UUSI CITY - ei palvele meitä

parannusehdotuksia Cityn henkilökunnalle, jos ne joskus vahingos lukisi tätä blogia. Tänne voi laittaa kaikki haukut ja parannusehdotukset... ja samalla myös mennä laittamaan niitä Cityn henkilökunnalle toistakin kautta...




SIKAinfluenssarokotteen SAANUT LAPSI ! : (  2

Tämmöinen oli osana Galactic Light- sähköpostikirjeessä

"PALAUTETTA:
Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään. Sanoit että en rakasta lapsiani uhratessani heidät rokotetestauksille. Kyllä minä rakastan, en vain arvannut sinun olevan oikeassa. Olen niin pahoillani lapseni puolesta, mutta eniten ole järkyttynyt omasta sinisilmäissyydestäni. Saat vapaasti julkaista kirjeeni tai kirjoittaa siitä artikkelin. Toivon että viestini saisi edes jonkun vanhemman ajattelemaan itse.

Lapseni oli iloinen ja reipas. Hän touhusi leluillaan ja höpötti jatkuvasti omia asioitaan. Hän rakasti leikkimistä muumeilla ja autoilla. Hänellä oli huoneesaan automatto johon oli kuvioitettu ajoteitä. Siinä hän huristi pikkuautoillaan muumit kyydissä, milloin noidan luo kylään ja milloin mörköä pakoon. Hän oli energinen ja vilkas.

"Koitti päivä jolloin hän sitten sai testirokotteen. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen ja kun viimein sain hänet nukkumaan istahdin tietsikan ääreen. Silloin törmäsin kirjoitukseesi. Pidin sinua ja kirjoitustasi hysteerisena, itsekkäänä ja loukkaavana. Seuraavana aamuna kun heräisin kesti hetken tajuta, ettei lapsi ollutkaan tullut viereeni kuten jokaisena aamuna viimeisten kuukausien ajan. Lapseni makasi sängyllä valveilla mutta ei halunut tehdä mitään. Aamiaiselle noustiin väkinäisesti ja kitisten. Yleensä aamupalan jälkeen hän haluaa katsoa piirrettyjä tai leikkiä autoillaan. Hän kuitenkin vain istahti sängylle ja tuijotti eteensä. Ei hymyä, ei puhetta, ei pirteyttä. Luulin hänen sairastuneen. Mittasin kuumeen. Ei kuumetta eikä mitään muitakaan oireita. Jos ehdotin hänelle leikkimistä hän alkoi itkemään. Iltaisin ja öisin vaistosin häneen sattuvan. Hän aloitti yönsä itkien. Yöllä hän heräsi toistuvastu itkien kipua, mutta ei osannut sanoa mihin sattuu.

Lapseni oli sairas, ilman muita oireita kuin apaattisuus ja haluttomuus. Silloin mieleeni iski ajatus rokotteesta. Puhuin lääkärin kanssa. Verinäytteissä ei ole mitään poikkeavaa. Lääkäri kuunteli kyllä ymmärtäväisesti ja sanoi heti että rokote ei aiheuta kuvaamiani oireita. Äidinvaistoni oli eri mieltä. Lapsellani oli jotain vialla. Annoin särkylääkettä ja yritin antaa virikkeitä ja saada selville mikä on muuttunut. Kotona ei kuulunut enää hänen iloinen höpötämisensä ja leikkiautojen kolina.

Lääkärissä on käyty, useasti, mutta mikään ei viittaa kuulemma mihinkään sairauteen. Veriarvot on kohdallaan. Lääkäreiden mielestä hänellä nyt on vain tällainen vaihe. Hetikö rokotteen ottamisen jälkeen? Minulle sanottiin epäsuorasti että turha lietsoa hysteriaa rokotteesta koska kukaan ei pysty ikinä todentamaan rokotteen ja lapseni tilan yhteyttä. Voisin pitää epäilykseni ihan omina tietoinaan.

Nyt on kulunut kohta viikko, eikä mikään ole muuttunut. Ehkä hän on hivenen piristynyt, mutta kaukana omasta itsestään. Minä huudan sisäisesti, olen avuton. Miksi uskoin ja miksi menin? Kun luin artikkelisi viimeisimpiä kommentteja sokeripala oikeudenkäynnistä ja lääkelaitoksen sekä viranomaisten vähättelevästä ja vastuunkarttamis asenteesta puhkesin hysteeriseen itkuun. Olet oikeassa. Viranomaisiin ei voi luottaa. Nyt toivon vain että lapseni olisi jälleen terve. Ihan mitä tahansa, ihan mitä vain, kunhan terve."

******************

Kuunnelkaa siis sydäntänne myös tässä asiassa."


ÄLÄ OTA SIKAINFLUENSSAROKOTETTA !  9

Jos haluat siis yhä elää tervettä elämää terveellä immunologisella puolustusjärjestelmälläsi,

SYÖ TERVEELLISESTI JA MONIPUOLISESTI,

JÄTÄ SIKAINFLUENSSAROKOTE OTTAMATTA sillä se tuhoaa kenties koko immunologisen järjestelmäsi , erityisesti lapset olisivat vaarassa menettää sen ja sitten myöhemmin sairastuisivat helpommin mihin vain..
näin ainakin uskon lukemani pohjalta.

KANNATTAA SYÖDÄ D-vitamiinia hieman enemmän kuin suosituksissa ,
lapset jopa kymmenkertaisena annoksena nykysuositukseen verrattuna ja aikuiset 3-7 kertainen määrä.

Ja muutenkin voi ottaa joitain lisäravinteita ruokavalionsa tueksi.

C-vitamiiniä voi ottaa jopa 1000-2000 milligrammaa päivässä. Ottaa useammas osassa ni varmasti pääsee imeytyyn.


Tärkeää sikainfluenssatietoa !  1

Kas tässä tämä sisältö jota olen jakanut useammalle mailina sikainfluenssasta olevaa tietoa:

http://www.bebo.com/BlogView.jsp?MemberId=11382171&BlogId=10110496648

ote on ilmaisten nettisivujeni blogista.
Sinne on helppo linkittää pitkän mailin lähetyksen sijaan. Kun kaikille ei mahdu isoja mailejakaan.

Sikainfluenssarokotteen sisältö:

http://www.bebo.com/BlogView.jsp?MemberId=11382171&BlogId=10110533019


Scepticus-järjestön salainen dokumentti  1

Tässä salainen Scepticus-järjestön toimintaohjelma. Varoittava esimerkki
siitä, mihin ne pyrkivät!

Tässä on nyt tämä alustava luonnos periaateohjelmasta. Kommentteja?

* Sfnet-uutisryhmät on otettava tiukasti vain ateististen
skeptikko-evolutionistien haltuun.
* Rajatieteilijöitä on vainottava säälimättä kaikkialla.
o Internet otettava tiukasti haltuun; rajatieteilijöitä, uskovaisia,
kreationisteja vainottava jatkuvasti kaikkialla.
o YLE, MTV3, iltapäivälehdet, Yhtyneet Kuvalehdet, kaikki media otettava
kokonaan haltuumme.
o Median julkaistava jatkuvasti rajatieteilijöitä vähätteleviä ja
herjaavia uutisia.
o Rajatieteilijöiden vainoamistapoja: lasketaan kaasua asuntoihin,
tehdään auto- ja tarkkailuhäirintää, puhelinhäirintää ja -kuuntelua.
o Rajatieteilijät on helppo leimata mielisairaiksi kun he valittavat
vainoamisesta.
* Yliluonnollisia asioita täytyy pilkata ja vähätellä. Yliluonnolliset
ilmiöt on salattava suurelta yleisöltä. "Skeptikkohaasteet" ja
vapaamuuraritaikurit työkaluinamme.
* Suojelupoliisi, poliisi, puolustusvoimat, oikeuslaitos otettava
lopullisesti meidän haltuumme. Vapaamuurarilaitos hoitaa tämän.
* Kreationistit pakkohoitoon mielisairaaloihin.
* Huume- ja pedofiiihysterioiden avulla lakeja jatkuvasti tiukennettava,
viranomaisten valtuuksia lisättävä.
* Yliopistojen viimeisetkin kreationistipesäkkeet tuhottava: teologit
käännytetään evolutionismiin.
* Soluttautumista valtionkirkkoihin jatkettava: valtionkirkko on työkalu
kukistettaessa "väärät uskonnot".
* Wiccalaisuus ja muut vaaralliset ns. uuspakanat kukistetaan
kristittyjen avustuksella.
* Ei-skeptikko-kontaktihenkilöt eliminoidaan, yhteistoiminta
avaruusolentojen kanssa on siirrettävä tiukasti järjestömme käsiin.
* YK on keskusjärjestömme ja jokainen scepticuksen jäsen vannoo
järjestön lisäksi uskollisuutta YK:n tulevalle maailmanhallitukselle.
* Globaalinen maailmanhallitus on tavoittemme! Siihen johtavat nämä askelet:
o Israel liittyy EU:iin.
o EU, Israel ja USA alistavat yhdessä kaikki arabivaltiot ja näin otamme
kaikki maailman suurimmat öljyvarat kontrolliin.
o EU laajentuu itään, kunnes meillä on Euraasian Unioni.
o On luotava Afrikan Unioni, joka yhdistetään Euraasian Unioniin.
o USA luo Amerikan Unionin, joka liittyy Euraasia-Afrikan Unioniin.
o Uusi Maailmanjärjestys ja Globaali Unioni, johdossa skeptikot.
o "Väärät uskonnot" tuhotaan kristittyjen avulla.
o Lopuksi kaikki uskonnot kielletään.

Salaliittojohtajan juhlapuheen luonnos

Tässä luonnos erään Suomen salaliittojohtajan juhlapuheesta, joka päätyi
vahingoissa "väärille henkilöille":

Hyvät vapaamuurariveljet, arvoisat pankkiirit, luumiehet,
Bilderberg-ryhmän ja Rooman klubin edustajat!

Uusi maailmanjärjestys etenee, vaikka aikataulua on jouduttu
venyttämään. Vastustajamme on silti lähes täydellisesti mitätöity ja
salassapito sekä disinformaation levitysprojektit pyörivät edelleen
täydellä vauhdilla, ja ne ovat huikeita menestyksiä.

Koska ilmastonlämpenemistä ei oltu riittävästi "havaittu", aloitimme
"Global Dimming" -projektin ja se on onnistunut erinomaisesti. Nyt
tiedeuskovaisten yleisesti hyväksymänä tosiasiana ilmakehään levinneet
epäpuhtaudet "suojaavat kasvihuonekaasujen aiheuttamalta
lämpenemiseltä", eli ilmastonlämpenemisen asema yleisesti hyväksyttynä
tosiasiana on saatu varmistettua pitkäksi aikaa. Voimme siis edelleen
päästökiintiöillä kontrolloida teollisuutta koko maailmassa, etenkin
Kiinassa ja kehitysmaissa.

Mikrosiruprojekti on tällä hetkellä pysähdyksissä, koska olemme
panostaneet muihin mielenhallintakeinoihin. Projekti "Sang Real", eli
Englannin kruununprinssiin (Pyhän veren sukua) "turvallisuussyistä"
julkisesti asennettu mikrosiru kuitenkin onnistui mainiosti. Tämä lupaa
hyvää mikrosiruprojektin varovaista jatkoa ajatellen. Etenkin
pankkiyhteytemme ovat ratkaisevassa asemassa kehitettäessä
mikrosiru-implanttiin pohjautuvaa maksujärjestelmää, jolla yksityisten
ihmisten kaikki varallisuus siirtyy valvontaamme.

Paljon on silti vielä tehtävää. Viimeinen käteinen raha tulee tietenkin
olemaan USA:n dollarit, jotka ovat alusta alkaen olleet veljeskunnan
valvonnassa. Siksi ensisijainen tehtävämme on eliminoida käteinen raha
EU:sta.

Internet on niin rahaprojektissamme kuin monessa muussakin asiassa
suureksi avuksi, vaikka se nopeana tiedon levittämiskeinona onkin
vaarallinen. Asiantuntijamme pystyvät nyt tarvittaessa kaatamaan
Internetin koska tahansa, ja mikä tahansa tieto sieltä voidaan muuttaa
tai täysin eliminoida; tosin kätevimmäksi on havaittu nopea
disinformaation tuottaminen, jolla Internetissä oleva tieto hukutetaan
väärän tiedon sekaan.

Operaatio "Inquisition", eli salaliittoteoreetikoiden ja kristittyjen
leimaaminen höperöiksi on ehkä parhaiten onnistunut operaatiomme. Juuri
kukaan ei ota "uudesta maailmanjärjestyksestä" vaahtoavia "hörhöjä"
vakavasti. Koko tiedeyhteisö ja suuri yleisö uskoo lujasti viralliseen
tieteelliseen näkemykseen ja ateismiin, joten valtaosa väestöstä on
apunamme, kun eliminoimme salaliittoa tutkivat ja salaliittoteorioita
julkaisevat ihmiset.

Suomessa projekti "Eutanasia" eli kaikkien mielenterveyspotilaiden
eliminointi on suuri menestys. Hoitopaikat on saatu vähennettyä minimiin
ja ne vähenevät yhä. Arviolta 30000 kristittyä on jo saatu eliminoitua.
Tuttumme Suomen hallituksessa sekä myös vuoden 2006 vaaleissa valituksi
tuleva presidentti ovat lupautuneet jatkamaan tätä pilottiprojektia.

Aasian osastomme varmistaa, että huume- ja piraattikauppa jatkuu
entiseen tapaan ja Al-Quaidalle ohjataan juuri sopiva määrä rahoja. Me
puolestaan huolehdimme, että tekijänoikeuksia tiukennetaan jatkuvasti,
ja että huumeiden vastaiseen sotaan ohjataan runsaasti propagandaa.

Projekti "Kansainliitto" eli YK:n eliminoiminen on käytännössä jo
saatettu päätökseen. Järjestön koko merkitys on täysin eliminoitu ja
YK:n rahoitus on veljeskunnan valvonnassa. Pyrimme edelleen lisäämään
YK:n rahoitusta niin paljon kuin mahdollista.




SPOTIFY:n ILMAISVERSIO suomalaiseen koneeseen !  3

Tän vinkin löysin vahingossa Ja TOIMII.. eka vähän oli vaikeuksia saada proxy toimiin, mutta toimi kuitenkin :)

Voit soveltaa näitä seuraavan linkin ohjeita, vaikka sitten asuisit muussaki maassa,
sillä huijaat proxyn avulla ensin sen missä maassa asennat mukamas ilmaisversion,jonka jälkeen vaihdat itsesi sen maan asukiksi jossa sitä koneeltasi käytät.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/18850.cfm

Mikä on Spotify? :
http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/18380.cfm