Cityparin elämää
Viikon päästä…
…herään krapulaisena ja vapisevana luultavasti oman kotini lattialta muutaman muun cityläisen kera. Sunnuntaiahdistus ehtii ehkä hiipiä mieleeni ennen kuin tajuan, että tänään ei kannata masistella, koska tänään Suomen pölyt –…
Aakkostelua, osa 25
Pidemmittä puheitta: Y = Yöt Olen yöihminen henkeen ja vereen, ja no, iltaihminen kanssa. Aamut eivät ole allekirjoittanutta varten, silloin jumittaa, väsyttää ja on tokkurainen fiilis. Iltaisin ja öisin sen…
”Lauantai…” *hoil*
Hassua, että nyt on viikonloppu. Ei ehkä voisi olla enää yhtään vähempää lauantaifiilistä. Tämä siksi, että eilen neljän-viiden maissa kun valtavirran työt tältä viikolta loppuivat, mulla ne vasta alkoivat. Oli…
Älä mee
Jossain cityn ketjussa kysyttiin joskus, mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu. Vastasin siihen kerran, toisenkin. Jälkimmäisellä kerralla vastaukseni oli [I]”Älä mee”[/I]. Ja allekirjoitan sen edelleen. Mitkään lepertelyt ihastuksesta tai…
Jokiranta, aurinko ja Föri
[I]”Minä olen tehnyt mitätöntä virkaa, Kuljettanut kaihon Föriä ja lauttaa.”[/I] Tänään sillä oikeallakin tuli taas ajettua. Oli ensimmäinen ajo tänä keväänä – viimeksi ylitin Förillä joen lokakuussa. Ja tänään oli…
Manwomanin kanssa sängyssä
Ei hitto mitä unia. Vehtasin naisen kanssa, joka oli välillä yhtä aikaa äitini ja joku vieras, välillä taas joku muu lähisukulaiseni ja välillä täysin tuntematon. Ja sillä naisella oli pippeli….
Aakkostelua, osa 24
Oho, onpas tää jäänyt. Mutta jatketaan X:llä: X = X-herra eli herra X (ookoo, pientä huijausta, mutta se salittakoon) Herra X on siis mies, jota elämässäni ei ole, ja jota…
Facebook kertoo totuuden
Onhan noita testejä, mutta kerrankin tuli 100% totuudenmukainen tulos! Olen siis Muumeista Pikku Myy: [I]”You are a curious bastard, and a real sneaky one… usually you get what you want….
Kärsivällisyys, tuo puuttuva hyve
Maalasin yöllä varmaan piruja seinille, kun totesin olevani niin urpo tietokoneiden kanssa, että ongelman sattuessa en osaa muuta kuin pahentaa tilannetta. Nimittäin kun aamulla heräsin ja yritin käynnistää koneen työjutun…
Vapaus
[I]”Useimmat lokit eivät viitsi opetella lennosta muuta kuin sen alkeet: kuinka rannalta pääsee hakemaan ruokaa ja palaamaan takaisin. Useimmille lokeille lentäminen ei ollut pääasia, vaan syöminen. Mutta tälle lokille syöminen…