nzj

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2006.

Arachnum, part II  2

Nyt tästä kaikesta pitäisi sitten löytää se kultainen keskitie, nämähän olivat kai vain mielikuvituksen kehittelemiä ääripäitä. vai? Minä en todellakaan
ole mikään parisuhdeneuvoja, kerron vain omia mielipiteitä. Siinä vaiheessa kun mustasukkaisuudesta tulee ongelma sinulle/puolisollesi, olet hakoteillä, siinä vaiheessa kun pidät kultaasi esineenä muiden joukossa, olet hukassa.
Ripaus mustasukkaisuutta piristää kummasti, mutta rajallisissa määrin. Tietenkin on asia erikseen, jos puolisosi salailee selvästi tekstiviestejään, käyttäytyy omituisesti, raivoaa sinulle syyttä kun kysyt oliko mukava ilta kavereiden kesken ja raahaa ruusuja eteesi joka päivä, illalla, aamulla ja yöllä.

Olen myös huomannut monen puhuvan siitä, että vahvasti mustasukkainen ihminen olisi itse pettänyt tai vastaavaa. Uskallan olla eri mieltä, niinkuin yleensä kai. Asiathan riippuu aina henkilöistä, ja tilanteista, sekä parisuhteesta. Mutta ihminen voi olla myös vahvasti mustasukkainen, vaikka olisi itse pyhimys asiassa. Tähän voi tietty liittyä eräänlaisia mielenterveysongelmia, jotka ovat asia erikseen. Mutta tokihan voi olla mustasukkainen, liikaakin, ilman niitäkin. Kuka tahansa kai olisi, ja vahvasti, jos kokoajan olisi aihetta. Eikä tarvitse edes itse olla katsonut toisiin päin, ja silti voit olla mustasukkainen. Mutta, en kiellä sitäkään, että sellaisiakin tapauksia olisi. Totta kai voi olla, itse petät minkä kerkeät, tai vain silloin tällöin, tai ehkä vain kerran. Omatunto kait nostelee päätään ja alat epäillä kumppaniasi jostakin, niinkuin se muka helpottaisi omaa oloasi. Kai se helpottaakin, mutta so long parisuhde.

Parisuhde on vapaaehtoista, kukaan ei siihen pakota. Siinä vaiheessa kun ei kiinnosta, nosta vapaasti kytkintä, mutta mieluiten ensin keskustele asioista. On turhaa antaa toisen riutua suhteessa, ja itse riutua siinä, jos tietää että siitä ei tule mitään. Satuttaa vain itseään, ja toista osapuolta. Tottakai se on vaikeaa, jos on ollut mahtavia aikoja yhdessä, ja kannattaa aina keskustella asioista, ja yrittää selvittää ne ajoissa, ettei koskaan tulisi asiaa katumaan. Mutta jos tietää, että kaikki oli nyt sitten tässä, niin miksi enään olla suhteessa. Toinen asia on pettäminen. Miksi olet alunperinkään suhteessasi, jos ajaudut toisen sänkyyn? Miehet varsinkin. Alkoholiin on ihan turha vedota. Jos muka vielä seisoo, niin minkä vitun takia järki ei muka toimisi, siinä vaiheessa kun ei järki enään toimi, oikeasti, ei paljon kullikaan luikase. Naisilla se on vähän eri asia, mutta luulisi sen verran järjen kolkuttavan kun suhteeseen asti ollaan sentään päästy. Ei niistä syrjähypyistä mitään muuta seuraa, vaikka ei minulla moisesta kokemusta olekaan, enkä kyllä koskaan haluakaan. Voin sanoa sen suoraan, minua ei pettäminen kiinnosta, ja kuolisin varmaan omantunnon tuskiin, jos en sitten puolison luoteihin ;) Monsti näkee juttuja siitä, että kaikki on hyvin ja ollaan muka onnellisia, mutta silti piti käydä vieraissa. Minkä helvetin takia, mitä muka muuta kaipaa kuin onnellisuutta? Ja jos syynä on se, että ei seksiä ole paljon omassa makkarissa näkynyt, niin kannattaako ehkä siinä vaiheessa miettiä, että ollaankohan sitä sittenkään onnellisia? Ehkäpä vaikka keskustella, että miksi sitä seksiä ei omien vällyjen välissä harrastella. Sitä varten on kaikenmaailman seksilogeja sun muita, jotka on vaan ihan sitä varten että apua saadaan kun sitä tarvitaan.

Tietenkin voi olla tapauksia, joissa toinenosapuoli haluaa huomattavasti enemmän seksiä kuin toinen, ja ajatellaan että kun ei kerran kotoa, niin
naapurista sitten paikkailemaan vajetta. Minkä ihmeen takia ei voi siitä vähäisestä määrästä sitten yhdessä kehitellä niin hyvää, että se riittää? Minkä takia mennään pilaamaan se yhteinen onni. Itse en voi kuvitellakkaan pahempaa loukkausta minua ja olemustani kohtaan, kuin pettäminen. Järkyttyisin varmaan niin pahasti mieleltäni että popsisin nappeja seuraavat viisi vuotta. Ja osaisinkohan senkään jälkeen enää luottaa naisiin.. En osaa sanoa. Toisaalta en edes varmaan osaisi harrastaa itse yhdenillan suhteita, jotenkin tuntuu omasta mielestäni väärältä.. Kai olen sitten parantumaton romantikko, joka uskoo Rakkauteen ja sen voimaan. En tiedä osaisinko edes rakastella/harrastaa seksiä ilman rakkautta, en omaa kokemusta moisesta. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä, mutta kyllä minä seksistä pidän ;)


Arachnum, part I  1

Mistä tietää että on Rakastunut? onko SE se tunne joka tulee kun näkee sen ihmisen, se tunne että täytyt "lämmöstä", alkaa hymyilyttämään, perhosia lentelee vatsassa kun tämä kyseinen henkilö puhuu sinulle, meinaat hyppiä innosta ja huutaa kun hän katsoo sinua? Järkyttävä, sydäntäraastava ikävä joka tulee kun olet hetkenkin erossa hänestä? Olet valmis luopumaan melkein mistä vain, vain saadaksesi olla
hetken enemmän hänen kanssaan?

Vai onko tämä sitten "Se oikea", vai vaan ihan järkyttävä ihastuminen? Mistä erottaa ihastumisen ja Rakastumisen.. Ihan normaalin vetovoiman erottaa kyllä helposti, toinen näyttää syötävän hyvältä ja et saa katsettasi irti, mutta puuttuu tuo kaikki josta yllä puhuin..? Puuttuu se tunne, että kun on erossa niin kaikki muu on vain odottelua, tunne
että maailma kaatuu kun joku on vialla suhteessa. Oliskohan näin... Onko kukaan teistä itkenyt ikävän takia seuraavana yönä sen jälkeen kun on tavannut jonkun ihmisen kunnolla ensimmäistä kertaa? Ja tuntenut että millään ei ole mitään väliä, sen jälkeen kun on ollut riitaa.

Kuinka paljon tämmöisiä rakastumisia sitten tapahtuu, ja kuinka moni niistä saa vastakaikua, kuinka moni niistä kestää pitemmälle kuin vuoden. Mitä niistä sitten syntyy? Entä jos toinen osapuoli ei tunnekaan samanlaista
järkyttävää Rakkautta, isolla R:llä. Miten sitten käy sille toiselle, hajoaako maailma, miten sellaisesta pääsee yli? Itse olen sitä mieltä, että mistä vain pääsee yli, ajan kanssa. Ihan oikeasti :) Jos yksi asia kusee, niin onhan sitä vaikka mitä muuta maailmassa. Pitää vaan olla
tavoitteita, jos ei ennen hajoamista, niin vaikka sen jälkeen sitten. Jos omistit elämäsi toiselle, 120%, ja tipahdit maanpinnalle vain huomataksesi olevasi yksin, niin ei se maailma kuitenkaan ohi vielä ole mennyt. Rakkaus on vain yksi osa sitä, mutta se ei ole ainoa osa.

Lupasin joskus, tai tuumailin paremminkin, kirjoittaa mustasukkaisuudesta. Niin, itsekin olen sitä vahvana kokenut, joskus ehkä liiankin vahvana, omasta puolestani. Missä se raja sitten kulkee? Milloin mustasukkaisuudesta tulee kahle, sinun omaan nilkaasi? Itse sanoisin että siinä vaiheessa kun et enään luota itseesi, etkä keneenkään muuhunkaan. Selailet puolisosi viestejä ja puheluita, et luota häneen minuuttia kauempaa ja epäilet aina jotakin
muuta kuin asia on. Siinä vaiheessa parisuhde kariutuu jo mustasukkaisuuteen, vaikka mitään syytä ei oikeasti olisikaan. Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvaa epäilyä, ja se alkaa olemaan jo törkeätäkin. Eli siis huomio herätys
kaikille, jos olet seuraamassa puolisoasi taka-alalla hänen kävellessään kauppaan ostoksille, pysähdy miettimään :)

Mikä on sitten tervettä mustasukkaisuutta? Ehkäpä silloin, kun puolisollesi flirttailee puoli kaupunkia ja hän on häkeltynyt huomiosta. Mutta kannattaa muistaa ne omatkin teot tässä vaiheessa, kuka toi hänelle eilen ruusuja
vain osoittaakseen kuinka paljon Rakastaa? kuka vei hänet syömään kun hänellä oli synttärit, ja odotti sateessa ruusukädessä hänen saapumistaan? Ei ainakaan ne, jotka nyt hänelle flirttailevat. Kannattaa siis vain ilmaista vaivautuneisuutensa ja muistaa nämä teot mielessä. Ehkäpä se puoliso onkin sitten otettu siitä, että sinä tunsit hetken asemasi uhatuksi, etkä ota häntä niin itsestäänselvyytenä.