Blogi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2008.
Seuraava

Sinkkubileisiin  3

Pikainen kirjoitus vain. Juuri lähdössä Onnelaan Sinkkubileisiin! Enpä ole aikaisemmin sellaisissakaan käynyt, mutta mielenkiintoisilta kuulostavat ainakin. Kukaan luokkakaveri ei tosin ollut lähdössä, joten sinänsä yksikseni olen liikenteessä. Kämppis tosin tulee sinne myöskin, että edes joku tuttu.
Mielenkiintoinen idea tuo sinkkubileet tosiaan, saas nähdä toimivatko. :) Olisihan se mukavaa päästä sinkkuudesta taas vaihteeksi eroon! Kovin olivat vain luokkalaisten asenteet sinkkubileisiin epäileviä, vallitseva käsite on niiden olevan lihatiskimäisiä. Mene ja tiedä. Saas nähdä.

Nyt hieman partaanikin siistin, ehkä hieman liikaakin. Noh, kyllä se kasvaa. :)


ADOM on kaapannut sieluni  1

Kaivoin torstaina vanhan DOS pelin ADOMin esille, ja sen parissa vierähtikin koko viikonloppu, ja tämä päiväkin. Tämähän lähti siitä liikkeelle, että koulussa on tietokonetekniikkaa 5 tuntia viikossa, ja toistaiseksi siellä ei ole ollut juuri lainkaan uutta tietoa, perusasioita vain pyöritellään. Joten kukin tekee tunnilla mitä lystää, mutta koneille ei oikeastaan saa mitään asentaa. Joten kopioisin koneelleni ADOMin.

Niille, joilla on aina ollut elämä, pieni lyhennelmä. ADOM on aivan käsittämättömän laaja, aivan järkyttävän monimutkainen roolipeli/hirviöiden mätkintäpeli. ASCII grafiikoilla Nethackin tyyliin. :D (Huom, olen kokeillut nethackia, en pitänyt siitä. ADOM on siitäkin monipuolisempi, enemmän vapautta.) Peliin tutustuin armeijassa, kun yksi armeijakaveri sitä hakkasi tuvan vanhalla 486-koneella. Ei siitä tajunnut aluksi yhtään mitään! Mutta siinä kun jokusen pelin katseli olan takaa, alkoi peliä pikku hiljaa ymmärtämään, ja siihen pääsi käsiksi. Jos joku nyt peliä haluaa kokeilla, osoite josta se löytyy on www.adom.de -Täysin englanninkielinen peli, osoite vain jostain syystä tuo. Voin taata, että kuolema korjaa pelissä nopeasti, ja usein. Koko viikonlopun verran peliä tahkosin, ja nyt tänään, ensimmäistä kertaa, pääsin hahmollani ensimmäisestä luolastosta läpi, hahmo on levelillä 14 nyt. (max on 50.) Tosin tämä johtuu siitä, että pelaan velholla, joka on alussa äärimmäisen heikko, ja koetan päästä lävitse siitä missä aita on korkein, mutta jos siitä yli pääsee, ei tämän jälkeen ole vähään aikaan pulmia näkyvissä. Ja nyt siitä aidasta pääsin ylitse ainakin hetkeksi.

Mutta nyt pitää hieman tuota ADOMin pelua rajoittaa, ensimmäistä kertaa kun en läksyjä ole tehnyt huomista fysiikkaa varten! Enkä kyllä jaksa nyt alkaa tekemäänkään, jos luen kirjaa vielä vähän ja painun sitten nukkumaan.

Silmälasit sain perjantaina! Hienot ovat, ja kuva tulee profiiliini kunhan sellaisen kerkiän ottaa! Tai mitä hittoja.. otankin sen tästä samantien. Parta kaipaa leikkuuta, pitää joku päivä hieman tasoitella sitä tuolla kotiparturisetillä. Nyt on liian pitkä, yksittäiset haituvat näkyvät epäsiististi. Noh, parempi kuva tulee kunhan parta on kunnossa!

Lasit, risuparta kaipaa siistimistä tosin. Helmikuu 2008
Lasit, risuparta kaipaa siistimistä tosin. Helmikuu 2008

Laskiaisesta selvitty, kohti saunailtaa  1

Eilen sain sitten toisen haalarimerkkini! Alkuillasta olin luokkakaverin luona, jonkin verran muutakin porukkaa siellä. Ihan hyvin meni siellä, pelasin ensimmäistä kertaa Texas Hold-em all, oikein pelimerkeillä. Jonkin verran aloittelijan tuuria oli, mutta lopulta ne kaikki merkit olivat edestäni huvenneet. :) Mutta alkaa pikkuhiljaa pelin tajuamaan, mistä siinäkin on kyse!
Loppuillasta sitten Karmaan. Siellä meno oli hieman hiljaisempaa, ei mitään ihmeempää siellä. Pääsinpähän taas tanssilattialle heilumaan. :)

Nyt on kattilassa possun suikaleita marinaadissa muhimassa, ehtii hyvin syömään ennenkuin pitää jo taas lähteä ulos, nyt on vuorossa Insinööriopiskelijoiden liiton järjestämä saunailta aloittaneille, elikkä automaatiotekniikalle ja puupuolelle. Ihan kiitettävästi porukkaa on tulossa, hyvä juttu vain!


Laskiaisrieha  1

Koulu loppui neljältä, otin sitten parin tunnin nokoset, juuri heräsin. Nyt alkaakin valmistautuminen ulos lähtöön, SAMO kun järjestää tänään nuo laskiaisriehat! Itse laskettelemassa en käynyt, vaikka pulkkamäki ilmainen olisi ollutkin ja sinne yksi luokkalainen olikin menossa. Ajattelin tarvitsevani näitä nokosia enemmän, kun illalla suuntaan Karmaan!
Mutta nyt suihkuun, jotain ruokaa, ja sitten luokkalaisen kämpille pelaamaan korteilla kunnes on aika siirtyä Karmaan. :)


Sinkku vai parisuhteessa.  1

Kuulin tässä päivänä muutamana ohimennen keskustelunpätkän, jossa käsiteltiin sinkkuutta, ja mainittiin että kyllä sinkkuna on hyvä olla, että mihin sitä parisuhdetta kaipaa.

Jäin sitä sitten miettimään. Kumpi itse haluaisin olla? Onko sinkkuus sitten niin hieno juttu?

Ei.
Jos tilaisuus tulisi eteen, niin vaihtaisin kyllä sinkkuuden parisuhteeseen.
Onhan se toisaalta mielenkiintoista, että kun ulos baariin lähtiessä ei ole mitään esteitä millekään, että teoriassa mitä tahansa voisi tapahtua. Harmi vain, että käytännössä aina tämä jääkin teorian puolelle. :D Jos jotain käytännössäkin tapahtuisi kovin useasti, niin ehkä siinä sinkkuudessa sitten olisikin puolensa. Mutta kun en mikään kovin loistava naisten iskijä ole, niin hiljaista on ollut. :)

Parisuhteessa tätä mahdollisuutta ei ole. Jos baariin lähtee kavereiden kanssa, niin mahdollisuudet ovat rajalliset.
Toisaalta, parisuhteessa ei näitä mahdollisuuksia edes kaipaisi, kun se kumppani on jo löytynyt. Kysymys: haetaanko parisuhdetta sen haun vuoksi, vai parisuhteen vuoksi. Tämän kysymyksen vastaus määrittelee melko paljon.
Itse haen parisuhdetta, vaihtaisin etsinnän päämäärään mieluusti.

Oma tilanne kun vielä on mikä on, ensimmäisen parisuhteeni löysin vasta viime vuoden syksyllä, ja sekin oli alusta asti tuomittu loppumaan lyhyeen muuttoni vuoksi. Mahtavaa aikaa nuo reilut kaksi kuukautta kuitenkin, niitä en vaihtaisi pois. Sanoisin, että parisuhde todellakin on parempi vaihtoehto kuin sinkkuus!

Sitten pulma, mitenkä tuon parisuhteen löytää?
Uusi kaupunki, uudet kasvot. Ei tässä sinänsä mitään kiirettä vielä ole, vastahan tänne muutin! Opiskelijana tuon parisuhteen löytäminen ainakin teoriassa on helpompaa. Paljon aktiviteettia, johon osallistuu kumpaakin sukupuolta, esimerkiksi lukuvuoden aloitusbileissä oli ihan mukavaa ainakin. Ensi viikolla onkin luvassa kahdetkin bileet, ensin tiistaina jotkut loppiaisriehat, ja keskiviikkona juuri aloittaneille opiskelijoille yhteinen saunailta. Tosin sinne tulee vain oma luokka, ja puupuoli, joten tuolla ei juuri ole vastakkaista sukupuolta, mutta ainakin on hyvä tilaisuus tutustua luokkaan paremmin! Laskiaisriehasta taas en oikein ole päättänyt vielä.. Tuolloin olisi mahdollisuus mennä laskettelemaan viereiselle pienelle mäennyppylälle, mutta hinta on 9e / 2h. Hieman korkea hinta, mäki kun ei ole kummoinenkaan. Mutta olisihan se toisaalta ihan mukavaa taas mäkeen päästä! Illalla ainakin Karmaan sitten, saampahan uuden merkin tulevaan haalariin. :D


Silmälasit tilattu.  1

Päivän kohokohta: Tilasin silmälasit!
Otin nyt vaihtoehdoista selvää, Kela niitä ei korvaa, Sosiaaliturvatoimisto olisi kyllä korvannut ne, mutta kun selvisi että tililläni on sentään jokunen tuhat euroa varallisuutta, niin neuvottelut katkesivat siihen, vaikka miten olisinkin nyt opiskelija. :D
Joten ei auttanut mikään muu, kuin käydä tilaamassa se, ja maksaa kokonaan itse. 99€ tuo nyt tulee maksamaan, viikon verran niitä saan odotella. Jännittää. :D
Saas nähdä miten nuo lasit vaikuttavat. Mielenkiinnolla odotan tilannetta, jossa näen taululle vaikka istuisin luokan puolessa välissä! Tällaisesta tilanteesta olen vain kuvitellut ala-asteesta asti, sieltä asti olen melko edessä aina istunut, että olen taululle asti nähnyt. Yläasteella ongelma oli suurin, kun luokat olivat melko suuria, ja silloin tällöin jouduin luokan puolessa välissä tai kauempana istumaan, hieman jouduin silmiä siristämään että taululle näin. Nyt Ammattikorkeakoulun alettua, en enää jaksa tästä kärsiä, nyt tulee sen verran tärkeää tavaraa, jota on hyvä saada ylös kirjoitettua, että parempi jos taululle näen ongelmitta.
Viikon päästä lupaan laittaa silmälasipäisen valokuvan näkyville!


Seuraava