Cityparin elämää
Veljestäni, taas
Sanoin etten tilitä blogissani tuosta veljen tilanteesta sen enempää ja nyt kuitenkin tuntuu etten muusta kirjoitakaan. Minkäs sille mahtaa kun asia on ihan jatkuvasti mielessä, enemmän tai vähemmän. On vaikea…
Avautumisen vaikeus ja helppous
Onko se kummallista, ettei pysty eikä halua puhua joistakin vaikeista asioista läheistensä kanssa, mutta avautuu sen sijaan vieraammille ihmisille? Se vain tuntuu joskus helpommalta. Niin kuin nyt. Minulla on ystäviä,…
Tyrmään kauhun harjanteet, tai yritän ainakin
Veljelleni: Zen Cafe – Rysty ”Kun on tullut murhe luokse murheen luota lähdetään poimin sulle ruusun tuolta kaupan luota nyt sen nään kuinka se käy paitas kuosiin saisiko sut hehkumaan…
Kuin koti, muttei sittenkään
Oli muuten sinänsä ihan jännä kokemus käydä yöllä siellä missä kävin. Se oli ensimmäinen kerta, ja kyllähän siinä muutamat ennakkoluulot karisivat. Olin kai joidenkin elokuvien ja kirjojen pohjalta kuvitellut että…
Hailakan keltainen appelsiinimehu
Eilen nukkumaan mennessäni en olisi uskonut että vain parin tunnin kuluttua istuisin sairaalassa. Niin siinä kuitenkin kävi. Yhdeltä lähdettiin ja puoli viiden maissa olin takaisin kotona. Yhtä kokemusta rikkaampana, jota…
Rikkinäinen sähikäinen
Musta tuntuu että hajoan kohta. Luulin että asiat olisivat vihdoin menossa parempaan suuntaan mutta nyt tuli jälleen lisää huolia. Wilma on kai taas sairas. Ja isoveli, se on masentuneempi ja…
Jäätelönmyyjä
Sellainen minusta tulee mikäli vain niin haluan. Olen tässä etsiskellyt kesätöitä ja pistin sitten jäätelönmyyntihakemuksenkin menemään. Työhaastatteluja on sovittu tälle viikolle ja tuo oli ensimmäinen haastattelu. Keskustelun päätteeksi haastattelija sanoi…
Äiti fanittaa Aria
Unohdin eilen kertoa yhden hauskan jutun. Oltiin äidin kanssa käymässä Anttilassa ja huomattiin että neljä Idols-finalistia olivat tulossa sinne tunnin kuluttua jakamaan nimikirjoituksiaan. Äidin piti ostaa imuri joten mentiin elektroniikkaosastolle…
Nukkumatti teki oharit
Kun väsyttää, ihminen nukahtaa. Monen kohdalla tuo varmasti pitää paikkansa mutta omalla kohdallani valitettavasti ei. Eilen olin jo ennen puoltayötä aivan uskomattoman väsynyt ja meninkin suhteellisen aikaisin nukkumaan. Tai siis…
Juoksupulmia
Tuli tehtyä pidempi lenkki kuin ajattelin. Suunnittelin jotain suhteellisen kevyttä, noin viiden kilometrin juoksulenkkiä mutta se venyi kaksinkertaiseksi eli 10 kilometriä tuli taivallettua. Aluksi kyllä tuntui ettei juoksusta tule mitään;…