679
12.4.08
Niinhän sitä Hesarikin sivuaa Häkkisten eroa, vaikkakin vain siteeraamalla Ilta-Sanomia. ’Ero on pitkä prosessi’, sanoo Erja. Ja Mika suutelee jo uutta tummaverikköä. Molemmat ovat oikeassa, sekä Erja että Mika. Ajatuksien…
8.4.08
Kirjoitin taannoin kotini patteriventtiilien ja termostaattien vaihdosta. Luulin silloin työn olevan loppusuoralla, mutta mitä vielä. Ohjelmaan kuuluu vähintään viikon ajanjakso, jolloin lämmöt ovat päällä (täysillä?) ja jotenkin hommaa vakautetaan. No…
6.4.08
Menneellä viikolla oli Hesarissa kaksi ihmiskuvausta, jotka jäivät mietityttämään. Suurehkon sukuyrityksen omistaja-johtajaa oli haastateltu puolen sivun verran. Mies sanoi suoraan, että työ on aina ollut se ykkönen ja perhe jäänyt…
31.3.08
Kuinka henkilökohtainen paikka koti onkaan. Sen olen tässä useana päivänä havainnut, kun taloyhtiössämme vaihdetaan patteriventtiilit ja termostaatit. Kodissani lappaa vieraita miehiä tuon tuosta tekemässä yhden pienen työvaiheen kerrallaan. Kerrankin vain…
29.3.08
Inhoan yksinhuoltaja-sanaa. Se määrittelee minut jonkun muun kautta. Miehen. Oikeastaan ex-miehen. Se kertoo epäonnistumisesta, minut on joko jätetty tai sitten olen muuten vain epäonnistunut. Se ei ole kaunis sana, kuten…
28.3.08
Tänä aamuna ei tullut Hesaria. Kävin suihkussa, keitin kahvin, tein juustovoileivän valmiiksi – ja ulko-ovella paistoi vain tyhjyys. Mikä pettymys. Siinä jäi aamun yleissivistys yön aikaisista tapahtumista saamatta. Aamu-tv ei…
25.3.08
Tulin juuri kotiin uuden lampun kanssa. Tai uuden ja uuden, lamppu on 1970-luvun alkupuolelta, Kai Frankin suunnittelema malli ja Esteri Tomulan suunnittelema kuvio. Arkidesignia, josta pidän. Olen haeskellut tuollaista valaisinta…
21.3.08
Luin eilen yötämyöten Asta Lepän kirjan Sinä et hävinnyt. Se on tosikertomus tilanteesta, jolloin vaimo on lapsineen muuttanut pois avioliitosta toukokuussa ja mies kuolee onnettomuudessa heinäkuussa. Ei itsemurha, vaan moottoripyöräonnettomuus….
18.3.08
Olen tässä lomapäivieni muutamana joutilaana hetkenä miettinyt onnellisuutta. Kimmokkeena oli viime viikon Voimala-ohjelma, jossa kerrottiin maailmanlaajuisesta tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen on onnettomimmillaan 44-vuotiaana. Kun nyt kaksi päivää sitten tähän ikään…
14.3.08
Eilen Ilta-Sanomissa oli juttua Playboyn Pohjoismaiden kykyjenetsijästä, joka kommentoi suomalaisnaisia näin: Suomalaisnaisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä lehteen [Playboyhin], koska heillä on enemmän aivoja kuin rintoja. Tästä oli oma Playboy-mallimme Susanna…