Musta Barbaari ja Jusuf vievät asiansa Radio Helsinkiin

"Jotain kuulin, että se yritettiin lopettaa, mutta täällä taisteltiin. 'Fight the Power', musta nyrkki ilmaan."

Kuva: Salil eka, salil vika (ruutukaappaus)

Musta Barbaari hyökkää taisteluparinsa Prinssi Jusufin kanssa Radio Helsingin aalloille ensi tiistaista lähtien uudessa Mustan Barbaarin savumerkki -ohjelmasta. Radiojuontamisesta ei paljoa kokemusta ole, mutta itsevarmuutta homman hoitamiseen riittää. Luvassa on totista asiaa pilke silmäkulmassa.

"Se tulee olemaan meidän ohjelma. Siistiä on se, että meillä on täysin taiteellinen vapaus. Voidaan tuoda mitä milloinkin ja ihan mitä tahansa esille. Totta kai me yritetään tuoda esiin Helsingin ja Suomen maahanmuuttoskeneä. Erittäin paljon huumoria. Me pystytään ottamaan asioita myös vakavasti, esimerkiksi puhuessa koulukiusaamisesta. Miten nuorilla on huonot elämäntavat ja tällaisia. Voidaan puhua vakavista maahanmuuttoläpistä. Läpällä tosissaan", avaa Musta Barbaari.

"Me handlataan se erittäin hyvin. Me oltiin YleX:ssä vetämässä parin tunnin vierailusetti ja meno oli ihan himmeetä. Se venyi kahteen tuntiin, joten voit miettiä, millaista on, kun me pakataan koko setti tuntiin", sanoo Jusuf.

Salil eka, salil vika -biisin hypellä valtavaan kansansuosioon noussut Barbaari sai yllätyksekseen yhteydenoton

"Maria (Veitola) otti muhun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko tehdä radiota. Olin aluksi, että okei se voisi olla mielenkiintoista, mutta en mennyt siihen kokonaan mukaan. Sitten Karri(-Koira), joka on tehnyt Radio Helsingille ohjelmia, sanoi että kannattaa mennä, että radion tekeminen on mukavaa. Se oli mulle viimeinen vahvistus ja sanoin Marialle, että ok. En tiedä, mitä Maria näki meissä."

Ehkä se kertoo tarvittavasta nuorennusleikkauksesta, mutta monille äärimmäisen tärkeä Radio Helsinki ei ollut Barbaarille entuudestaan hirveän läheinen.

"Radio Helsinki ei oikeastaan ole tuttu. Jotain kuulin, että se yritettiin lopettaa, mutta täällä taisteltiin. 'Fight the Power', musta nyrkki ilmaan", Barbaari sanoo uudesta työnantajastaan.

Viimeksi, kun Musta Barbaari käväisi Cityn haastattelussa, oli matka vasta alussa ja suosion ensimmäiset siemenet vasta kylvetty. Nyt, reilun puoli vuotta myöhemmin vetoa on moneen suuntaan, eikä kaikkeen voi suostua.

"Sitä tietää nyt, että tulevaisuus saattaa olla kirkkaampi, mutta toisaalta pitää pelata kaikki kortit oikein. On tiettyjä paineita, mutta haluaisi, ettei niitä olisi. Haluaa vaan olla oma itsensä ja tehdä omaa juttua, mutta siihen pitää löytää sellainen kultainen keskitie, ettei tee mitään tyhmiä juttuja."

"On paljon joutunut kieltäytymään, kun on pyydetty esimerkiksi televisio-ohjelmiin. Niistä on ollut itse ihan fiiliksissä, mutta taustatuki ja managerointi on sanonut, että sä oot paljon arvokkaampi, kuin nää. Hassua, kun joskus teinivuosina on katsonut tv:stä joitain ohjelmia, että oispa siistiä olla joku päivä tuolla, mutta nyt, ku sellainen mahdollisuus on, sanotaan, että oot arvokkaampi kuin nuo, ne vaan koittaa käyttää hyväksi sua, ettet saa ite tosta mitään. Kai siinä on joku järki."

Musta Barbaari on kerännyt taustalleen joukon herrasmiehiä, joilta tippuu kullanarvoisia neuvoja. Ketä tähän jengiin kuuluu?

"Monspin Keijo Kiiskinen ja itse kuvaaja/ohjaaja Eino Manner, joka on ollut alusta asti mukana, Ruudolf, Karri-Koira, Aksim, tällaisia henkilöitä. Ne osaa sanoa, niillä on sen verran kokemusta julkisuudesta ja tästä hommasta yleensä. Tietää, mitä kannattaa tehdä ja mitä varoa. Ja tässä on varottu, vähän kuin Matrixin luotien väistelyä."

Radio-ohjelma voi olla omiaan tasoittamaan Barbaarin tietä hetkellisestä ilmiöstä median vakiokasvoksi.

"Salil eka, salil vika nosti hypen tason älyttömän korkealle ja sen voimalla tässä on vedetty. Oon venannut, että hype vähän laskee. Vielä se ei ole hirveästi laskenut, jengi jaksaa kuunnella ja mua kosiskellaan edelleen moneen paikkaan. Se toimi hyvänä mainoskikkana tätä Mustan Barbaarin persoonaa rakennettiin. Tietyt mediat kiinnostui enemmän hahmosta kuin biisistä. Sen verran on kuitenkin rauhoittunut, ettei enää twiitata tai someteta ihan niin paljon. Haluankin, että se laskee, jotta voin räjäyttää sitten uudestaan pankin."

Kuullaanko Barbaarilta vielä musiikkia vai oliko kyseessä yksittäinen markkinointikikka?

"Kyllä mua on pyydetty tekemään lisää musiikkia, fanit ja kaikki. Olen sanonut jokaiselle medialle, että en tee lisää musiikkia", Barbaari sanoo ja iskee silmää.


Lue Radio Helsingin uudesta tulemisesta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi