Blogi

Voi jumalauta, että vihaan aikaisia aamuherätyksiä. Minusta on luonnotonta, raakaa ja ihan hirveää herätä joskus viiden, kuuden maissa. Miksi siihen ei totu? Miksi suurin osa mummoista ja papoista herää luontevasti käytännössä katsoen keskellä yötä? Miksi minun sisäinen kelloni ei kertakaikkiaan suostu omaksumaan moista tapaa?

Kello herätti tänä aamuna kymmentä yli kuusi. Olin ollut jo tovin hereillä, kun se soi. Nouseminen tuntui siltä, kun olisin kiskonut itseäni suosta repullinen kiviä selässä. Menin pissalle ja melkein itkin elämän raakuutta ja sitä, että edessäni on loputon liuta aamuja, jolloin minun on herättävä vielä aikaisemmin. Menin nimittäin kahdeksaksi tänään, kun oli ensimmäinen päiväni ja jouduin päällikön käsittelyyn ensin. Huomisesta alkaen normaali aamuvuoro alkaa kello 7, joka tarkoittaa sitä, että herään klo 05.20. Voi vittu.

Ensimmäinen työpäivä meni ihan hyvin. Kyllä minusta varmaan ihan kelpo laikkari vielä tulee. Päivän kruunasi se, että töistä viimein päästyäni satoi, kuin esterin perseestä ja ainakin viisi autoa roiskutti tyynesti ohi ajaessaan päälleni 679 litraa vettä. Sontsasta huolimatta olin jokseenkin tirsuvassa kunnossa tullessani kotiin. Sukelluspuku olisi ollut kelpo varuste. Onneksi sade lakkasi ja illalla pääsi raikkaalle lenkille kastumatta.

Ikävä kyllä minulla on nyt nukkumaanmenoaika. Voi paska. Työnteko on perseestä.

Helsingin keskustan yöelämää nähty siivun verran. Ja Lauri Tähkän näin kokonaisena sen ansiosta, että taiteilin tuolilla seisten piikkikoroilla. Kaiken tämän darran keskellä olen suht onnellinen, että olen hengissä ja polvilumpionikin ovat ehjät. Voin sieluni silmin nähdä, miten olisin keikahtanut sen tuolin kanssa selälleni ja halkaissut sievän kalloni. Huh.

Siellä keikalla oli muutama muukin. Mentiin yläkertaan ja olevinamme löydettin kaverin kanssa hyvä paikka kahden lyhyen juipin takaa katsoa keikkaa niin, että jotain todella näkyykin. Kaveri lähti tiskille ja minä jäin pitämään paikkaa. Huomasin, että toinen juippi pälyilee kaiken aikaa ympärilleen. Ja juuri niin kuin pelkäsinkin, juipin metrin levyinen tyttöystävä tömisteli paikalle, pyysi anteeksi varmaan vittumaisimmalla äänensävyllään ja parkkeerasi suoraan eteeni. Ikävä kyllä metrin levyinen tyttöystävä oli myös metrin pidempi poikaystäväänsä, sekä minua. Se siitä hyvästä paikasta. Vittu kun sapetti.

Mutkien kautta löydettiin sitte paikat yläkerran äärimmäisestä laidalta. Tosin jouduttiin huojumaan niillä tuoleilla, jotta nähtiin jotain. Jossain vaiheessa kaveri yritti johdattaa meitä paremmille paikoille, mutta jostain kumman syystä meitä ei ihan tosta vaan päästetty marssimaan eturiviin, joten palattiin tuolien pariin. Keikka kesti ihan helvetin kauan. Siis hyvä keikkahan se oli, mutta mulla oli joitakin kärsimyksiä niiden hiivatin piikkikorkokenkien kanssa. Sattui varpaisiin, ihan ku niitä ois puristettu ruuvipuristimessa. Au.

Kello lähenteli jo kahta, kun keikka loppui. Tarkoitus oli jatkaa sieltä Virginistä vielä johonkin, mutta kaveri oli kuudensadan promillen kännissä ja minä olin draamakännissä. Sain pahan ikäväkohtauksen ja vollotin jossain kadun varrella, miten minua risoo tämä perkeleen tungos ja jonottaminen ja kun Kotkassa on niin helppoa, kun voi tallata baarista kotiin ja ei tarvii melkein koskaan jonottaa jne. En sitte halunnu enää mihinkään baariin, mutta luonnollisesti ruoka kelpasi. Hain pikaisesti jotain murkinaa mäkistä, jonka jälkeen kiristelin hampaitani nähdessäni taksijonon. Veikkaan, että se ulottui vähintäänkin Joroisiin. Onneksi aina neuvokas ystäväni bongasi meille pimeän taksin! Ja taas olen onnellinen, että selvisin tuntemattoman yön timon kyydistä hengissä ja raiskaamattomana.

Olen jokseenkin helpottunut krapulan tasosta. Tämä on lasten leikkiä verrattuna siihen viime viikonloppuiseen. Tosin äsken keskustassa piipahtaessa olin hieman säikky ja kauhuissani. Vannoin vakaasti pysyväni kotona loppupäivän. Huomenna pitäisi mennä uuteen työpaikkaan. Odotan paska jäykkänä ensiöistä liskodiskoa. Olen huomenna varmaan tosi freesi. Nyt aion lepyttää pahimman krapulan kerroskiisselillä. Nam.

Kuinkakohan monta kertaa ihminen saa kusta housuunsa, ennen ku rupeaa haisemaan sellaselle, ku mun äsken haistama setä?! En menny kahta metriä lähemmäs, mutta silti haju löi vasten kasvoja. Ja vielä ulkoilmassa.

Lisäksi ihmettelen, mikä mahti maailmassa saa ihmisen lähtemään perjantai-iltapäivänä Helsingin keskustaan ostamaan nauloja ja paria tarranaulakkoa, vaikka niiden hommaamisella ei ole mitään kiirettä. Minun pitäisi tietää, koska juuri tulin sieltä naulojen ja tarranaulakoiden kera, mutta en tiedä. Olipahan muuten viimonen kerta. Oli nimittäin pari muutakin ihmistä liikenteessä.

Ratikassa hytkyessäni ja yrittäessäni kauppakassien kera pystyä seisomaan paikallani ilman, että kosken kaiteisiin, mietin miten helppoa Kotkassa on mennä asioille, kun siellä on kaikki tarvittava niin pienellä alueella ja niin kovin rauhallista. Tuli vähän ikävä. Hermokäyrä nimittäin lähenteli punaista aluetta, joka on pahaPAHA asia. Positiivinen asia on se, että onnistuin näyttämään yhtä tympiintyneeltä, kuin suurin osa sen ratikan matkustajista näytti. Menen ihan selkeästi jo tsadilaisesta ainakin näin ulkonäön puolesta. Selvisin sitten kunnialla kotiinkin, pesin hartaudella kädet ja nyt valmistan kanasalaattia vaivalla kotiin raahaamistani tarvikkeista vakaana aikomuksenani pysyä kotona loppupäivä lenkkiä lukuunottamatta.

Sitä paitsi minunhan pitää kerätä voimia, jotta jaksan huomenna kuolata Larppaa!

Eli monta päivää Helsingissä asumista jo takana. En sitte tuupertunu niiden muuttolaatikoiden alle, vaikka läheltä liippasikin. Olen jo toipunut tunteesta, että olen täällä vain käymässä. Mutta en ole siltikään ihan varma, olenko vielä tajunnut koko tilannetta. Vai onko tässä edes mitään kummempaa tajuamista!? Ekana ja tokana iltana oikein istuin odottamassa, että joku ihme oivallus naksahtaa tajuntaani. Ei naksahtanut.

Tähän mennessä olen täällä ollessani tehnyt neitsytmatkan Ikeaan, matkustanut ratikalla ihan itse, seikkaillut keskustassa, tutustunut hyllypaperiin, syönyt paljon kehutussa Weeruskassa helvetin runsasjuustoista pitsaa, käynyt poikkeuksellisen suuressa koirapuistossa, vittuuntunut naapureihin ja lähikauppoihin ja tullut siihen johtopäätökseen, että Helsingissä asuu paljon pahanhajuisia ihmisiä. Itseasiassa hoidin kaikki asiat niin ripeästi, että aika on käyny tänään jo vähän pitkäksikin. Onneks pääsen töihin maanantaina. Vihdoinkin!

Olen edelleen viime viikonloppuisen darran jälkimainingeissa. Lauantaina olisi tarkotus lähteä kaverin kanssa Lauri Tähkän keikalle. Eli siis rimpsalle. Eikä suinkaan selvinpäin. Hirvittää. Sain viinakammon siitä tilasta, jossa viime viikonlopun vietin. Hrrr.... No, kerrankin tulee sitten otettua TODELLA maltilla (joojoo).

Huomenna tutustun taloyhtiön pyykkitupaan ja saan viimeinkin verhot ikkunoihin. Tähän mennessä olen hyppinyt uhmakkaana kalsareissa ja topissa, mutta suihkuun mennessä riisunut kainosti seinän takana, jottei vastakkaisen talon asukkaat näe. Tosin...saa mennä aika huonosti, jos minua kattelee!

Voi paska. Olen uskomattoman nolo ja ahdistunut. Kärsin vuosisadan darrasta ja minulle sattui aivan uskomaton vahinko, jota en olisi uskonut omalle kohdalleni ikinä!

Heräsin yhdeltätoista aamupäivällä kovaan pissahätään väpisevänä, hyvin heikossa hapessa ja kärsien aivan saatanallisesta päänsärystä. En muista kotiutumisesta mitään, mutta olin näemmä riisunut itseni pikkarisilleen ja päässyt sänkyyn asti ja peiton alle. Kun palasin pissalta sänkyyn aikeenani vapista siellä hieman lisää, huomasin lakanassa kellertävän tahran. Ajattelin epäuskoisena, että olen tainnu pissata sänkyyn. Ja kyllä, niin oli päässyt käymään. Olin pissannut unissani sänkyyn pikkarit jalassa!! Olen aina ihmetelly, miten joku voi olla niin kännissä, että pissii alleen. Nyt se sitte sattui omalle kohdalle. Voi jumalauta.

Tuli siis oltua eilen aivan ultimaalisessa kunnossa. Osasta iltaa on ihan täysin mustia kohtia, ei muista mitään! En tiedä, olenko ollut baarissa pilkkuun asti. En tiedä, ketä kaikkia olen tavannut ja mitä niille jauhanut. En tiedä, miten oon selvinny baarista ulos. Kotipitsasta on joitakin väläyksia, mutta matkasta tai tulemisesta kotiin ei mitään tietoa. Puoli kotzonea olen ennen nukkumaanmenoa syönyt. Aamulla se tuli sitten varsin vauhdikkaasti ulos. Eli sen lisäksi, että pissin alleni, rappasin huussia laatalla. Olen TODELLA naisellinen ja hienostunut! Onneksi en ollu raahannu yövieraita viereeni nukkumaan. Oisin nimittäin pissiny päälle!

En saanu muuton osalta tänään aikaan mitään. Äsken vähän pakkailin, mutta muuten koko päivä meni keskittyessä kärsimykseen. Koska en kyenny pyykille, joudun raahaamaan kusiset lakanat Helsinkiin pesuun. Voi paska. Vieläkin on tosi heikko olo, väpisyttää, ahdistaa ja janottaa. Tottakai olen vielä huomennakin ihan puolikuollut ja pitäis kuitenki reippaati pakata koko aamupäivä ja iltapäivällä kantaa peräsuoli pitkälleen koko omaisuutensa autoon ja sitten autosta uuteen kämppään. Voi tsiisus. Jos tämä jää viimeiseksi blogimerkinnäkseni, niin tiedätte sitten, että olen tuupertunut muuttolaatikoiden alle ankaran krapulan kourissa väpisten.

Huh. Mutkien ja kuoppien kautta taas kotona! Jumalauta, että väsyttää.

Huomasin taasen, että mulla on hieman huonoa onnea nuiden bussien kanssa. Joka kerta, kun olen Helsinkiin viimeisen parin kuukauden aikana bussilla rytyyttäny, on bussissa ollut ainakin yksi minua erityisesti häiritsevä matkustaja. Jos joku lapsi ei karju lähipenkissä täyttä kurkkua koko matkaa, niin joku mulatti huutaa epsanjaa kännykkäänsä vähintäänkin puolet matkasta. Vaikka väliä on monta penkkiriviä, tärykalvot on silti koetuksella. Minen oo järin joukkoliikennemyönteinen. Lyhyet matkat toki onnistuu, mutta 2,5 tuntia bussissa on jo liikaa, jos koko matkan ajan on jonkun häiriötekijän takia niin raivoissaan, että savu nousee korvista.

Vähän aikaa sitten sain bussissa eteeni istumaan mummelin, joka tyytyväisenä nukahti vartissa. Se mummo kuorsasi ihan saatanasti. Välillä se oli huimia aikoja hiljaa ja sitten hiljaisuus repesi irvokkaaseen kurlutukseen. Hyi hitto. Meinasin tökätä penkkiä, että nuku nyt jumalauta hiljempaa. Toissareissulla taakseni istui hassunnäköinen pappa, jolla oli "pikku" nuha. Olen vakuuttunut, että se niisti, kurlasi ja pulputti ainakin saavillisen räkää matkan aikana. Odotin, koska pappa ampuu purjekalamaisen töllin päälleni ja tukkani kastuu rää'ästä. Se oli kamalaa. Myöskään kyselyikäinen lapsi, eläkeikäinen kielikylpypariskunta (ensin saksaa, sitten kieli vaihtuikin ruotsiin) tai kädestään eroon tahtova naisihminen (Welmu ei ole bussissa sillä tuulella, että kaikki voivat sitä lääppiä) eivät suorastaan lämmittäneet mieltäni matkakumppanin ominaisuudessa.

Tänään eksyin vahingossa vakiovuoron bussiin Helsingistä lähtiessäni. Express tulee kaksi tuntia, pika hieman enemmän, vakio kolme. Eh. Kiersin jumalauta Söderkullan, Porvoon, Loviisan, Pyhtään ja jokaikisen pikkutien niiden välillä. Voin herkästi pahoin ja voin sanoa, että esim Porvoon ja Koskenkylän välinen tie on paha. Tosi paha. Pyhtäältä kyytiin tuli kaksi vatipäistä teiniä, jotka lauloivat dont spiikkiä koko matkan samalla, kun radiosta tuli aivan eri biisi. Istuin kaiuttimen ja niiden hoilaavien teinien ristitulessa. Jouduin pinnistelemään, etten sanoisi niille rumasti. Harvoin olen ollut onnellisempi, kuin tullessani kyseisestä bussista ulos.

No mutta. Helsingissä kaikki meni hyvin. En saanut sitä hinkumaani työpaikkaa, vaikka olin kuulemma ERITTÄIN vahva hakija. Joku oli sitten vielä vahvempi. Mahto olla ihan huipputyyppi. Sain kuitenkin laikkarin sijaisuuden, joten nyt on sentään jotain työtä seuraaviksi kuukausiksi. Pääsen työhön kiinni jo 8. päivä, joten rahan tuloakaan ei voi estää. Viikko on aikaa paneutua sopeutumiseen. Jänskättää! Minen voi tajuta, että sunnuntaina menen asumaan toiseen kaupunkiin, enkä tule tänne takaisin ainakaan ihan heti. Olen niin tohkeissani ja virittynyt, että vaikka olen rättipoikki ja perin uupunut, tiedän, että puuhastelen laatikoiden ja säkkien parissa taas varmaan yömyöhään. No, tuleepahan pakattua.

Istun yksin kotona litkimässä vinkkua, kuin Bridget Jones konsanaan. Kieltäydyin lähtemästä yhdelle, koska tiedän, että se olisi johtanut siihen, että olisin möyrinyt aamuyöllä kotiin ja herännyt aamulla edellisillan laastit naamassa ja haisten. Mutta koska nyt olen vain kotona kalsareissa ja hupparissa ilman meikkiä ja tukka valmiiksi pystyssä, aamulla on paljon kivempi herätä haisten. Ihan varmasti!

Typerää todistelua. Tekee helvetisti mieli mennä baariin, juoda helvetisti viinaa ja harrastaa sen jälkeen ihan helvetisti siveetöntä, haureellista, moraalitonta, tuhmaa, ennenkuulumatonta ja kaikkien sääntöjen vastaista seksiä. Perkele.

Onpas heikko hetki noin niinku periaatteiden kannalta katsottuna...

Vielä kerran Helsinkiin pikavisiitille ennen muuttoa. Pääsin työhaastatteluun! Miä NIIIIIIIN kovasti haluaisin sen työn!

Kaikki sormet ja varpaat pystyyn. Kiitos.

En ole itsekään aina mikään päivänsäde, mutta voi vittu kun huono palvelu saa joskus karvat NIIIIN pahasti pystyyn.

Minulla on kaukoputki, jolla ei ole ikinä ollut muuta virkaa, kuin pölyttyä seinänvierustalla. Isäni tilasi sen jostain muutama vuosi sitten, mutta koska putki oli kuulemma aivan erilainen, kuin sen piti olla, eikä hän viitsinyt vaivautua asiasta kyselemään, putki kulkeutui lopulta minulle ja nyt siitä pitäisi päästä eroon.

Koska isäni viisaasti työnsi putkea koskevat asiapaperit ja kuitit johonkin mappi ö:hön, ja kun mappi ö näyttäisi sittemmin kadonneen, ei minulla ole mitään tietoa putken merkistä tai mallista. Sitä kun ei mainita itse putkessakaan. Haluaisin siis myydän putken, mutta sitä ennen olisi tiedettävä hieman jotain myytävästä tuotteesta. Näin ollen marssin läheiseen optikkoliikkeeseen, joka näyteikkunan puolesta vaikutti myyvän myös erilaisia kaukoputkia ja kiikareita. Siellähän ne varmasti osaa auttaa!

Ja vitut. Tiskin takana istui hikoileva, tytisevä, noin 65-vuotias, kasvoiltaan purppuranpunainen mies, joka heilutteli toisessa kädessä keppiä. Siis KÄVELYkeppiä. Heti kättelyssä hän antoi itsestään aika nokkavan kuvan. Kysyin, tietääkö hän kaukoputkista ja mies totesi varsin tylyyn sävyyn tietävänsä niistä aika paljonkin. Äänensävy antoi käsittää, että talloin ilmeisesti varpaille, ja pahasti.

Palvelu oli sitten sen mukaista. Kerroin kotonani olevasta putkesta, enkä saanut ainuttakaan lausetta loppuun, kun purppuranpunainen ukko huusi "JOOJOOJOOJOO, NIINNIINNIINNIIN". Onneksi takahuoneessa puuhastellut nuori jannu tuli pian paikalle ja aivan kuin ahdinkoni aistien antoi ihan asiallista apua ukon huutaessa edelleen. Tosin en liikkeestä poistuessani ollut kauhean vakuuttunut kummankaan miehen palvelusalttiudesta, koska sain neuvoksi lykätä putken esim huutonettiin, pyytää pilkkahinta, toivoa, että joku ostaa sen ja olla sen jälkeen helvetin onnellinen, että pääsin siitä eroon. Isäni kun väittää muistavansa, että maksoi putkesta aika huimia summia... Näin ollen siis näyttää siltä, että raahaan tuota riivatun kapinetta perässäni vielä hamana tuomiopäivänäkin. Vittu.

Toinen luku ovat sitten puhelinmyyjät. Voi jumalauta. Pyrin yleensä olemaan ystävällinen, mutta tiukka kieltäytyessäni heidän tarjouksissaan. Eilen soittanut lehtikaupustelija veteli kyllä teatraalisilla kyvyillään vertoja yhdelle jos toisellekin. Olisin palkannut sen suoraan estraadille edes naamaa näkemättä, oli sen verran lahjakas tapaus. Minulle tuli aiemmin Menaiset, muta nyt en halua sitä, enkä mitään muutakaan lehteä. Koska lehtinainen olisi halunnut palkita minut jollain ihan vitun hyvällä tarjouksella tyyliin 100 kuukautta menaisia vain 999,99€, ilmoitin tämän myös hänelle heti, kun sain puheenvuoron. EI KIITOS.

Hetken aikaa langan päässä oli hiljaista. Sitten kuului änkytystä: "...mutta....mutta...mutta tämä lehtihän tuli teille pitkän aikaa!". Oooo, kokonaisen vuoden! Minulla tuli kerran Cosmopolitankin (se lehti siis) 13 kuukauden ajan, ja joka kerta kun se paskalehti kolahti luukustani, melkein purin sen riekaleiksi, kun se oli niin huono. Mutta maksettu mikä maksettu. Luin sitä kiltisti, vaikka olinkin loppupäivän sitten pahalla päällä.

Toistin lehtimyyjälle puhelimeen, etten halua nyt sitä menaisia. Hän kuullosti hyvin, hyvin tuohtuneelta: "no jaaha...". Arvelin jo päässeni pälkähästä, kun oikein aistin lampun, joka muijan päähän syttyi: "hei, minähän soitan Sanoma Magazinelta, sano vaan, minkä lehden haluat, niin voin laittaa tilaukseen". Hampaita kiristellen selitin, etten halua nyt MITÄÄN lehteä. Muija kehtasi vieläpä kysyä miksi ja kun kärsivällisesti selitin, ettei minua nyt kiinnosta mikään lehti, enkä halua mitään ylimääräisiä kuluja, hän kuullosti TODELLA kummastuneelta: "aijaa...???? Noh...hyvää syksyä sitten". Nainen kuullosti siltä, että puhelun jälkeen hän istuu leuka sylissä ainakin vartin. Taisi olla aikamoinen myyntitykki tai ehkäpä heitä kehotetaan vain antamaan sellainen kuva. No, ylläri: minua otti päähän. Seuraava lehtimyyjä saa minulta sitten tästäkin hyvästä vihat päälleen...

Ja jumalauta! Kirkonkellot soi tänään KOLMATTA kertaa!!!! Saatana jos siellä uudessa paikassa on ykskin kirkko lähellä, menen ja laitan kellonsoittajalta pallit solmuun! Eipä tässä muuta tänään...

Kuvittelen, että herään huomenna supersileänä, koska ostin uutta suihkusaippuaa (Doven sellasta kosteuttavaa ja paksua) ja ruumiinrasvaa (Doven sekin, virkistävää), joita lotrasin antaumuksella, ja koska olen juuri lotrannu käsiini (ja näppäimistölle) kolme kerrosta antiage-käsirasvaa.

Ostin tänään kaikkea muutakin ihanaa; ihanan paistinpannusetin, jossa pannut ovat punaisia! Oli varsin antoisaa tehdä ruokaa ilman, että puolet siitä on jämähtänyt kiinni pannuun, eikä lähde irti ilman sirkkeliä, pokasahaa ja meisseliä. Sitten ostin piirasvuoan; petollista, koska nyt rupean valmistamaan harva se päivä ihania läskipiiraita, ja kohta en mahdu ovesta.

Toin myös kaupasta tullessani kaksi laatikkoa. Tosin nyt minulla on vaikeuksia päättää, mitä pakkaisin niihin. Muuttoon kun on vielä kaksi viikkoa. Saatan nimittäin yhtäkkiä tarvita kippoja, joita en ole tarvinnut vuoteen. Tai erivärisiä pöytätabletteja, joita en ole vielä koskaan käyttänyt. Uskon vakaasti, että tarpeet iskevät juuri tämän kahden viikon aikana ja joudun kipontarpeen pakottamana sitten purkamaan kaiken pakkaamani. Dämit. No, ehkä saan huomenna päätöksiä aikaan.

Tosiaan; näppäimistöni on kyllästetty käsivoiteella. NUORENTAVALLA käsivoiteella. Ehkä se on ihan hyväkin! Aina, kun näpyttelen jotain, käsiini tarttuu hieman käsivoidetta ja kiikkustuolissa voin brassailla nuorekkailla sormenpäilläni. Oikeastaan kaikki juontuu ikäkriisistä. Minoon vanha. Pelkään vanhenemista. Minuun tulee ryppyjä. Olen havainnut ruttuja silmieni alla. Olen ruvennut orjallisesti seuraamaan, miten päin naamaani leivon pesulla tai rasvaa sivellessä. Sehän voi venyä! Tosin olen niin paksu, että ehkä ryppyjen tulemista hidastaa, kun on iho pinkeällä!!? Mutta sehän tarkoittaa, etten voi laihduttaa! Sattuipas ikävästi. Pitää varmaan mennä heti aamusta ostamaan esim suklaakakkua tai karkkia, jotten rypisty enempää...