemmältä. Kun sisälläni kourii halu/himo/tarve ja draivi hankkia riippuvuuteni tyydytystä niin koen eläväni kärsimyksessäni. Minulla on päämäärä, minulla on tehtävä ja taistelu.

Olen aina vihannut sitä Disney maailmankuvaa jossa kaikki on kivaa ja haahaa laalaa, prinsessoja ja pörröisiä pehmoeläimiä. Minusta elämän pitää olla äärimmäisyyksiä, äärimmäisiä tunteita, kokemuksia, nopeuksia, repivää vuoristorataa. Sen takia kun kaikki on todella hyvin niin kävelen kauppaan ja ostan nikotiinia vaikka tiedän ettei siitä seuraa mitään hyvää, paitsi ehkä elämä. Uusi taistelu alkakoon.

Tänään keskustelimme Pupunden kanssa lapsuuteni ja nuoruuteni visioista. Minulla ne ovat syntyneet sarjakuvista. Ei Aku Ankasta tai Tex Willeristä, toki luin niitäkin mutta ne mitkä todella vaikuttivat nuoreen mieleeni olivat ne vaikeasti saatavilla olevat Silver Surfer, Judge Dredd, Ghost Rider, Nemesis the Warlock ja ABC Warriors.

Miksi Silver Surfer vaikutti minuun niin suuresti? Hänen toiseuden tunteeseensa oli vain niin helppo samaistua. Kun Silver Surfer kaipasi avaruuksien äärettömyyteen, hän syöksyi täysiä päin Galactuksen hänelle asettamaa näkymätöntä muuria joka ympäröi maapalloa mutta turhaan, hän törmää siihen kuin kivimuuriin ja tippuu kohti maata. Surullisena hän leijuu maan yläpuolella miettien kuinka hän muistuttaa hieman ihmisiä, muttei tule koskaan olemaan yksi heistä kuinka lopulta ainoa häntä ja ihmisiä yhdistävä tekijä on vankeus tällä planeetalla.

Judge Dredd oli taas kovista kovin. Vaikuttavaa oli se jumalaton kylmyys siinä sarjakuvassa. Osa oli tietenkin tarkoituksellista mutta osa oli ihan tahatonta. Esimerkiksi se kohtaus kun Megalopoliksen energiajärjestelmä rikkoutuu. Sehän pohjautuu vulgaaniseen energiaan eli laavaan. No laavaa valuu pitkin kaupunkia ja jengi palaa niille sijoilleen kuin muinaisessa Pompeijissa konsanaan. No sepä hauskaa, mut ei välii. Kipeintä oli kun ne päätti pelastaa kaupungin sulkemalla sen laavaventtiilin. Eli Tuomarit (mukana Dredd) puetaan suoja-asuihin jotka kestävät muistaakseni jotain 10 minuuttia ennen kuin jäbät palavat niiden pukujen sisälle ja sitten ne tiputetaan lentokoneista laavan keskelle. Tuomareita kuolee kuin kärpäsiä. Mutta jokainen hyppää lentokoneesta varmaan kuolemaan omasta halusta, tietäen ettei ole mitään keinoa päästä laavasta pois palamatta, paitsi sulkemalla venttiili… no 10-vuotiaan pojan mielelle se oli ehkä jäykintä paskaa mitä olin ikinä lukenut.

12-vuotiaana sain käsiini Nemesis the Warlockin, se oli samalta yhtiöltä kuin Judge Dredd mutta järjestelmävastaisuutta oli väännetty pykälää kovemmaksi ja anarkistisemmaksi. Lisänä sopassa oli uskonnonvastaisuus. Taisin olla jotain 16-vuotias kun sain viimeisen albumin luettua. Siinä sivussa tuli ahmittua ABC-Warrioreita jotka potkaisivat CyberPunkin sisälläni ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tämän jälkeen oli helppo tipahtaa imeskelemään Neurovelhoja ja Virtuaalivaloja.

Kun tänään olin palaverissa eräällä virtuaalijärjestelmien toimittajalla, niin minua kävi naurattamaan kun he mesosivat virtuaalisista työasemista kuin ne olisivat jotenkin aivan maailman toiseksi uusin asia ja minulle ennen kuulumatonta. Imin virtuaalisia konetehoja kirjoista ja sarjakuvista ja sopeuduin siihen ajatusmalliin kun palaverin puhujatyyppi vielä taputteli paskaa hiekkalaatikolla.

Minä ymmärrän, että tämä mieleni saastuttaminen alkoi jo hyvin varhain ja oli äärimmäisen tehokasta, joten olen pilalla ”spoiled goods”. Mutta nyt alkaa aika joka muistuttaa eniten mieleni maisemaa. Tämä aika on yhtä pilalla kuin mieleni ja sieluni.

VIITTUUU TÄTÄ PÄIVÄÄ!! EIHÄN TÄTÄ KESTÄ KUKAAN!

Miten ihmeessä voi olla? Kun aloitin 4pv työviikon niin hihkuin välttäväni maanantait. Mutta tänäänkin tiistai oli kuin pahin mahdollinen maanantai.

Aamu alkoi eksymisellä maaseudulle. Jonka jälkeen palaveri meni ihan päin persettä. Sitten töissä tulikin kaikilta ( molemmilta) pomoiksi verrattavilta haukkuja viimeviikosta ihan erityisesti. Ei sillä etten olisi ollut asialla ja "syyllinen", mutta tänään ei olisi vain jaksanut yhtään kuunnella sitä nillitystä.

Sitten seuraavaan palaveriin joka meni paremmin vaikka huonosti sekin ja sitten kotiin tekeen kirjallisia töitä. Hups kuinka aika kuluu... ryntäys joogaan ja hups avaimet jäi sisään.:. Samassa nipussa autonavaimet ja blondi joogaamassa jo eikä vastaa puhelimeen. Joku idiootti oli repinyt huoltoyhtion numeron... Prkl

Soitin siivoojalle että pliis kulta pieni tuu päästään mut sisään kun seison sateessa ja kukaan muu ei voi auttaa. Kulta pieni tuli ja päästi.

Eli mitä tästä opimme? Hyvä siivoaja on parempi kuin kaunis vaimo, kallis huoltomies ja uusi auto.

Kävin eilen illalla lääkärilläni (hyvin korkealle arvostettu neurologi) ja tuomio oli: Terve.

Hehehee olen siis nyt virallisesti terve. Mikä tästä tekee hauskaakin hauskempaa on tuo lääkitys. Se meinaan ihan oikeasti tekee minusta terveemmän. Se poistaa minusta kaikenlaisia omituisuuksia joihin olin jo niin tottunut, että luulin niitä osaksi minuuttani.

Alan normalisoitua yhä enemmässä määrin. Minusta tulee "tavis". Etsin tällä hetkellä paritalotonttia Espoosta!! Voiko olla pahempaa tavismäärittelyä??