Rapsakkata

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2010.
Seuraava

Support Marko Sihvonen tukimateriaalia  1

Nälkä-Markolla on jännät päivät taas edessään.

Nälkälakon 8. päivä menossa ja 199 kansanedustajaa on toistaiseksi jättänyt käymättä Markon tykönä.

Onko Markon banderollissa lukeva "Korruptoitunut hallitus" liian kova totuus oppositionkin puolueita edustaville kansanedustajille?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Halutessasi tukea Markon nälkälakon muodossa jatkuvaa mielenosoitusta, niin voit tallentaa ja tulostaa alla olevan mainoslehtisen A4-koossa.

Taita ja leikkaa A5-kokoon sekä laita sanaa Markon nälkälakosta kiertämään myös perinteiseen paperiteollisuuteen nojaavalla tavalla.

Markon ensimmäiset videoraportit kertovat mitä kaikkea Markolle tapahtui nälkälakon alkupäivinä, vaikka hänellä oli kaikki lupa-asiat mielenosoitusta varten kunnossa.

Marko Sihvosen nälkälakosta tiedottamisen tukimateriaalia
Marko Sihvosen nälkälakosta tiedottamisen tukimateriaalia

Nythän mitataan laajemminkin sitä, mikä merkitys perustuslailla, Euroopan ihmisoikeussopimuksella, YK:n yleismaailmallisella ihmisoikeuksien julistuksellla on.

Euroopan unionin Lissabonin sopimuksen myötä vahvistettua perusoikeuksien kirjaa unohtamatta...


"Nälkä-Markolla" taas ajolähtö päällä  1

Jo 7 päivää nälkälakossa oleva Sihvosen Markon on saanut taas suullisen lähtökäskyn eduskuntatalon edustalta.

Ei auta, vaikka Marko on hoitanut lupa-asiansa ajoissa kuntoon. Noudattanut niitä. Ja ollut valmis joustamaan muun muassa valtiopäivien avajaisten takia.

EHKEN JO SUOMEN KUULUISIN MYÖNNETTY LUPA MIELENOSOITTAMISEEN
EHKEN JO SUOMEN KUULUISIN MYÖNNETTY LUPA MIELENOSOITTAMISEEN

- Kirjallinen lupa mielenosoitukseen Helsingin poliisilaitokselta -

Viime maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona Markoa hätisteltiin viranomaisten taholta oikein olan takaa. Kirjallista häätöilmoitusta ei kuitenkaan haluttu missään vaiheessa antaa.

- - - - - - - - - - -

Tälläiset olivat Markon tunnelmat viime viikon alussa.

Raportti Marko Sihvosen nälkälakon toisesta päivästä:
http://www.youtube.com/watch?v=WZTgiAnTj5U

Marko Sihvosen mielenilmaisun laiton estäminen 3.2.2010:
http://www.youtube.com/watch?v=FwDhMN-mu7w

Videoiden pituus 3 minuuttia 59 sekuntia.

- - - - - - - - - - -

Markon kovin teesihän on se, että Suomen pohjavesien yksityistäminen on estettävä.

Nyt alkaa vaikuttamaan siltä, että Suomen valtaeliitti haluaa estää Venäjän pääministeri Vladimir Putinia tapaamasta Markoa edes sattumalta eduskunnan edessä.

Ajantasatietoa tilanteista mm. Support Marko Sihvonen:
http://www.facebook.com/group.php?gid=286922701431

Halutessanne tätä sanaa Markon tilanteista voi laittaa reilulla kädellä eteenpäin.



Nälkä-Marko jatkaa taisteluaan  1

Eilen nettitv:n uutistietojen mukaan Marko Sihvosen nälkälakon kolmas päivä sai hyvin yllättäviä käänteitä.

Markon nälkälakon kotipesän paikkahan on eduskuntalon Mannerheimintien puoleinen sivu. Eli in the heart of the City.

Mitä tapahtui eilen nälkälakossa olevalle Markolle, kun hän noudattaa poliisin antamia ohjeita laillisessa ja poliisin kirjallisen luvan saaneessa mielenilmaisussa?

Eilisen illan mielenkiintoisimman uutisen pituus on sekuntia vaille 4 minuuttia.

3.2.2010 Marko Sihvosen mielenilmaisun laiton estäminen:
http://www.youtube.com/watch?v=FwDhMN-mu7w

Toivottavasti City-lehti voi tarttua aiheeseen omalla raikkaalla tavallaan.


Marko Sihvonen? Kuka ihmeen Marko Sihvonen?  1

Sihvosen Marko aloitti nälkälakon maanantaina 1.2.2010 kello 12 Suomessa vallitsevaa korruptiota vastaan.

Markon avainteesejä nälkälakkoon ryhtymiselle olivat seuraavat keskeiset epäkohdat:

"Suomessa poliittisen päätöksenteon voidaan havaita useilla eri toimialueilla muodostavan yhteisen tekijän, jossa suuret yritykset saavat tahtonsa läpi lakien soveltamisessa ja sorvaamisessa vastoin tavallisen kansan etua.

Nyt on meneillään maiden pakkolunastuksilla juntattava luonnonvarojen ja kansallisomaisuuden yksityistäminen monilla pohjavesialueilla. Suomen puhtain pohjavesi viedään maailmalle ja oma kansa käyttää puhdistettua järvivettä.

Myös Lex Nokia ja vaalirahoitus on tuoreita esimerkkejä käytännöstä, jossa yrityksen etu on aina kansalaisten oikeuksia arvokkaampaa."

Kaikki lupa- ja muotoseikat pitkäaikaisen nälkälakon suhteen Marko tukiryhmineen selvitti ja toteutti viranomaisten antamien ohjeiden mukaan.

Kuitenkin eilen tiistaina 2.2. kaikki yllättäen muuttui...

# # # # # # # # # # # # # # # # # # # # #

Raportti Marko Sihvosen toisesta nälkälakkopäivästä on valmistunut ja on osoitteessa:

http://www.youtube.com/watch?v=WZTgiAnTj5U

Raportin pituus on on 3,59 ja sitä toivotaan levitettäväksi mahdollisimman laajasti. Kukin omissa verkostoissaan. Kiitos.

Toivomme myös, että mahdollisimman moni Teistä tulee seuraamaan tänään tapahtuvia valtiopäivien avajaisia eduskunnan eteen.


Marko Sihvosen nälkälakko alkamassa  1

Tänään, 1.2.2010, kello 12 aloittaa Helsingissä nälkälakon Marko Sihvonen. Paikkana eduskuntalo.

Tulkaa tapaamaan ja kannustamaan Markoa paikan päälle. Marko asuu paikan päällä.

Marko jatkaa tällä omalla erittäin kovalla kannanotolla syksyllä alkaneita mielenosoituksia Suomessa vallitsevaa korruptiota vastaan.

Tiedototusvälineille mennyt lehdistötiedote aiheesta ja tilanneseurantaa:

http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/30/suomen-hallituksen-korruptio-nalkalakko-alkaa-eduskuntatalon-edessa-12-2010-klo-12-corruption-of-the-finnish-government-hungerstrike-starts-in-front-of-the-parliament-house-1st-of-feb-2010/

Halutessasi laita tätä tietoa Markon nälkälakosta omassa verkostossasi eteenpäin. Kiitos.


Seuraava